lauantai 30. joulukuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta

Kiitos kaikille blogini lukijoille kuluneesta vuodesta!

En tiennyt huhtikuussa, kun Kauniimpaa kuin koskaan - blogi aloitti miten kivan asian elämääni sain. Paljon muistoja olen tallentanut tänne - ihanaa kun olette olleet mukana❤

Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille aivan uskomattoman ihanista blogiyhteistöistä.❤Kiitos, että olette luottaneet minuun


"On kaksi tapaa elää joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin että kaikki on ihmeellistä" Albert Einstein

Hyvää Uutta Vuotta 2018!
                            -Kristiina-

Lakritsin tuoksuisia viimeisiä päiviä

Ihana lakritsin tuoksu leijailee pitkin taloa. En kuitenkaan syö täällä lakuja vaan polttelen ihanan suomalaisen yrityksen Puttipajan lakritsintuoksuisia kynttilöitä.


Puttipaja on kynttilänvalmistaja ja sisustusliike sekä sisustusverkkokauppa. Tämä jyväskyläläinen perheyritys on jo 40 vuotias! Kynttilät valmistetaan Vaajakoskella käsityönä. Kotimaisuudesta kertoo avainlipputunnus.

Rakastan tuoksukynttilöitä ja Puttipajan kynttilävalikoimissa on mm. nämä ihastuttavat tuoksulahjat.


Vaniljan ja uuniomenan tuoksuiset kynttilät. Lahjapakkaus sisältää reseptin "Herkkusuun uuniomena" Pienessä lapussa lukee kauniisti "Resepti pitää sisällään lämpöä, tunnelmia ja satumaisia hetkiä"


Suklaan ja kahvintuoksuinen kynttilä-lahjapakkaus. 
Tässä lahjapakkauksessa on mutakakun resepti ja pikkuruisessa lapussa lukee "Sisältää reseptin maailman parhaaseen suklaakakkuun"


Puttipajalla on oma sisustustuotteiden suurmyymälä Vaajakosken Naissaaressa. Tulen varmasti käymään siellä jos joskus Keski-Suomessa käyn, mutta näitä ihastuttavia kotimaisia tuotteita myy myös monet jälleenmyyjät ja verkkokauppa
Kiitos ihanasta yhteistyöstä Puttipaja


-Kristiina-

perjantai 29. joulukuuta 2017

Hälsningar till alla

Meniköhän tuo toivotus tuossa otsikossa oikein ruotsiksi? On se vaan vaikea puhua ruotsia ihan yhtä-äkkiä, sanat ei vaan tule mieleen ja sitten puhuu sellaista englannin ja ruotsin sekoitusta. Kiva reissu oli Ruotsiin. Tukholma on aina yhtä ihana niin kesällä kuin talvellakin. Gamla Stan oli tunnelmallinen, vaikka ajoittain satoi tihkua. Nitisevällä ja natisevalla metrolla matkustettiin, istuttiin kahviloissa kahvilla ja glögillä. Kiertelin kauppojen kosmetiikkaosastoja ja muutaman vaatekaupan.

Kyllä oli jäbä niin Captain Sparrow!Äänikin..













Mukavaa perjantaita❤
Jotenkin uskomatonta, että vuosi vaihtuu. Viikonloppuna jo kilistellään uudelle vuodelle💕

tiistai 26. joulukuuta 2017

Teetkö uudenvuoden lupauksia?

"Uudenvuodenlupaukset ovat teoriassa aina hyvästä"sanoo psykiatri ja filosofi "onnellisuustohtori" Antti S Mattila. Hän jatkaa vielä "On aina kannattavaa jos ihminen pyrkii parantamaan elämäänsä".
Itse kyllä teen uudenvuoden lupauksia, tässä iässä niitä tekee tosin jo hyvin realistiselta pohjalta. Ei uutenavuotena tietenkään ole pakko luvata mitään, mutta jos olo on sellainen, että jotakin voisi tehdä toisin - lupaus itselle voi auttaa tavoitteeseen pääsemiseksi. Asiat ei kuitenkaan muutu hyväksi nappia painamalla. Tärkeintä on mielestäni miettiä, mitä oikeasti haluaa? Oletko esimerkiksi toteuttanut elämässäsi liikaa toisten toiveita? Tahtoisitko esimerkiksi vaihtaa työpaikkaa?tai lähteä kuihtuneesta parisuhteesta?vai haluaisitko kenties laihduttaa? mutta pelottaa ettei ole voimia tai pystytkö siihen. Moni luovuttaa jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Moni ei lähde elämänmuutokseen, koska arvelee ettei se onnistu kuitenkaan. Ihminen on usein itse itselleen pahin vastus, on vaikeaa tehdä muutoksia kun on mukavuusalueella johon on tottunut. Menemme usein sieltä, missä aita on matalin, vaikka emme olisikaan tyytyväisiä senhetkiseen tilanteeseemme.
Mietin tässä itse viime uutenavuotena tekemiäni lupauksia, 2 niistä on toteutunut. Päätin viime vuonna, että vaihdan työpaikkaa ja se toteutui. Toinen lupaukseni oli, että uskallan aloittaa blogin. Tämäkin siis toteutui. Blogini täyttää huhtikuussa yhden vuoden.

