Diskokuningattaren seurassa

Olin suuresti ilahtunut, kun sain Docendolta hyvän asiakaspalvelun kera uunituoreen omaelämäkertakirjan"Diskokuningatar Eini" arvostelukappaleeksi. Kirja on saanut paljon huomiota mediassa enkä kyllä ihmettele onhan Einillä jo 44 vuotta laulajan uraa takana. Ensimmäiset askeleensa urallaan tämä Pellon Orajärven kylän tyttö otti jo 14-vuotiaana veljensä Sailons-bändin solistina. Nyt Eini on tehnyt jo yli 8000 keikkaa ja johtanut bändejään 18-vuotiaasta asti.

Miten sitten Einistä tuli Suomen kansan rakastama tähti, joka loistaa edelleen. Tästä voidaan kiittää ainakin Toivo Kärkeä ja Finnlevyä mutta myös Baccaraa. Einin läpimurtohitti oli Baccaran " Yes sir, I can boogie" joka sai suomeksi käännettynä nimen "Yes sir, alkaa polttaa". Muistan nuoruudestani, kun nauhoitin Einiä sävelradiosta "kasettimankalle", piti olla tosi tarkkana milloin kappale alkaa ja loppuu, että sai hyvän nauhoituksen. Kyllä " Yes sir, alkaa polttaa" soikin sitten minulla paljon, niin paljon, että välillä kasetin nauha kelasi mankkaan sisään ja sitä sai sitten lyijykynän avulla pyörittää takaisin kasettiin.

Kirjassa Eini kertoo avoimesti niin onnenhetkistään kuin kipeistäkin asioista elämässään. Luin erityisen mielenkiinnolla Einin lapsuudesta ja nuoruudesta koska löysin sieltä paljon yhteistä, olenhan melkein samaa ikäluokkaa. Mukavaa oli huomata, että Eini oli uransa alkutaipaleella asunut tässä lähistöllä Ilomäentiellä Laajasalossa. Einin rakkaustarinaa, joka jatkuu edelleen Lars Pajumäen kanssa oli sykähdyttävää lukea. Einin avioliitto on kestänyt jo 33 vuotta (nostan hattua). Heillä on kaksi lasta.

Kirja kertoo myös aika raadollisestikin musiikkibisneksestä jossa Einikin sai kokea vähättelyä ja arvostelua mutta kertomuksia on myös hienoista onnistumisista.

Kirjan on kirjoittanut Anna-Liisa Hämäläinen. Diskokuningatar Eini on hänen ensimmäinen elämänkertakirja. Anna-Liisa on kokenut journalisti ja hän on toiminut aikakausilehtien päätoimittajana. Tämä niin tyylikkäästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja vei minut ihan mennessään. Kerronta on selkeää ja kevyenoloista luettavaa kaikessa koskettavuudessaankin niin tuskin maltoin jättää kirjaa kesken, että tekisin jotain muuta kuin lukisin. Oli mukavaa myös huomata, että kirjaa oli kirjoitettu täällä "kotihuudeilla".

Minulla oli ilo päästä vuonna 2018 Einin 40-vuotisjuhlakonserttiin Espoon sellosaliin. Konsertti olikin tosi kiva. Einiä kun katsoo, niin vanheneminen ei pelota, ei sitten yhtään. Einin säihkysääristä olen kyllä vähän kateellinen. Muistan nuoruudestani, kun hänellä oli mikrot päällään ja ihailin jo silloin miten hyvin ne sopivat hänelle. Itseasiassa hän taitaa käyttää mikroja vieläkin. Jos joku nuoremmista lukijoistani ei tiedä, mitkä on mikrot, niin ne on sellaiset lyhytlahkeiset shortsit :) Linkki vuoden 2018 blogikirjoitukseeni Einin 40v juhlakonsertti

Pääsin Einin kanssa fanikuvaan

Kiitos  Docendo kirjasta

ja 

Eini ja Anna-Liisa Hämäläinen

lukuhetkistä

Lämmin suositus <3

Toivottelen täältä sinulle mukavaa viikkoa <3

Herttoniemen kartano

Kun olen asunut Jollaksessa jo melkein kolmekymmentä vuotta niin varmaan "miljoona" kertaa olen mennyt Herttoniemen kartanon ohi. Harvoin tulee kuitenkin pysähdyttyä kartanolle, on ilmeisesti liian lähellä kotia.

