sunnuntai 27. elokuuta 2017

Navettapizzaa Jollaksessa

Helsingin Jollakseen on piilotettu pala aidointa Italiaa. Jollaksen kartanon navetassa toimii take away pizzeria Fornitaly. Voin rehellisesti sanoa,että pizzat kuuluvat Helsingin parhaimmistoon. Pizzeria on avoinna perjantaisin klo:16-20, lauantaisin ja sunnuntaisin klo:13-19.Osoite on Jollaksentie 54. Pizzaa hakiessa kannattaa varautua odottamiseen,sillä paikka on suosittu.Pizzojen herkullisuuden salaisuudeksi omistaja Giuseppi Colasanzio paljastaa olevan hyvien raaka-aineiden ja intohimon La passionen. Itse asun niin lähellä, että pystyn kipaisemaan merenrantapolkua pitkin navettaan. Tänään sitten kipaisimme sinne tyttären kanssa. Pizzojen odotusaika oli kuitenkin yli tunti,ehdimme käydä kaupassa ja kotonakin.Syy näin pitkään odotusaikaan oli,että Helsingissä asuvia italiaisia oli pizzalla Fornitalyssa.Melkoisen italialainen tunnelma, kun pitkin pihaa istuskeli ja söi pizzaa italiaa puhuvia ihmisiä.






lauantai 26. elokuuta 2017

Ikä on oikeesti vain numeroita

Tänään sain juhlia ystävättären 70 v syntymäpäiviä!Tämä lady 70 on niin kaunis ja niin elämäniloinen! Kävellessäni kotiin ajattelin,että voi kun itsekin saisin olla tuossa iässä samanlainen,terveyttä ja iloa täynnä.Ihanaa viikonloppua❤




torstai 24. elokuuta 2017

Onnellisuus ja mustavalkokuvahaaste

Luin vähän aikaa sitten artikkelin onnellisuustutkimuksesta.Tutkija oli Emma Seppälä psykologian tohtori,tietokirjailija ja tutkimusjohtaja. Seppälä antoi tutkimuksessaan lohtua mm. kaikille työnraatajille.Hän heittää roskakoriin käsityksen että menestyäkseen työssä,työ vaatii pitkiä päiviä, loputonta yrittämistä ja stressiä.Romukoppaan myös ajattelu,että johtajan tulisi olla tiukka.Kovuus ei paranna kenenkään työsuoritusta, vaan onni on vetovoimaa!Työntekijät tekevät parhaansa,jos he ovat onnellisia työssään. Allekirjoitan tämän aivan täysin!Emma Seppälä ei nimestään huolimatta puhu suomea. Hän asuu Amerikassa.

Mutta lopuksi,heitänpä teille mustavalkokuvahaasteen. Laitapa kuva blogiisi itsestäsi mustavalkoisena.Onnellista loppuviikkoa❤

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kauniimpaa kuin...

Olen erittäin onnellinen siitä,että olen hyvinkin paljon esteettinen ihminen,huomaan kauneuden ympärilläni kuten kauniit kukat,kauniit sisustukset,kauniit vaatteet,kauniit korut,kauniin sään,kauniin kielen kirjallisuudessa,kauniin musiikin jne. Kauneus on estetiikan käsitteenä kuitenkin eri kuin adjektiivi kaunis. Kauneudella tarkoitetaan paljon laajempaa asiaa kuten esimerkiksi hyvyyttä ja totuutta.Esteettiset ihmiset poimivat ympäristöstä kauniita asioita ja nostavat niitä esille. Mitä enemmän kauneutta ympärillä on sitä parempi on hengittää ja ajatukset kulkee. Tässä blogimaailmassa olen tutustunut ihaniin esteetikkoihin.
Onnellisena luen ihania kommentteja ja vierailen mielelläni toinen toistaan kauniimmissa blogeissa. Aistin helposti aitouden ja rehellisyyden ja on hyvä asia,että blogin takana oleva ihminen näkyy ihmisenä myös murheineen. Luen hyvin harvoin julkkisten blogeja vaikka laadukkaita ovatkin. Blogien kaupallisissa yhteistyöjutuissa luotan parhaiten ihan tavallisten bloggaajien sanaan ja näiden suosituksia kuuntelen.Mukavaa alkavaa viikkoa!

tiistai 15. elokuuta 2017

Vihdoinkin uudet kynnet ja Aino Acktenin huvila Helsingin Tullisaaressa

Tosiaankin vihdoinkin ehdin kynsihuoltoon. Kyllä se vain piristää kummasti,kun pikkuisen hemmottelee itseään.

