"Tämän kissan naukaisu ovella voi muuttaa elämän" Ensimmäistä kertaa luin kirjan, joka on kirjoitettu kissan näkökulmasta. Alfie Kissa kynnyksellä kirja aloittaa hellyttävän hyvän mielen kirjasarjan. Kirjan on kirjoittanut Rachel Wells äiti, kirjailija ja kissojen ystävä. Hän on aina uskonut eläinten ainutlaatuisuuteen ja sen kyllä huomaa tätä kirjaa lukiessa.
Alfie kissan iäkäs emäntä kuolee ja Alfie jää yksin. Tämä leppoisaan ja mukavaan elämään tottunut kissa joutuukin ottamaan elämänsä omiin tassuihinsa. Alfie lähtee etsimään uutta kotia ja löytää monien koettelemusten jälkeen Edgar Roadille. Alfie kulkee talosta taloon sillä Alfien mielestä yhden kodin sijaan kannattaa olla useampia, silloin saa enemmän herkkuja ja silityksiä. Alfieen suhtaudutaan ensin penseästi, mutta pian ihmiset huomaavat Alfien tuovan iloa ja valoa heidän elämäänsä ja lohduttavan surussa.
Rachel Wells kirjoittaa tarinaa niin koskettavasti, että välillä ihan tulee kyyneleet silmiin. Kirja huokuu lämpöä, sellaista lämpöä, jonka jokainen lemmikin omistaja tietää.
Kiitos Otava ja Somessa.com kirjasta <3
Sinulle toivottelen mukavaa lokakuun puoliväliä. Itselläni syysloma häämöttää! Vielä viikko töitä.
"Olen vihdoin valmis jakamaan selviytymistarinani suomalaisille. Turha tehdä mitään, jos sitä ei tee kunnolla ja rohkeasti. Toivon, että elämänkertani antaa ihmisille toivoa ja voimaa niin kuin musiikkini. Tämä kirja täydentää laulujeni merkityksen" Ote on Kaija Koon 10.9 ilmestyneen kirjan Taipumaton takakannesta.
Kirjan on kirjoittanut Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppainen.
Oma ensikosketukseni Kaija Koon musiikkiin on laulussa "Kuka keksi rakkauden". Muistan ajatelleeni kuunnellessani kyseistä kappaletta, että miten joku on voinutkin osata tehdä noin kauniin kappaleen ja miten joku voi osata laulaa ja tulkita sen niin, että se menee suoraan sieluuni. Olen siitä lähtien sitten seurannut Kaija Koon uraa ja kuunnellut hänen musiikkiaan, joten oli mukavaa saada tämä uutuusteos Taipumaton blogiini arvioitavaksi.
Kaija kertoo kirjassaan hyvin avoimesti lapsuudestaan Helsingin Pihlajamäessä ja myös nuoruudestaan, joka näytti olevan aika tavalla railakas. Musiikki oli Kaijalle tärkeää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Lapsuuden perheessään Kaija koki kasvaneensa tunteiden tyhjiössä. Isän raivokohtaukset ja äidin lukkiutuneisuus tuskaansa olivat hänen lapsuuttaan. Oli mukavaa huomata, että vanhemmat jollakin tapaa kuitenkin kannustivat lahjakasta Kaijaa musiikkiharrastuksessa. Kaija sai käydä pianotunneilla ja hänelle ostettiin kitarakin.
Kaija aloitti keikkailun melko nuorena ja kirjassa kuvataankin alkuaikojen keikkaelämää jokseenkin riehakkaana nuoruutena.
Kaijan elämässä oli paljon käännekohtia mm. Markku Impiön kohtaaminen ja isän kuolema. Kaijan isä kuoli 60-vuotiaana. Hän oli lentoharrastaja ja sai surmansa pudotessaan riippuliitimellä rantakivikkoon.
Kaija katosi tragedian jälkeen julkisuudesta liki seitsemäksi vuodeksi. Kaija kärsi tuolloin ahdistuneisuudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kaija aloitti terapian ja siellä moni käsittelemätön asia sai selityksen ja paraneminen alkoi.
