Kun sain Meiju Suvaksen uutukaisen elämänkerta kirjan "En tyydy vähempään" ajattelin, että ohoh, onpas paksu kirja yli 500 sivuinen. Kirjan on kirjoittanut Mari Koppinen helsinkiläinen musiikkiin erikoistunut toimittaja.
Meiju on diplomi-insinööri isän ja musiikin opettaja äidin tytär Helsingin Tapanilasta. Perheeseen kuuluu myös isoveli Arto. Meiju kertoo kirjassaan, että " Olen varmasti maailman ensimmäisiä jo vatsassa eläneitä musiikin maistereita. Olen käynyt Sibelius Akatemian jo ennen syntymääni, lapsivedessä". Meiju eli elämänsä yhdeksän kuukautta sellon alla, kun Heini äiti kävi Sibelius Akatemiaa. Ken tietää, vaikka Meiju olisi saanut ihanan matalan äänensä sellon matalasta soinnista :)
Meijun ura alkoi Suosikki lehden Kultainen mikrofoni kisasta 1980-luvulla. Suosikki oli tuolloin todella nuorisoa yhdistävä lehti. Itsellenikin tuli Suosikki vuosia. Meijulle ja hänen bändilleen ei kisa tuonut kuitenkaan menestystä, mutta silloin syntyi "Meiju Suvas". Meiju ymmärsi mitä haluaa tehdä, hän haluaa laulaa. Opinnot Kauppaopistossa saivat jäädä.
Pian Meiju olikin Frederikin taustalaulajana Suomen euroviisujen karsinnassa ja myös hänen kesäkiertueella. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin Meijun hitti "Tahdon sinut". Meiju Suvas oli uusi lupaus discokuningattareksi.
Meijun sinetöi kuitenkin tähtiin "Pure mua" hittibiisi. Enpä muista, että olisin ollut yhdessäkään karaokessa, jossa ei olisi tätä biisiä joku tunteella vetänyt.
Pääpaino kirjassa on musiikkiurassa mutta kirja kertoo myös Meijun yksityiselämästä. Meiju on kokenut elämässään monta parisuhdetta niin hyviä kuin ihan järkyttäviäkin. Surullista on, että hän on joutunut kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Meijun luottomeikkaaja - stailaaja Teuvo Loman kertoo kirjassa joutuneensä joskun meikkaamaan piiloon Meijun ruhjeita ja mustelmia, kun Meijun mies oli lyönyt. Media kutsuikin tuolloin Meijua Särkyneen sydämen kuningattareksi, kunnes hän löysi pienen tyttären Milenan yksinhuoltajana aviomiehensä Jonten. Heille syntyi vielä yhteinen poika Joakim.
Kirjailija Mari Koppinen on tehnyt aivan hurjan ison työn kuvatessaan kirjassa vuosikymmenien viihdebisnestä. Välillä lukiessa tuntui, että aihe levähtää käsiin. Koppinen piti sen kuitenkin kasassa ja mielenkiinto lukiessa säilyi.
Kirjan kansi on mielestäni erittäin onnistunut ihan just Meiju Suvasta - tummaapuhuva ja kaunis.
Meiju Suvas viettää tänä syksynä 40-vuotistaiteilijajuhlaansa konserttien merkeissä. Meiju keikkaileekin edelleen vielä 64-vuotiaana. Ihan huikeaa!
"Olen vihdoin valmis jakamaan selviytymistarinani suomalaisille. Turha tehdä mitään, jos sitä ei tee kunnolla ja rohkeasti. Toivon, että elämänkertani antaa ihmisille toivoa ja voimaa niin kuin musiikkini. Tämä kirja täydentää laulujeni merkityksen" Ote on Kaija Koon 10.9 ilmestyneen kirjan Taipumaton takakannesta.
Kirjan on kirjoittanut Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppainen.
Oma ensikosketukseni Kaija Koon musiikkiin on laulussa "Kuka keksi rakkauden". Muistan ajatelleeni kuunnellessani kyseistä kappaletta, että miten joku on voinutkin osata tehdä noin kauniin kappaleen ja miten joku voi osata laulaa ja tulkita sen niin, että se menee suoraan sieluuni. Olen siitä lähtien sitten seurannut Kaija Koon uraa ja kuunnellut hänen musiikkiaan, joten oli mukavaa saada tämä uutuusteos Taipumaton blogiini arvioitavaksi.
Kaija kertoo kirjassaan hyvin avoimesti lapsuudestaan Helsingin Pihlajamäessä ja myös nuoruudestaan, joka näytti olevan aika tavalla railakas. Musiikki oli Kaijalle tärkeää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Lapsuuden perheessään Kaija koki kasvaneensa tunteiden tyhjiössä. Isän raivokohtaukset ja äidin lukkiutuneisuus tuskaansa olivat hänen lapsuuttaan. Oli mukavaa huomata, että vanhemmat jollakin tapaa kuitenkin kannustivat lahjakasta Kaijaa musiikkiharrastuksessa. Kaija sai käydä pianotunneilla ja hänelle ostettiin kitarakin.