Luin jostakin, valitettavasti en muista mistä, mutta jotenkin näin se meni:
                              ❤
"Elämä on hauras ja arvaamaton hyvässä ja pahassa, siksi on mentävä eteenpäin ja elettävä"
                              ❤


Mukavaa joulunjälkeistä elämää! Itse lähden huomenna käymään Tukholmassa. Budjetti on pikkuruinen, kun tuo jääkaappi piti ostaa, mutta eikös 
se näin mene että tärkeämpää on miten rahan käyttää kuin miten paljon sitä on 😊
❤Tervetuloa myös uudet lukijat❤Kävijälaskuri raksuttaa ajoittain sydämeni tahtiin❤


maanantai 25. joulukuuta 2017

Ystävyyden ajatuksia

Sain jokin aika sitten Kustannus Mäkelältä kivan blogiyhteistyön. Kirjoittelinkin jo Äidin ja tyttären kirjasta juttua aikaisemmin. Nyt lomalla oli aikaa lukea sitten toista kirjaa ja se on Sophie Bevan Ystävyyden ajatuksia. Kauniisti kuvitettuun kirjaan on koottu mietelauseita ystävyydestä.


Olkaamme kiitollisia ihmisille, jotka tekevät meidät onnellisiksi. He ovat hurmaavia puutarhureita, jotka saavat sielumme puhkeamaan kukkaan.
                 -Marcel Proust- (1871-1922)

Ystävällisyydelle on ominaista koko olemuksemme kattava lämpö, hillitty ja tasainen, vakaa ja tyyni, lämpö, silkka hellyys ja huomaavaisuus, johon ei liity mitään tylyä eikä terävää.
                 -Michel de Montaigne- (1533-1592)



Kirjassa oli todella kaunis kuvitus. Teksteistä löytyi koko ystävyyden kirjo. Kirja on hinnaltaan myös kohtuullinen noin 15 euroa. Ihana lahja ystävälle❤

Kustannus Mäkelä on Karkkilassa toimiva perheyritys, joka on tunnettu mm. laadukkaista lasten ja nuorten kirjoista, harrastekirjoista ja kotimaisista dekkareista. Kustannus Mäkelän sivuille pääset tästä

Kiitos kivasta yhteistyöstä Kustannus Mäkelä

-Kristiina-


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kuinka paljon ihmiseen oikein suklaata mahtuu?

Minusta tuntuu,että mä olen ihan pohjaton tuon suklaan suhteen. Ihanan leppoisaa oloa täällä on vietetty. Poika on "päikkäreillä" niin kuin hän itse sanoi - kello on nyt iltakymmenen. Tytär lähtikin poikaystävänsä kanssa Dominikaaniseen Tasavaltaan äkkilähdöllä. Ihmeen edullisesti pääsivät matkaan. Siellä nautitaan  nyt all inclusivesta ja auringosta.
Oikein mukavaa myöhäistä aattoiltaa❤






lauantai 23. joulukuuta 2017

Kauneuden, levon ja rauhan täyttämää joulunaikaa

Eilen kävelin töistä kotiin onnellisena kassit täynnä joulumuistamisia esikoululaisilta.


Kotona odottikin sitten yllätys! Jääkaappi oli mennyt rikki ja kello oli jo yli 5. Elämässäni olevan maailman hyväsydämisimmän ihmisen avulla (pakettiauton lainaus ja kantoapu) minulla oli puoli kahdeksan aikaan uusi jääkaappi keittiössä❤



Kävin myös piristykseksi laitattamassa jouluripset❤Vähän jännitti kun oma ripsien laittaja on pienellä tauolla ja uusi paikka, mutta mielestäni ripsistä tuli kivat.


Minun blogini
ei jää joulutauolle, sillä nythän sitä tekstiä pitäisi syntyä, kun on loma ja työ ei vie voimia. Päivittelen blogin instagramia myös ahkerasti joululomalla.

Kaikille lukijoilleni toivottelen täältä Tipsyn kanssa kauneuden, levon ja rauhan täyttämää joulun aikaa❤