Kartanon museo on nyt museokortti kohde, niin teinkin nyt poikkeuksen ja hyppäsin bussista pois ja suuntasin tähän museoon. Yllätyksekseni entisen esikoululaiseni äiti oli tässä museossa töissä, joten sainkin kivaa ja tuttua palvelua.

Kartanon historiasta sen verran, että Kreivi Augustin Ehrensvärd osti Herttoniemen vuonna 1752 ja seuraavalla vuosikymmellä päärakennuksen paikalla oli sitten jo keramiikkatehdas. Vara-amiraali Carl Olof Gronstedt omisti Herttoniemen vuodesta 1793 vuoteen 1799 ja vuodesta 1813 vuoteen 1820 asti. Hän muuttikin keramiikkatehtaan asuinrakennukseksi. Tältä ajalta on myös kaunis barokkipuisto. 1859 kartanon osti lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbom. Lahjoituksen kautta sitten myöhemmin vuodesta 1917 kartanon päärakennuksen puistoineen on omistanut yhdistys Svenska Odlingens Vänner i Helsinge.

Kartanon ympäristössä on mm. talousrakennuksia, työväenasuntoja ja Tuulimylly. Ravintola Wanha mylly on myös kartanon vieressä entisessä pehtoorin tuvassa ja kesäisin syreenien katveessa on ravintolalla terassi. Ravintola Wanhassa myllyssä sentään on tullut käytyä useamman kerran. Palvelukin on parantunut vuosien saatossa. Tarjolla on hyviä viinejä ja hyvää ruokaa.

Herttoniemen kartanon ympäristö on ollut monen elokuvan kuvauspaikkakin. Ehkäpä kuuluisimmat elokuvat ovat Kulkurin valssi sekä Katariina ja Munkkiniemen kreivi. 

Museo on auki toukokuusta syyskuuhun sunnuntaisin klo: 12-14 (ryhmäopastukset tilauksesta). Lokakuusta huhtikuuhun vain opastetut kierrokset tilauksesta.

Ihana keidas on Herttoniemen kartano keskellä modernia asutusta. Kartanolle pääsee kätevästi useammalla bussilla 84, 85, 86, 88 ja 89 tai vaikkapa kävellen Herttoniemen metroasemalta.

Toivottelen sinulle oikein mukavaa viikkoa <3

Romantiikkaa ja rokokoota

Kotiin tultuani työpäivän jälkeen istahdan usein sohvannurkkaan ja luen kirjaa. Siinä rauhoittuu työpäivän vilskeestä. Viikon ajan olen ollut nyt romantiikan ja rokokoon tunnelmissa.

Tuija Lehtisen romaani "Romantiikkaa ja rokokoota" on suuren elämän yllätyksen estradilla, kun yksinhuoltaja Annabella mainitaan tuntemattoman miehen testamentissa. Kirjan päähenkilö Annabella oli juuri lopettanut työnsä kirjastossa ja etsi elämäänsä vakautta, sillä hänen tyttärensä Minja aloittaisi syksyllä eskarin.

Annabella menee perunkirjoitukseen ja sen jälkeen mikään elämässä ei olekaan niin kuin ennen. 

"Avasin kuoren ja vedin kirjeen esiin. Siinä todettiin, että minut on mainittu Sakari Korpi-Kyynyn testamentissä. Minut? Minun toivottiin tulevan perukirjan lukutilaisuuteen viikon kuluttua. Kuka hemmetin Sakari Korpi-Kyyny? Mikä hän on ollut miehiään ja miten liittyi minuun? "

Kirjan tapahtumat vievät lukijan pieneen kaupunkiin ja yrittäjyyteen. Tosin sukutarinassa en aina pysynyt kärryillä. Johtunee, ehkä myös siitä etten vielä tässäkään iässä itse oikein aina muista miten esimerkiksi puolison sisaren miestä(lanko)kutsutaan.

Omassa elämässänikään ei koskaan ole ollut isoa sukua. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä viihdyttävä kirja.

Tuija Lehtisen tyyli kirjoittaa on kevyttä ja lennokasta. Uskon tässä olevankin hänen suuren suosionsa salaisuuden. Tuija Lehtisen tuotantoa on niin aikuisille kun nuorisolle ja hän on saanutkin kirjallisuuspalkintoja mm. Topelius palkinnon vuonna 2006. 