Kaija aloitti keikkailun melko nuorena ja kirjassa kuvataankin alkuaikojen keikkaelämää jokseenkin riehakkaana nuoruutena.
Kaijan elämässä oli paljon käännekohtia mm. Markku Impiön kohtaaminen ja isän kuolema. Kaijan isä kuoli 60-vuotiaana. Hän oli lentoharrastaja ja sai surmansa pudotessaan riippuliitimellä rantakivikkoon.
Kaija katosi tragedian jälkeen julkisuudesta liki seitsemäksi vuodeksi. Kaija kärsi tuolloin ahdistuneisuudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kaija aloitti terapian ja siellä moni käsittelemätön asia sai selityksen ja paraneminen alkoi.
Kaijan ja Markku Impiön yhteisestä ajasta on kirjassa kerrottu paljonkin olihan heillä pitkä liitto ja työparina he olivat loistava kaksikko sen Suomen kansa tietääkin. Kirjassa kerrotaan, että Markun isä oli pappi mutta myös kansanedustaja ja äiti virsirunoilija. Kaijalla oli hieman sopeutumisvaikeuksia perhetaustansa takia Markun sukuun vaikka Markun vanhemmat eivät mitenkään uskoaan tyrkyttäneet, mutta se oli vahvasti läsnä elämässä. Itseäni hymyilytti kun luin, että Markku oli Kaijan kanssa riidellessä soittanut usein äidilleen ja kysynyt neuvoa. Hyvä Markku!
Kaijan ja Markun hääjuhlaa vietettiin Vuosaaressa ja he tekivät häämatkan interreilaamalla. Kaijan vointikin parani. Hän opiskeli ja teki jo pätkätöitäkin. Raskaustestikin näytti sitten positiivistä ja Olli poika syntyi.
Oli mukavaa lukea, että perhe oli muuttanut tänne Jollakseen. Kaija oli työnnellyt vaunuja täällä merenrannoilla.
Vuodesta 1992 tuli pariskunnan musiikin vuosi. Markku Impiö sävelsi, sanoitti, sovitti, äänitti ja miksasi ja Kaija lauloi kaiken heidän yhteisissä projekteissaan. Juhannusaattona syntyi sitten kappale johon Suomen kansa rakastui "Kuka keksi rakkauden".
Kaija Koo palasi estradeille ja julkisuutta riitti. Tuulten viemää levy saavutti triplaplatinan ja olikin ensimmäinen naisartistin pokkaama triplaplatinalevy.
Vuonna 1997 rahaa tuli jo niin paljon, että Kaija toteutti lapsuuden aikaisen unelmansa ja osti hevosen. Hevosen nimeltä Vegaara tarina kerrotaan myös kirjassa.
Perhe osti myös omakotitalon Tuusulasta. Tuusulan rantatie onkin taiteilija asumisen kehto. Kaijan lähinaapurissa asui Laila Hietamies (Laila Hirvisaari). Hän antoi Kaijalle mielestäni oikein hyvän elämänohjeen: "Jos elämä on kurjaa laita punaista huulipunaa ja lähde ulos".
Kirja kertoo, että Kaijalle ja Markulle alkoi tulla riitoja yhä enemmän ja enemmän. Syy oli yleensä Markun alkoholin käyttö.
"Miten voi pelastaa henkitoreissaan korisevaa avioliittoa?" Kaikkea Kaija kokeili, osti jopa hevostilan Kellokoskelta. Pian hän kuitenkin huomasi ettei avioliitto ole pelastettavissa.
2006 Kaija Koo sai kutsun Linnanjuhliin. Hän olisi halunnut sinne mukaansa entisen aviomiehensä Markku Impiön mutta se ei sopinut. Kaijan mielestä Markku olisi ansainnut kunnian työstään.
Kirjassa kerrotaan myös Olli pojan moottoripyöräonnettomuudesta. Olli oli ollut kaverinsa moottoripyörän kyydissä ja he joutuivat onnettomuuteen. Ollin sairaalakierre kesti kaksi vuotta. Samaan aikaan myös Markku Impiö joutui kolme kertaa sairaalahoitoon alkoholiperäisten sairauksien takia.
Vuonna 2010 Kaija Koolta julkaistiin kappale joka sykähdytti minua melkein samalla tavalla kuin "Kuka keksi rakkauden". Tämä kappale on nimeltään "Vapaa". Kun se ilmestyi muistan kuunnelleeni sitä paljon. Sopi omaan elämäntilanteeseeni.
Viime kesänä Wanaja festareilla oli ihanaa nähdä Kaija Koo lavalla. Hän veti shown kuin nuori tyttönen punaisessa koltussaan. Nautin joka hetkestä.