Kaijan ja Markku Impiön yhteisestä ajasta on kirjassa kerrottu paljonkin olihan heillä pitkä liitto ja työparina he olivat loistava kaksikko sen Suomen kansa tietääkin. Kirjassa kerrotaan, että Markun isä oli pappi mutta myös kansanedustaja ja äiti virsirunoilija. Kaijalla oli hieman sopeutumisvaikeuksia perhetaustansa takia Markun sukuun vaikka Markun vanhemmat eivät mitenkään uskoaan tyrkyttäneet, mutta se oli vahvasti läsnä elämässä. Itseäni hymyilytti kun luin, että Markku oli Kaijan kanssa riidellessä soittanut usein äidilleen ja kysynyt neuvoa. Hyvä Markku!
Kaijan ja Markun hääjuhlaa vietettiin Vuosaaressa ja he tekivät häämatkan interreilaamalla. Kaijan vointikin parani. Hän opiskeli ja teki jo pätkätöitäkin. Raskaustestikin näytti sitten positiivistä ja Olli poika syntyi.
Oli mukavaa lukea, että perhe oli muuttanut tänne Jollakseen. Kaija oli työnnellyt vaunuja täällä merenrannoilla.
Vuodesta 1992 tuli pariskunnan musiikin vuosi. Markku Impiö sävelsi, sanoitti, sovitti, äänitti ja miksasi ja Kaija lauloi kaiken heidän yhteisissä projekteissaan. Juhannusaattona syntyi sitten kappale johon Suomen kansa rakastui "Kuka keksi rakkauden".
Kaija Koo palasi estradeille ja julkisuutta riitti. Tuulten viemää levy saavutti triplaplatinan ja olikin ensimmäinen naisartistin pokkaama triplaplatinalevy.
Vuonna 1997 rahaa tuli jo niin paljon, että Kaija toteutti lapsuuden aikaisen unelmansa ja osti hevosen. Hevosen nimeltä Vegaara tarina kerrotaan myös kirjassa.
Perhe osti myös omakotitalon Tuusulasta. Tuusulan rantatie onkin taiteilija asumisen kehto. Kaijan lähinaapurissa asui Laila Hietamies (Laila Hirvisaari). Hän antoi Kaijalle mielestäni oikein hyvän elämänohjeen: "Jos elämä on kurjaa laita punaista huulipunaa ja lähde ulos".
Kirja kertoo, että Kaijalle ja Markulle alkoi tulla riitoja yhä enemmän ja enemmän. Syy oli yleensä Markun alkoholin käyttö.
"Miten voi pelastaa henkitoreissaan korisevaa avioliittoa?" Kaikkea Kaija kokeili, osti jopa hevostilan Kellokoskelta. Pian hän kuitenkin huomasi ettei avioliitto ole pelastettavissa.
2006 Kaija Koo sai kutsun Linnanjuhliin. Hän olisi halunnut sinne mukaansa entisen aviomiehensä Markku Impiön mutta se ei sopinut. Kaijan mielestä Markku olisi ansainnut kunnian työstään.
Kirjassa kerrotaan myös Olli pojan moottoripyöräonnettomuudesta. Olli oli ollut kaverinsa moottoripyörän kyydissä ja he joutuivat onnettomuuteen. Ollin sairaalakierre kesti kaksi vuotta. Samaan aikaan myös Markku Impiö joutui kolme kertaa sairaalahoitoon alkoholiperäisten sairauksien takia.
Vuonna 2010 Kaija Koolta julkaistiin kappale joka sykähdytti minua melkein samalla tavalla kuin "Kuka keksi rakkauden". Tämä kappale on nimeltään "Vapaa". Kun se ilmestyi muistan kuunnelleeni sitä paljon. Sopi omaan elämäntilanteeseeni.
Viime kesänä Wanaja festareilla oli ihanaa nähdä Kaija Koo lavalla. Hän veti shown kuin nuori tyttönen punaisessa koltussaan. Nautin joka hetkestä.