Kiitos kustannusosakeyhtiö OTAVA arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta 

Toivotan sinulle oikein mukavia elokuun päiviä. On ollut ilahduttavaa huomata, että 

täällä blogissani on kävijöitä. Kiitos kaunis siitä ❤

Saituri Vallilan Kansallisteatterissa

Olin aivan täpinöissäni kun pääsin vihdoinkin teatteriin. Kansallisteatterin bloggariklubi kokoontui (aivan liian pitkän) tauon jälkeen Moliéren Saiturin ennakkonäytökseen. Samalla saimme kuulla Vallilan Kansallisteatterin syntyhistorian teknisen tuottajan Jukka Vuokon esittelemänä. Teatteri sijaitsee Vallilan konepajan alueella Aleksis Kiven katu 17/ Bruno Granholminkuja.

Saituri on maailmaa valloittanut komedia jo vuodelta 1668. 

Kun huomasin, että Vallilan Kansallisteatterin näytelmän on ohjannut näyttelijäkonkari Vesa Vierikko, tiesin jo silloin, että nyt ei voi tulla mitään muuta kuin hyvää jälkeä enkä pettynyt.

Näytelmä oli täynnä hullunhauskaa komediaa, pukuloistoa ja peruukkeja.

Näytelmä kertoo vanhasta kitupiikki ukosta Haragonista joka rakastuu nuoreen kauniiseen Marianeen ja mielii häntä vaimokseen mutta Mariane onkin rakastunut Haragonin poikaan Cleánteen.

    Kuva netistä

Näyttelijäsuoritukset olivat kaikki mielestäni hurmaavia mm. Paula Siimes Frosinena osasi keimailevan suostuttelun taidon,

Marketta Tikkanen Marianena oli nuori, kaunis ja viaton. Saiturin lapset Asta Sweholm Élise ja Jussi-Petteri Peräinen Cleánte välittivät nuorten rakastavaisten huumaa.

Karin Paciuksen rooli poliisikomissaarina sai minut nauramaan vedet silmissä.  Ja sitten itse saituri Harpagon Markku Maalismaa

 -  voi hyvänen aika mikä mies, ihan varmasti jokainen uskoi, että siinä on saituuden huipentuma. 

Näytelmän loppu olikin sitten kuin satukirjasta - yllättävä.

Lämmin suositus! Nautin joka hetkestä ja kiitos bloggariklubi lipusta.

Poutaa ja perunankukkia

Minulla oli ilo saada somessa comin kautta ennakkokappale esikoiskirjailija Anu Joenpolven kirjasta Poutaa ja perunankukkia. Tämä kirja aloittaa uuden sarjan nimeltään Rantakylä.

Anu Joenpolvi on viisikymppinen maalla asuva kirjailija ja hän kertoo kirjan takakannessa harrastavansa laulua, puutarhanhoitoa sekä pitävänsä maalaiskomedioista. Poutaa ja perunankukkia kirja onkin täynnä sykkivää maalaisromantiikkaa. 

Kirjan päähenkilö Liina pakenee sydänsuruja lapsuutensa mummulaan. Anu Joenpolven kuvaukset mummulasta ovat käsinkosketeltavan nostalgisia. Lukija viedään suorastaan ihastuttavaan maalaismiljööseen perunoitten ja raparperien kera. 

Päähenkilöllä Liinalla oli kylässä jo tuttuja teinivuosiltaan mutta löytyypä sieltä uusi asukaskin nimittäin kirjaston yläkerrassa asusteleva ja rautakaupassa työssä oleva Jyri.

"Elämä oli tällä hetkellä varsin kaavamaista töihin, kotiin, nukkumaan -kuviota. Jokin saisi rikkoa sen, vaikka sitten hullu rakastuminen. Aloin taas olla valmis sellaiseenkin. Ilmeisesti oli tylsää ja tapahtumaköyhää elää ilman sydänsuruja"

Anu Joenpolvi kirjoittaa hyvin selkeästi, joten kirja on hyvin kevyttä luettavaa ja näin ollen rentouttavaa. Itseäni ilahdutti kovasti kirjailijan taito kuvata ympäristöä ja henkilöitä. Lukija suorastaan alkaa elämään kirjan henkilöissä.

Pidin myös kirjan kannesta, se kertoo hyvin kirjan genren.

Kirja ilmestyy 16.8.2021

              Anu Joenpelto ja Karisto/Otava

Toivottelen sinulle oikein mukavaa viikkoa💛

ja

Kiitos kaunis, kun käyt täällä blogissani vierailulla💛

Kellokosken prinsessa

Museokierros jatkui ja vuorossa oli Kellokoski. En ollut koskaan ennen käynyt Kellokoskella vaikka matkaa sinne on vain pienen koukkauksen verran mökkimatkalta. Kellokoskella minua kiehtoi sairaalamuseo. Museo olikin kaunis vaaleansininen puurakennus. 