Tässä aika lähellä kotiani Tullisaaressa Helsingin Laajasalossa on historiallinen huvilarakennus Aino Acktenin huvila. Aino Ackten oli ensimmäinen suomalainen kansainvälinen oopperatähti. Hän osti huvilan kesäasunnokseen v 1904 ja käytti sitä kuolemaansa asti vuoteen 1944. Nykyisin huvila toimii Helsingin kaupungin omistamana kulttuuritilana.Huvilaa vuokrataan toukokuusta lokakuuhun myös pienimuotoisiin yksityistilaisuuksiin. Tänään olin esikoululaisten kanssa retkellä Tullisaaressa. Kivaa oli❤




lauantai 12. elokuuta 2017

Onnellinen työviikko takana

Ja nyt taas mökillä.Ihanan ihana helle hellii meitä. Tykkään ihan hirveästi elokuusta! Pimeät lämpimät illat,kynttilät ja lasillinen viiniä❤siitä on minun elokuun ilta mökillä tehty,mutta tässä nyt muitakin tunnelmia ❤ Sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat!








torstai 10. elokuuta 2017

Ensivaikutelma

Me ihmiset teemme päätelmiä toisistamme sekunneissa ja tämän ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Jonkun kotiin sisälle astuessa tämän ensivaikutelman tekee eteinen. Nyt esittelenkin eteiseni.
 Kop kop kop avaa ...tai pim pom
 ❤Tervetuloa!

Tykkään  avarasta ja tilantunnusta kodissani. Tarvitsen omaa tilaa hengittää ja kammoksun hissejä. Jos minun ei ole pakko mennä hissillä niin en mene, kipitän portaita. Iloista loppuviikkoa☀️

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Terveiset Joensuusta

Olipas ihana reissu Joensuuhun! vaikka junassa istumista tulikin reilun vuorokauden aikana liki 9 tuntia,mutta kun junassa en juuri koskaan matkusta niin minähän olin ihan innoissani siitä kyydistä. Lähdimme ystävättäreni kanssa juhlimaan toisen ystävättären 50 v päiviä Joensuuhun. Oikeastaan ne olivat 50v +50v=100v sillä ystävämme juhli niitä työkaverinsa kanssa,joka myös täytti samoihin aikoihin 50v. Juhlat olivat ihanat! Livebändi soitteli 50-luvun musiikkia ja tarjoilut olivat herkullisia. Oli ihanaa nähdä ystävämme niin sädehtivänä ja onnellisena❤ Juhlat pidettiin Joensuun pakkahuoneella ihanan nostalgisessa talossa ja jatkoilla olimme viihderavintola Las Palmasissa😊Yötä olimme Hotelli Cumuluksessa, hyvä siellä oli se 4 tuntia nukkua,vaikka ei mikään hieno hotelli ollutkaan,mutta karjalaisittain iloinen ja ystävällinen palvelu. Huomenna sitten koittaa se ihana arki! Työt alkaa.Itselläni on hiukan uutta luvassa,sillä menen vuodeksi uuteen työpaikkaan ja tämä ystävättäreni, joka oli kanssani Joensuussa on työkaverini. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ❤❤
 Tässä ystävättäreni ja minä
Tällaisen ihanan korun ostimme lahjaksi ❤Huom! Edellisessä postauksessa on kiva koruhaaste🤗



 Joensuun pakkahuone
 Onnea❤
 Kakku meinasi viedä kielen mennessään🤗
 Kukkaloistoa❤

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Oletko korujen ystävä?

Minä olen 🤗Korut ovat minusta ihan kertakaikkisen ihania! Nuorena aikuisena olin hyvinkin minimalistinen korujen suhteen,mutta siitä se on pikkuhiljaa muuttunut😊Koruilla on mukava piristää itseään. Koru voi kertoa myös yllättävän paljon kantajansa persoonallisuudesta ja kautta aikojen korut ovat sisältäneet symbolisia,uskonnollisia ja maagisia juttujakin. Korun on mm.uskottu tuovan suojaa pahoja henkiä vastaan. Minun korulipas ei ole kovinkaan arvokas. Siellä on hiukan arvokkaammat ja muutaman euron korut sulassa sovussa ja tykkään niistä kaikista yhtä paljon. Olen pian menossa ystävättäreni 50-vuotisjuhliin Joensuuhun ja porukalla olemme hänelle ostaneet aivan ihastuttavan korun. Teen varmasti juhlista blogipäivityksen joten laitan kuvan korusta sitten. Näin sadepäivän iloksi haastankin teidät kuvailemaan lempikorujanne blogissanne🤗❤ Haaste onkin blogini ensimmäinen🌹🌹

Oikein mukavaa viikkoa❤❤

tiistai 1. elokuuta 2017

Ystävyys on kuin....

"Ystävyys on kuin pikkuinen ukko,jolla on kädessä avain ja lukko"



"Tässäpä esittelen mun parhaan ystäväni ihan hänen luvallaan😊On onni omistaa ystävä, jolle voi puhua kaikesta avoimesti❤Tein myös kesäisen ruiskukkaorvokkilakkakermakakun oikeesti voi nam😊Mukavaa alkanutta elokuuta ja sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat❤