Media on nostanut kovasti kirjasta esiin Kaija Koon miessuhteita vaikka kirjassa on todella paljon enemmän muuta.
Jouni K. Kemppainen on kirjoittanut selkeän, suorapuheisen ja mielettömän avoimen kirjan Kaija Koon elämästä. Itse tykkäsin kovasti siitä, että vaikka kirjassa oli paljon vaikeita ja surullisia asioita, siinä oli myös paljon huumoria.
Luin myös Markku Impiön haastattelun netistä kirjan tiimoilta. Hän ei ollut silloin kirjaa vielä lukenut, mutta oli ollut kirjan tekemisessä mukana. Hän kertoi, että elämä on liian kaunis - hän ei ole käyttänyt enää alkoholia vuosiin.
Lopuksi hän sanoo, että " Minähän Kaijasta tähden tein, kyllä minä oman arvoni tiedän".
Kiitos WSOY arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta
Lämmin lukusuositus <3
Kaija Koo on todella taipumaton
- periksi hän ei antanut
Sinulle toivottelen oikein ihanaa tulevaa viikkoa <3
Dekkarikirjallisuuden ehdoton klassikko Baskervillen koira on nyt Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa. Tämä Sir Arthur Conan Doylen ehkäpä tunnetuimpia teoksia sai Ensi-Iltansa 25.8.2021 Arena näyttämöllä Hämeentie 2.
Kuva Helsingin kaupunginteatteri
Itse kävin katsomassa näytelmän pari viikkoa myöhemmin. Nautin suunnattomasti kun pääsin teatteriin.
Devonin sumuisilla nummilla Baskervillen sukua vainoaa kirous. Kerrotaan, että Sir Hugo Baskervillen on raadellut kuoliaaksi hirviökoira ja kukaan ei juurikaan uskalla mennä nummelle, kun he uskovat hirviökoiran asustavan siellä. Nyt on vaarassa suvun viimeinenkin perillinen.
Maailman tunnetuin salapoliisi Sherlock Holmes saa sitten uskollisen apurinsa Tohtori Watsonin kanssa uransa merkillisimmän tapauksen tutkittavaksi.
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun Englantiin.
Kuva Helsingin kaupunginteatteri
Näytelmässä oli vetovoima, joka piti otteessaan loppuun asti. Sherlock Holmesin roolissa on jo 30 vuotisen uran Helsingin kaupunginteatterissa tehnyt Santeri Kinnunen ja Tohtori Watsonin roolissa Eppu Salminen. 24.9.2021 alkaen Tohtori Watsonin roolissa nähdään Risto Kaskilahti. Muissa rooleissa on kolmikko: Emilia Sinisalo, Sauli Suonpää ja Mikko Virtanen. Heidän roolinvaihtonsa olivat mykistävän nopeita. Ihmettelin suuresti, miten he siihen pystyivät kun kaikki sujui niin salamannopeasti. Rooleja on 34 kappaletta! Näytelmän fyysinen tilannekomiikka oli aivan huikeaa, se naurattikin paljon yleisöä.
Näytelmän on lavastanut Katariina Kirjavainen ja pukusuunnittelusta on vastannut Elina Vättö. Pidin kovasti lavasteista ja puvuista. Näytelmän on ohjannut Sakari Hokkanen ja mielestäni erittäin hyvin.
Kuva Helsingin kaupunginteatteri
Sukupolvia riivaava kosto ja sumuinen nummimaisema sai välillä kylmän väreet kulkemaan selkää pitkin mutta näytelmän humoristinen ote piti hymyn huulilla koko esityksen ajan.
Kuva Helsingin kaupunginteatteri
Esityksen kesto on 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Olin suuresti ilahtunut, kun sain Docendolta hyvän asiakaspalvelun kera uunituoreen omaelämäkertakirjan"Diskokuningatar Eini" arvostelukappaleeksi. Kirja on saanut paljon huomiota mediassa enkä kyllä ihmettele onhan Einillä jo 44 vuotta laulajan uraa takana. Ensimmäiset askeleensa urallaan tämä Pellon Orajärven kylän tyttö otti jo 14-vuotiaana veljensä Sailons-bändin solistina. Nyt Eini on tehnyt jo yli 8000 keikkaa ja johtanut bändejään 18-vuotiaasta asti.
