keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Huonoja ja hyviä uutisia

No lähdetään nyt niistä huonoista uutisista. Olen tällä hetkellä kymmenen päivän sairaslomalla päänsäryn takia.
Olen saanut viime viikkoina kaksi pahaa migreenikohtausta, toinen jätti jälkeensä jomottavan päänsäryn, joka tekee minut työkyvyttömäksi. Migreenilääkkeitä olen syönyt niin, että kohta olen konkurssissa! Työterveyslääkäri määräsikin lääkkeet pois ja kehoitti minua tekemään asioita joista todella pidän ja lepäämään, jos ei nämä asiat auta sitten aloitetaan tutkimukset. Mietin tässä tietysti itse mistä nämä migreenit niin rajuina tänä syksynä tulivat ja kyllä ne jossakin määrin ainakin työhön liittyvät.
Sitten hyviin uutisiin⚘⚘ Kosmetiikkarakkauteni ja unelmani ikääntyä kauniisti saivat minut ryhtymään Oriflamen edustajaksi. Kauttani voi siis tilata Oriflamen tuotteita. Tämä ei kuitenkaan sulje pois muiden brändien kosmetiikkatestauksia, teen niitä enemmän kuin innoissani edelleen.


Oriflamen verkkokauppaani pääset tästä



Oriflame on varmasti hyvinkin tuttu monelle, sillä onhan se jo ollut olemassa yli 50 vuotta. Laitan tähän muutaman kuvan tuotteista ja hinnoista, niin näette missä mennään tällä hetkellä. Kuvissa olevien tuotteitten tarjoukset ovat voimassa 7.11 asti. Oriflame tekee myös hyväntekeväisyyttä ja tuolla kuvissa näkyykin tuotteita joista 2 € lahjoitetaan SOS - lapsikylälle.







Kun tilaat verkkokauppani kautta, niin tällaisia huikeita etuja saat❤

⚘ Ensimmäisen tilauksen mukana meikkilaukku ja useita tuotenäytteitä kaupanpäälle 

⚘Yli 40 € tilauksista toimituskulut maksutta ( normaali 6.90€)

⚘Yli 50 € tilauksista tilaajalahja joka on nyt kasvonaamio (16 €) on tuo valkoinen purkki tuossa kuvassa :)



Jatkossa varmasti nostan esille Oriflame tuotteita, jotka on tarkoitettu aikuisille naisille. Tytär hoitaa sitten nuorempien tuotteiden testauksen, vaikka aika monet tuotteet soveltuvat kylläkin jopa "vauvasta vaariin". Minusta hinnat ovat noissa tarjouksissa niin edulliset, että kannattaa tilata pukinkonttiin.






Tässäpä pikkuinen video Oriflamen joulun ajan kuvastosta. Myyntiaika 8.11 - 28.11🎄🎅



Piipahdin myös Kirjamessuilla ja Ruoka & Viini messuilla messukeskuksessa. Kivat olivat molemmat messut. Olisin viihtynyt kirjoja tutkaillen pitempäänkin mutta päänsärky esti.







          Oikein mukavaa viikkoa sinulle❤ ja                        Tervetuloa uudet lukijat❤


perjantai 18. lokakuuta 2019

Kauniita hetkiä

En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut tuon otsikon alla vaikka se jossain vaiheessa oli  punainen lanka tässä blogissani. Mitäs kauniita hetkiä sitten elämässäni on ollut? Päälimmäisenä on mielessä, että töitä tässä on tehty ihan hirveästi  ja iltaisin toivuttu työpäivästä kissa kainalossa. Ihan kaunistahan sekin on tietysti. Töissä meillä oli kehittämispäivä aika kivoissa maisemissa Helsingin Vuosaaressa. Paikka oli nimeltään Villa Vuosanta. Merellinen kokous ja juhlakartano. Jos joku tietää taiteilija Miina Äkkijyrkän ( hän jonka teoksissa on lehmiä) niin maatila jossa hän asui lehmineen on lähellä Villa Vuosantaa.







Lippu saatu

I love me - messut ovat juuri käynnissä Helsingin messukeskuksessa 18 -20.10.2019.
I love me on kolme päivää hyvinvointia, terveyttä, kauneutta ja muotia. Messuilla on myös työpajoja ja muotinäytöksiä.