Media on nostanut kovasti kirjasta esiin Kaija Koon miessuhteita vaikka kirjassa on todella paljon enemmän muuta.
Jouni K. Kemppainen on kirjoittanut selkeän, suorapuheisen ja mielettömän avoimen kirjan Kaija Koon elämästä. Itse tykkäsin kovasti siitä, että vaikka kirjassa oli paljon vaikeita ja surullisia asioita, siinä oli myös paljon huumoria.
Luin myös Markku Impiön haastattelun netistä kirjan tiimoilta. Hän ei ollut silloin kirjaa vielä lukenut, mutta oli ollut kirjan tekemisessä mukana. Hän kertoi, että elämä on liian kaunis - hän ei ole käyttänyt enää alkoholia vuosiin.
Lopuksi hän sanoo, että " Minähän Kaijasta tähden tein, kyllä minä oman arvoni tiedän".
Kiitos WSOY arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta
Lämmin lukusuositus <3
Kaija Koo on todella taipumaton
- periksi hän ei antanut
Sinulle toivottelen oikein ihanaa tulevaa viikkoa <3
Olin suuresti ilahtunut, kun sain Docendolta hyvän asiakaspalvelun kera uunituoreen omaelämäkertakirjan"Diskokuningatar Eini" arvostelukappaleeksi. Kirja on saanut paljon huomiota mediassa enkä kyllä ihmettele onhan Einillä jo 44 vuotta laulajan uraa takana. Ensimmäiset askeleensa urallaan tämä Pellon Orajärven kylän tyttö otti jo 14-vuotiaana veljensä Sailons-bändin solistina. Nyt Eini on tehnyt jo yli 8000 keikkaa ja johtanut bändejään 18-vuotiaasta asti.
Miten sitten Einistä tuli Suomen kansan rakastama tähti, joka loistaa edelleen. Tästä voidaan kiittää ainakin Toivo Kärkeä ja Finnlevyä mutta myös Baccaraa. Einin läpimurtohitti oli Baccaran " Yes sir, I can boogie" joka sai suomeksi käännettynä nimen "Yes sir, alkaa polttaa". Muistan nuoruudestani, kun nauhoitin Einiä sävelradiosta "kasettimankalle", piti olla tosi tarkkana milloin kappale alkaa ja loppuu, että sai hyvän nauhoituksen. Kyllä " Yes sir, alkaa polttaa" soikin sitten minulla paljon, niin paljon, että välillä kasetin nauha kelasi mankkaan sisään ja sitä sai sitten lyijykynän avulla pyörittää takaisin kasettiin.
Kirjassa Eini kertoo avoimesti niin onnenhetkistään kuin kipeistäkin asioista elämässään. Luin erityisen mielenkiinnolla Einin lapsuudesta ja nuoruudesta koska löysin sieltä paljon yhteistä, olenhan melkein samaa ikäluokkaa. Mukavaa oli huomata, että Eini oli uransa alkutaipaleella asunut tässä lähistöllä Ilomäentiellä Laajasalossa. Einin rakkaustarinaa, joka jatkuu edelleen Lars Pajumäen kanssa oli sykähdyttävää lukea. Einin avioliitto on kestänyt jo 33 vuotta (nostan hattua). Heillä on kaksi lasta.
Kirja kertoo myös aika raadollisestikin musiikkibisneksestä jossa Einikin sai kokea vähättelyä ja arvostelua mutta kertomuksia on myös hienoista onnistumisista.
Kirjan on kirjoittanut Anna-Liisa Hämäläinen. Diskokuningatar Eini on hänen ensimmäinen elämänkertakirja. Anna-Liisa on kokenut journalisti ja hän on toiminut aikakausilehtien päätoimittajana. Tämä niin tyylikkäästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja vei minut ihan mennessään. Kerronta on selkeää ja kevyenoloista luettavaa kaikessa koskettavuudessaankin niin tuskin maltoin jättää kirjaa kesken, että tekisin jotain muuta kuin lukisin. Oli mukavaa myös huomata, että kirjaa oli kirjoitettu täällä "kotihuudeilla".
Minulla oli ilo päästä vuonna 2018 Einin 40-vuotisjuhlakonserttiin Espoon sellosaliin. Konsertti olikin tosi kiva. Einiä kun katsoo, niin vanheneminen ei pelota, ei sitten yhtään. Einin säihkysääristä olen kyllä vähän kateellinen. Muistan nuoruudestani, kun hänellä oli mikrot päällään ja ihailin jo silloin miten hyvin ne sopivat hänelle. Itseasiassa hän taitaa käyttää mikroja vieläkin. Jos joku nuoremmista lukijoistani ei tiedä, mitkä on mikrot, niin ne on sellaiset lyhytlahkeiset shortsit :) Linkki vuoden 2018 blogikirjoitukseeni Einin 40v juhlakonsertti