Miten sitten Einistä tuli Suomen kansan rakastama tähti, joka loistaa edelleen. Tästä voidaan kiittää ainakin Toivo Kärkeä ja Finnlevyä mutta myös Baccaraa. Einin läpimurtohitti oli Baccaran " Yes sir, I can boogie" joka sai suomeksi käännettynä nimen "Yes sir, alkaa polttaa". Muistan nuoruudestani, kun nauhoitin Einiä sävelradiosta "kasettimankalle", piti olla tosi tarkkana milloin kappale alkaa ja loppuu, että sai hyvän nauhoituksen. Kyllä " Yes sir, alkaa polttaa" soikin sitten minulla paljon, niin paljon, että välillä kasetin nauha kelasi mankkaan sisään ja sitä sai sitten lyijykynän avulla pyörittää takaisin kasettiin.
Kirjassa Eini kertoo avoimesti niin onnenhetkistään kuin kipeistäkin asioista elämässään. Luin erityisen mielenkiinnolla Einin lapsuudesta ja nuoruudesta koska löysin sieltä paljon yhteistä, olenhan melkein samaa ikäluokkaa. Mukavaa oli huomata, että Eini oli uransa alkutaipaleella asunut tässä lähistöllä Ilomäentiellä Laajasalossa. Einin rakkaustarinaa, joka jatkuu edelleen Lars Pajumäen kanssa oli sykähdyttävää lukea. Einin avioliitto on kestänyt jo 33 vuotta (nostan hattua). Heillä on kaksi lasta.
Kirja kertoo myös aika raadollisestikin musiikkibisneksestä jossa Einikin sai kokea vähättelyä ja arvostelua mutta kertomuksia on myös hienoista onnistumisista.
Kirjan on kirjoittanut Anna-Liisa Hämäläinen. Diskokuningatar Eini on hänen ensimmäinen elämänkertakirja. Anna-Liisa on kokenut journalisti ja hän on toiminut aikakausilehtien päätoimittajana. Tämä niin tyylikkäästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja vei minut ihan mennessään. Kerronta on selkeää ja kevyenoloista luettavaa kaikessa koskettavuudessaankin niin tuskin maltoin jättää kirjaa kesken, että tekisin jotain muuta kuin lukisin. Oli mukavaa myös huomata, että kirjaa oli kirjoitettu täällä "kotihuudeilla".
Minulla oli ilo päästä vuonna 2018 Einin 40-vuotisjuhlakonserttiin Espoon sellosaliin. Konsertti olikin tosi kiva. Einiä kun katsoo, niin vanheneminen ei pelota, ei sitten yhtään. Einin säihkysääristä olen kyllä vähän kateellinen. Muistan nuoruudestani, kun hänellä oli mikrot päällään ja ihailin jo silloin miten hyvin ne sopivat hänelle. Itseasiassa hän taitaa käyttää mikroja vieläkin. Jos joku nuoremmista lukijoistani ei tiedä, mitkä on mikrot, niin ne on sellaiset lyhytlahkeiset shortsit :) Linkki vuoden 2018 blogikirjoitukseeni Einin 40v juhlakonsertti
Kun olen asunut Jollaksessa jo melkein kolmekymmentä vuotta niin varmaan "miljoona" kertaa olen mennyt Herttoniemen kartanon ohi. Harvoin tulee kuitenkin pysähdyttyä kartanolle, on ilmeisesti liian lähellä kotia.
Kartanon museo on nyt museokortti kohde, niin teinkin nyt poikkeuksen ja hyppäsin bussista pois ja suuntasin tähän museoon. Yllätyksekseni entisen esikoululaiseni äiti oli tässä museossa töissä, joten sainkin kivaa ja tuttua palvelua.
