sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kauniita hetkiä

                             *Yhteistyössä Kodin3väriä
                                verkkokaupan kanssa,
                                sisältää pr- näytteitä"

Yksi kevään kauneimmista hetkistä on kun pääsee ensimmäistä kertaa mökille pitkän talven jälkeen. Joka vuosi tunnen saman levollisuuden tunteen kun nousen autosta mökin pihalle - kaukana on rankka työ ja kiire.






Kun katselee luonnon heräämistä niin ainakin minä aloitan suunnittelemaan myös puutarhan "sisustamista". Tykkään laittaa pieniä kauniita asioita myös puutarhaan, sillä siellä tulee vietettyä suurin osa ajasta kesällä. Olen pari kertaa aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä kivan Kodin 3 väriä verkkokaupan kanssa. Nyt tilasin heiltä ihanan Vintage Garden kyltin ja pikkuruisen Puutarhan päiväkirjan. Kirjaan on kiva merkitä tietoja esimerkiksi istutusten ajankohdasta.
Kirjassa on välilehdet vuodenajoille,joten sitä on helppo täyttää ja tieto löytyy nopeasti. Mukaan tulee myös kirjanmerkki.
Itsestäni kirja on niin kaunis, että se on minulla esillä koko ajan osana sisustusta.



Kodin 3 väriä verkkokauppaan pääset tästä
Kurkatkaapa ihastelemaan kauniita tuotteita. Mielestäni ne on vielä kuvattu todella hienosti!

❤Kiitos yhteistyöstä taas kerran Kodin 3 väriä verkkokauppa

Toivotan myös uudet lukijat ❤sydämellisesti tervetulleeksi seuraamaan Kauniimpaa kuin koskaan blogia.
Tuosta oikealta pääset seuraamaan myös blogia Instagrammiin sekä facebookiin ja Kauniimpaa kuin koskaan blogin youtube kanavalle, sieltä löytyy tällä hetkellä vielä vain pieniä videopätkiä. Haaveissa on jossakin vaiheessa tehdä höpötysvideoita :) Tällä hetkellä kuitenkin on niin että esiopetus vie tämän naisen voimat.


Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle❤






sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Nosta nainen päivässä

                                *Kirja saatu arvostelu-
                                  kappaleeksi Readme.fi*

Kun sain käteeni Readme.fi :stä tämän Nosta nainen päivässä kirjan niin ajattelin heti, että Wau! Kirjassa on 365 voimaannuttavaa tarinaa naisista
vuoden jokaiselle päivälle. Itse tosin luin tämän kirjan kahden viikon aikana niin mielenkiintoinen se oli. Kirjan takakannessa lukee, että tarinat auttavat herättämään sinussa uinuvan voimavaran. Kirjan tarinat sisältävät ja valavat sinuun sitä ainutkertaista rohkeutta, jonka avulla löydät voimaa ja kykenet tarttumaan haasteisiin.



Itseäni puhutteli mm. 2 seuraavaa tarinaa:

"ANNA ITSELLESI SIIVET" Laura Hotti
"Muistan kun työpäiväni tuntuivat laahustavan ja kuinka katselin aikoinaan kelloa jatkuvasti kun olin töissä. Mietin vain milloin pääsen kotiin. Kotona mietin vain että milloin joudun menemään takaisin töihin. Tuntui, että oma elämäni polki paikallaan. Kerran vuodessa oli yksi kuukauden mittainen kesäloma, joka oli ainoa hetki, jolloin tunsin olevani hetken vapaa. Vaikka tein paljon töitä tuntui ettei raha ikinä riitä mihinkään. Tiesin, että haluan jotain muuta ja jostain syystä tiesin että maailmalla on mulle vielä jotain hienoa tarjottavana". Laurasta tulikin menestyvä yrittäjä ja hän sai sitä kaipaamaansa vapautta.

"MUUTOS ON AINA MAHDOLLISUUS" kertoo taas Danita Westphal "Muutokseen voi mennä kolmella tavalla: kriisin kautta, ajautumalla tai valitsemalla. Muutokseen ei aina tarvita kärsimystä tai kipua, vaan hyviä asioita ja henkistä kasvua voi seurata ihan vain oikein valitsemalla. On mahdollista olla oma opettajansa, kun vain kuuntelee kehon ja mielen merkkejä."

Kirjan on toimittanut Jaana Villanen ja hän kertookin, että naisten voimavarojen esiin saamiseksi toisten naisten voimaannuttavat esimerkit ja rohkaiseminen auttavat naisia olemaan vahvemmin oma itsensä.

        Kiitos yhteistyöstä Readme.fi

        Nosta nainen päivässä kirjan voi ostaa
        Readme.fi verkkokaupasta


Kyllä on niin ihanat nämä pääsiäisvapaat💛

Mukavia pääsiäispäiviä sinulle💛
               

torstai 18. huhtikuuta 2019

Hyvää pääsiäistä ja arvonnan voittaja


Tällä kertaa arpaonni suosi nimimerkkiä

                     Hiisukas

Paljon paljon Onnea voittajalle❤ Olen sinuun yhteydessä☀️

                Hyvää pääsiäistä☀️

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Mitä äiti edellä sitä tytär perässä




*Yhteistyössä Grand Permanent 
make up. Pr-näyte*

Tyttärenikin kävi kulmien kestopigmentoinnissa. Tällä kertaa kulmat loihti taitavasti Luna Kiiskinen Grand Permanent make-up kauneushoitolasta. Kuvat ja video kertokoon enemmän. Mielestäni tulos oli aivan uskomattoman ihana❤




Kestopigmentointi on käsityötä joten jokaisella tekijällä on oma tyylinsä ja kädenjälkensä. 

Grand Permanent Make-up kauneushoitolan sivuille pääset tästä
Kauneushoitola sijaitsee Mannerheimintiellä Helsingissä. Tyttäreni kertoi, että palvelu oli erittäin osaavaa ja ystävällistä.

❤Kiitos Grand Permanen Make Up

Tuossa alempana on blogin synttäriarvonta 18.4 asti ja instagrammin puolella voi myös osallistua pieneen arvontaan 11.4 asti

Mukavaa viikkoa sinulle❤

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

ARVONTA ja videokiitos


Kauniimpaa kuin koskaan blogi täyttää tänään 2 vuotta❤ Blogini syntymäpäivän kunniaksi arvon teille ostamani pienen paketin kesäiseen kotiin tai vaikkapa mökille. Itselläni ainakin ajatukset karkaa tuon tuosta kiireettömiin kesälomapäiviin, grilliherkkuihin, mansikkakermakakkuihin, aurinkotuoliin, riippumattoon kera hyvän kirjan, luonnonkukkakimppuihin, kesäsaunaan ja uimiseen☀️



Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat olit sitten anonyymi tai kirjautunut lukija. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 18.4.2019 klo: 20.00. Voittajan ilmoitan täällä blogissani mutta voit halutessasi jättää s-posti osoitteen kommenttikenttään niin tavoitan onnellisen voittajan nopeasti.

❤Paljon paljon Onnea arvontaan❤

P.s Myös blogin instagrammin puolella on pieni arvonta