Tämän vuoden muotinäytös oli oikein kiva. Esillä oli mm. Gant, Nanso, Micas, Jukka Rintala, Your face ja Change Lingerie.






Messuilla viihdyin hetken kun toisenkin Tonymolyn osastolla. Tämän brändin tuotteet on kyllä niin hyvää mieltä tuottavia.



Syyslomalla olin töissä mutta yhden lomapäivän kuitenkin pidin ja kävin sen alkajaisiksi ripsi- ja kynsihuollossa. Tällä kertaa laitettiin oikein räväkän punaiset kynnet.

         ❤Kivaa viikonloppua sinulle❤


Lempparikauppa Cellbes






sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Vihainen leski Helsingin kaupunginteatterissa

Yhteistyössä Helsingin kaupungin
teatterin kanssa
Lippu saatu
*sisältää juonipaljastuksia

Minna Lindgrenin romaaniin perustuva Vihainen Leski sai ensi-iltansa Helsingin
kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 10.10. Aika rankan työpäivän jälkeen suuntasimme ystävättäreni kanssa teatterille. Minulla oli vähän sellainen tunne, että esitys saattaa olla oikein sopiva juuri meille kyseiseen iltaan. Ensiksi kilistelimme kuohuviiniä ja nautimme täysillä teatterin tunnelmasta. Ensi-illassa on aina hiukan sähköä, jännitystä ja odotusta aistittavissa ilmassa ja se on ihanaa se!




Näytelmän päähenkilö on Ullis eläkkeellä oleva hammaslääkäri, joka oli ollut 12 vuotta kuin vankilassa miehensä omaishoitajana. Nyt Ullis oli jäänyt leskeksi ja alkaa rakentamaan uutta elämää 74 - vuotiaana, mutta helppoa se ei ole. Myytti äidistä, joka uhrautuu vain lapsilleen elää syvästi. Ullis kokee myös, että hänen elämässään oli moni asia ollut aikaisemmin pettymystä. Avioliitonsa hän koki myös pettymykseksi. Ulliksen lapset kärkkyivät perintöä ja puuttuivat äidin elämään. He jopa veivät äidin tutustumaan hoitokoti Finaaliin koska eivät voineet ymmärtää, että heidän äitinsä elää nyt aivan erilaista elämää kuin mitä heidän perinteiset opitut mielikuvansa 70 - 80 vuotiaista on. Esityksessä saimme nauraa todella paljon. Ulliksella oli hauskoja ystäviä, joiden kanssa hän mm. kilisteli skumppaa ja kävi hotjoogassa  vahvistamassa lantionpohjan lihaksia.





Kohtausten musiikkivalinnat olivat onnistuneita. Esityksessä saimme kuulla mm. Markku Aron hyvännäköinen, Tauskin Sinä vain ja Katri-Helenan Anna mulle tähtitaivas kappaleet. Karaoke versio Lea Lavenin Aikuisesta naisesta sai nauramaan melkein pissat housussa. Onneksi oli väliaika! Olemme ystävättäreni kanssa molemmat varhaiskasvatuksen opettajia ja Ulliksen lastenlasten päiväkotikohtaus sai meidät hirnumaan naurusta. Se oli niin uskomattoman hauska. Ullis mummona oli pyydetty katsomaan lastenlastensa Pisaran ja Sammaleen päiväkotiesitystä vanhempien ollessa estyneitä. Esitys meni hyvin aluksi, varhaiskasvatuksen opettajakin toi itseään esille - tällaisiahan meidän alalta
löytyy, hän nimittäin lauloi esityksessä aina osan laulusta. Ulliksen lastenlapset itkivät oman laulunsa ajan mutta Ullis mummo videoi puhelimellaan sinnikkäästi koko ajan. Lastenlapset olivat kaksoset mutta ei heistä saanut selville olivatko he tyttöjä vai poikia, sillä heitä kasvatettiin sukupuolineutraalisti.