maanantai 18. joulukuuta 2017

Tässä ja nyt ❤

Töissä kun on jouluhärdelli ohi niin voin onnellisena odotella alkavaa parin viikon lomaa. Mihinkään pidemmälle en kylläkään lähde, tässä kotosalla rentoudutaan. Tytär tulee joulunviettoon ja poikakin varmasti piipahtaa ainakin syömässä. Poika asuu tässä ihan lähellä, niin helppo käydä aina äitiä ilostuttamassa. Tukholmassa tosin käväistään välipäivinä, sitä matkaa odotankin kovasti.
Tänään kävin solariumissa! Tässä meni jonkun aikaa ettei tässä lähistöllä ollut kunnon solariumia. Herttoniemeen oli nyt sitten avautunut uusi, käväisin siis 6 eurolla auringossa. Ihoni tykkää kovasti auringosta ja oma mielenikin piristyy. Solariumin suhteen pitää kuitenkin muistaa kohtuus.
Viikonloppuna kävin ystävättäreni luona istumassa iltaa,syömässä herkkuja ja maailmaa parantamassa. Teimme ensimmäisen videon muistoksi uudella selfietikulla, mutta se meni ihan nauruksi.
Täällä hätistellään usein myös kissaa pois makuuhuoneen valkoisesta kuusesta. Pallot vain kilisee lattialle. Olohuoneen vihreä kuusi saa taas olla ihan rauhassa. Aina ei ymmärrä kissaakaan!
Huomenna mennään työkavereiden kanssa syömään nepalilaiseen ravintolaan ja keskiviikkona kilistellään glögejä jossakin keskustassa jo eläkkeellä olevien opekollegojen kanssa.
                              ❤
"Arjen onnellisuus lähtee suhteellisen pienistä asioista"
                               ❤
Mukavaa alkavaa viikkoa🎄❤





lauantai 16. joulukuuta 2017

Äidin ja tyttären kirja "Millainen äiti, sellainen tytär"

Sain ilokseni tehdä kirja-arvostelun Kustannus Mäkelältä saadusta lahjakirjasta Cheryl Saban: Äidin ja tyttären kirja. Kirja on eri sukupolvien välisten suhteiden hieno ylistys. Siteet äidin ja tyttären kesken ovat usein erittäin läheisiä ja antoisia mutta myös monimutkaisia ja hämmentäviä.
Sillä miten me ajattelemme tyttäristämme, tunnemme heitä kohtaan ja kohtelemme heitä, on elinikäinen vaikutus heidän elämäänsä.
Tässä kirjassa on kokoelma äitien ja tyttärien tarinoita, jotka on kerätty kaikkialta maailmasta. Kirjan kuvitus on mielestäni sykähdyttävän ihana. Lisäksi kirjassa on niin suuresti rakastamiani mietelauseita. Tyttären äitinä luin kirjaa mielenkiinnolla ja välillä ihan sydän sykkyrällä. Mielestäni kirja oli kaunis niin teksteineen kuin kuvituksineen. Hinnaltaan myös kohtuullinen noin 15 euroa. Tykkäsin kovasti! Oikein kiva lahjaidea.


"Rakasta ehdoitta,rohkaise tytärtäsi toteuttamaan unelmansa"


"Vaatii rohkeutta kasvaa aikuiseksi.Ja tulla siksi ihmiseksi joka todella on"
E.E Cummings


"Kunnioittakaa toisianne. Päästäkää irti rajoittavista uskomuksista ja asenteista"


"Kerro minulle,niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan tekemään, niin minä ymmärrän."
Intiaanien sananlasku


"Äidin ilo on valo, joka säteilee kauas tulevaisuuteen,mutta se heittää heijastuksen myös menneisyyteen ja antaa sille muistojen sädekehän"
Honore de Balzac

Lämmin kiitos Kustannus Mäkelä kivasta yhteistyöstä

Kustannus Mäkelä on v.1971 perustettu Karkkilassa toimiva perheyritys, joka erityisesti tunnetaan laadukkaista lasten ja nuorten kirjoista, harrastekirjoista ja kotimaisista dekkareista. Kustannus Mäkelän nettisivuille pääset Tästä


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Fiskarsin joulua ja Menneen ajan joulumarkkinoilla Lohjalla

Olimme pienellä jouluajelulla. Sää ei kyllä ollut mitenkään joulun tunnelmaa tuova kun välillä tuli räntää taivaan täydeltä! Ajoimme ensin Fiskarsiin katsomaan paikan joulutunnelmia. Hiljaista siellä oli ja tunnelma jotenkin alakuloinen. Puodeissa oli kyllä kaikkea kaunista ja niitä oli ihana katsella. Yksi kissakuosinen laukku jäi hiukan kutkuttamaan, näinköhän olisi pitänyt ostaa. No hyvä kun en omaa epäterveellisiä rahatapoja...eli en tuhlannut😁


Kotimatkalla poikkesimme "Menneen ajan joulumarkkinoille" Lohjalle. Markkinoilla riitti tunnelmaa ja paljon oli kädentaitajia. Me keskityttiin tosin syömiseen ulkona, hiukkasen oli kyllä kylmä, mutta lohi ja perunat maistuivat oikein hyviltä.


Oikein mukavaa alkavaa viikkoa❤

lauantai 9. joulukuuta 2017

Blogin instagram ja facebook

Onko teillä blogillenne Instagram tili tai Facebook sivu? Omalla blogillani on ollut Instagram jonkin aikaa, sinne pääsee
tästä Kauniimpaakuinkoskaan Tervetuloa seuraamaan!❤ Viime viikolla laitoin sitten myös facebook sivun Kauniimpaa kuin koskaan Tervetuloa seuraamaan sinnekin!❤ ja vinkatkaa omistanne niin osaan seurata.Instagramista olen muutaman blogin löytänytkin.
Täällä laitellaan pikku hiljaa joulua! Oikein mukavaa lauantai-iltaa❤