Kiertelin hiljakseen museota katsellen erilaisia psykiatrian hoitomuotojen esittelyjä. Insuliinihoito ja sähköshokkihoito välineitä katsellessani laitoin hetkeksi silmät kiinni, jotenkin tuntui pahalta, vaikka en epäilekään etteikö joku olisi apua näistä hoidoista saanut. Sähköshokki hoitoahan käytetään nykyisinkin masennuksen hoitona tosin nukutuksessa. Mutta se mikä minua kiinnosti jopa kiehtoi, oli Kellokosken prinsessana tunnetun Anna Lappalaisen elämä.

Kiehtovaksi teki se, miten Annan mieli pakeni todellista elämää kuninkaalliseen elämään 55 vuotta. Ilmeisesti Annan mieli suojeli häntä näin todellisuudelta. Museossa olikin esillä Annan elämään liittyviä asioita. Olen nähnyt Annan elämästä kertovan fiktiivisen "Prinsessa" elokuvan. Hänestä on kirjoitettu myös kirja, jonka haluaisin kyllä lukea, toivottavasti saan sen joskus käsiini. Muistan lukeneeni, että myös musikaali on tästä Kellokosken prinsessasta tehty. 

Anna Svedholm o.s Lappalainen syntyi 27.6 1896 Kuopion maalaiskunnassa ja kuoli 17.7.1988 Sipoossa.

 Annan isä kuoli, kun hän oli 4-vuotias ja äiti ei pystynyt elättämään lapsia ja Anna joutui sijaiskoteihin. 

18-vuotiaana Anna toimi Helsingissä Ateneumin mallina ja laulutaitoisena viihdytti yleisöä kuppiloissa. Keuhkosairauden myötä Annan laulajanura loppui ja hän kouluttautui hierojaksi. Tarinat kertovat, että hän oli hierojan ammatissaan hyvä. 

30-vuotiaana Anna solmi avioliiton ruotsinkielisen puutarhurin Arthur Svedholmin kanssa. Avioliitto oli kuitenkin lyhyt, vain kaksi ja puoli vuotta. Avioeron jälkeen Anna alkoi oireilemaan. Hänen elämänhallintansa oli hukassa ja käytöshäiriöitä oli yhä enemmän ja enemmän. Anna joutuikin psykiatriseen hoitoon. Hänelle annettiin kuitenkin välillä mahdollisuus asua äitinsä kanssa mutta se ei onnistunut. Annan kerrotaan käyttäytyneen äitiään kohtaan aggressiivisesti.

 Vuonna 1933 Anna joutui Kellokosken sairaalaan ja hän diagnoosinsa oli maanisdepressiivinen psykoosi - mania/ skitsofrenia. Anna eli yli 55 vuotta potilaana psykiatrisissa sairaaloissa. 

Anna itse kertoi elämästään näin:

"Hänet oli alle vuoden ikäisenä napannut lastenvaunuista aarnikotka, joka kuljetti hänet Lappiin lappalaisten hoiviin. Hän oli Englannista Buckinghamin palatsin kuninkaallinen prinsessa".

Ensin tätä harhaa yritettiin hoitaa mutta loppujen lopulta Annan annettiin elää kuninkaallisena prinsessana ja hoitohenkiläkunta oli siinä mukana. Anna oli Prinsessa isolla P:llä. Hänestä prinsessasta tuli tunnettu potilas ja viihdyttäjä. Prinsessa piti Juhannusaaton konsertteja kartanon parvekkeelta ja prinsessa oli myös taitava kädentaidoissa. Kellokosken sairaalamuseossa on Anna prinsessan töitä esillä. Tekipä tämä prinsessa myös karkumatkan toisen aatelisnaisen kanssa Tukholmaan.

89-vuotiaana Anna siirrettiin Nikkilän sairaalaan. Omien sanojensa mukaan talvipalatsiin. 

Anna kuoli vuonna 1988 Nikkilässä ja hänen viimeiset sanansa olivat:

"En minä mikään prinsessa ole, minä olen Anna Lappalainen"

Kellokosken sairaalamuseoon on vapaa pääsy

Toivottelen sinulle oikein mukavaa elokuun alkua!