Ullis kävi myös treffeillä. Ne Ulliksen treffikumppanit olivat jotain sellaista, että nauroimme taas kyyneleet silmissä. Uskomattomia tyyppejä, mietin miten näyttelijöillä piti pokka heitä esittäessään.
Ullis menee myös konserttiin ystävänsä kanssa. He eivät menneet sinne konsertin takia vaan siksi että näkisivät toisen ystävänsä miesseuralaisen. Ullis tapaa konsertin merkeissä myös miehen. Mies oli hyvin salaperäinen tähtipölyineen. Mies nimittäin lähti kerran ainakin näyttämöltä niin että jätti taakseen tähtipölyä.



Oli ihanaa huomata miten Ullis löysi uuden hehkeän itsensä, teki rohkean päätöksen ja myi entisen asuntonsa ja osti uuden ensimmäisen oman asunnon. Näytelmän loppu oli yllättävä mutta onnea täynnä.

Mielestäni Vihainen leski oli aivan ihana koskettava teatteriesitys.

Ulliksen roolissa näytteli Riitta Havukainen. Hänen näyttelijäsuorituksensa oli todella hieno. Erityisesti väliajan jälkeen kun Ullis kävi läpi rankkojakin tunteita niin ne tunteet välittyivät katsomoon asti. Muissa rooleissa nähtiin mm. Pia Runnakko (Pike) Eija Vilpas (Hellu),Kai Lehtinen (Valtonen) Sanna-June Hyde (Susanna) Heikki Sankari (Marko), Leena Rapola (Pisara) Marjut Toivanen (Sammal ) Kari Mattila (Kari Kirjosiipi)

* Ohjaus Kimmo Virtanen
* Lavastus Katariina Kirjavainen
* Pukusuunnittelu Elina Vättö
* Koreografia Jari Saarelainen
* Valosuunnittelu Mika Ijäs ja Petteri 
    Heiskane   
* Äänisuunnittelu Jaakko Autio
* Naamioinnin suunnittelu Jutta Kainulainen

Minna Lindgrenin romaanista Vihaisen lesken oli dramatisoinut Henna Piirto





❤Kiitos Helsingin kaupunginteatteri❤

" Yhtenä päivänä kuollaan, kaikkina muina
   eletään"

Lämpimät suosituksemme tästä teatteriesityksestä❤









lauantai 12. lokakuuta 2019

Marha's teesiivilät

Yhteistyössä Marha's
Tuotteet saatu

Haudutettu tee on ihanaa!
Sain tilaisuuden tutustua viehkeisiin eläinmallisiin Marha's teesiivilöihin. Tämä eläinrakas verkkokaupan pitäjä on itse suunnitellut nämä teesiivilät. Siivilöitä on tällä hetkellä kolme eläinaiheista mallia: kissa, koira ja hevonen. Teesiivilät ovat ruostumatonta terästä ja mikä parasta eivät päästä teenlehtiä tai muruja lävitse. Verkkokaupassa on myynnissä myös muutama teelaatu mm. Taavin taika, joka sisältää mustaa teetä, mangoa, papaijaa, ruusunterälehtiä sekä ruiskukkaa.





Varmaan arvaattekin mikä siivilä on mun suosikki :)

Mielestäni oikein kiva lahjaidea tällainen eläinaiheinen teesiivilä ja teepussukka.

Verkkokauppaan pääset kurkkaamaan tästä


Mukavaa syksyistä viikonloppua🍁🍂🍁 Lehti tuossa kuvassa on ihan sydämenmuotoinen❤




tiistai 8. lokakuuta 2019

15 asiaa joista pidän

Tämä haaste on kiertänyt jo jonkin aikaa tuolla Instagramin puolella. Ajattelin kuitenkin vastata haasteeseen täällä. Ota sinäkin koppi haasteesta :) Näitä on kiva lukea.

15 asiaa joista pidän yhdellä sanalla:

1. Ruusuista



2. Kosmetiikasta



3. Kissoista


4. Vaatteista



5.Takkatulesta



6. Auringonlaskuista


7.Merestä



8.Riippumatosta



9.Viinistä


10. Kodista


11. Musiikista


12. Kahvista


13. Kirjoista


14. Bloggaamisesta



15. Iästäni




Mukavaa viikkoa sinulle❤
              ja
❤ Tervetuloa uudet lukijat🥰






Kuva netistä

Ystävätär lähetti viestin, että tuossa kuvassa on jotain tuttua🥰😊