Kartanon historiasta sen verran, että Kreivi Augustin Ehrensvärd osti Herttoniemen vuonna 1752 ja seuraavalla vuosikymmellä päärakennuksen paikalla oli sitten jo keramiikkatehdas. Vara-amiraali Carl Olof Gronstedt omisti Herttoniemen vuodesta 1793 vuoteen 1799 ja vuodesta 1813 vuoteen 1820 asti. Hän muuttikin keramiikkatehtaan asuinrakennukseksi. Tältä ajalta on myös kaunis barokkipuisto. 1859 kartanon osti lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbom. Lahjoituksen kautta sitten myöhemmin vuodesta 1917 kartanon päärakennuksen puistoineen on omistanut yhdistys Svenska Odlingens Vänner i Helsinge.
Kartanon ympäristössä on mm. talousrakennuksia, työväenasuntoja ja Tuulimylly. Ravintola Wanha mylly on myös kartanon vieressä entisessä pehtoorin tuvassa ja kesäisin syreenien katveessa on ravintolalla terassi. Ravintola Wanhassa myllyssä sentään on tullut käytyä useamman kerran. Palvelukin on parantunut vuosien saatossa. Tarjolla on hyviä viinejä ja hyvää ruokaa.
Herttoniemen kartanon ympäristö on ollut monen elokuvan kuvauspaikkakin. Ehkäpä kuuluisimpua elokuvia ovat Kulkurin valssi sekä Katariina ja Munkkiniemen kreivi.
Museo on auki toukokuusta syyskuuhun sunnuntaisin klo: 12-14 (ryhmäopastukset tilauksesta). Lokakuusta huhtikuuhun vain opastetut kierrokset tilauksesta.
Ihana keidas on Herttoniemen kartano keskellä modernia asutusta. Kartanolle pääsee kätevästi useammalla bussilla 84, 85, 86, 88 ja 89 tai vaikkapa kävellen Herttoniemen metroasemalta.
Kotiin tultuani työpäivän jälkeen istahdan usein sohvannurkkaan ja luen kirjaa. Siinä rauhoittuu työpäivän vilskeestä. Viikon ajan olen ollut nyt romantiikan ja rokokoon tunnelmissa.
Tuija Lehtisen romaani "Romantiikkaa ja rokokoota" on suuren elämän yllätyksen estradilla, kun yksinhuoltaja Annabella mainitaan tuntemattoman miehen testamentissa. Kirjan päähenkilö Annabella oli juuri lopettanut työnsä kirjastossa ja etsi elämäänsä vakautta, sillä hänen tyttärensä Minja aloittaisi syksyllä eskarin.
Annabella menee perunkirjoitukseen ja sen jälkeen mikään elämässä ei olekaan niin kuin ennen.
"Avasin kuoren ja vedin kirjeen esiin. Siinä todettiin, että minut on mainittu Sakari Korpi-Kyynyn testamentissä. Minut? Minun toivottiin tulevan perukirjan lukutilaisuuteen viikon kuluttua. Kuka hemmetin Sakari Korpi-Kyyny? Mikä hän on ollut miehiään ja miten liittyi minuun? "
Kirjan tapahtumat vievät lukijan pieneen kaupunkiin ja yrittäjyyteen. Tosin sukutarinassa en aina pysynyt kärryillä. Johtunee, ehkä myös siitä etten vielä tässäkään iässä itse oikein aina muista miten esimerkiksi puolison sisaren miestä(lanko)kutsutaan.
Omassa elämässänikään ei koskaan ole ollut isoa sukua. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä viihdyttävä kirja.
Tuija Lehtisen tyyli kirjoittaa on kevyttä ja lennokasta. Uskon tässä olevankin hänen suuren suosionsa salaisuuden. Tuija Lehtisen tuotantoa on niin aikuisille kun nuorisolle ja hän on saanutkin kirjallisuuspalkintoja mm. Topelius palkinnon vuonna 2006.
Kiitos kustannusosakeyhtiö OTAVA arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta
Toivotan sinulle oikein mukavia elokuun päiviä. On ollut ilahduttavaa huomata, että
täällä blogissani on kävijöitä. Kiitos kaunis siitä ❤
Olin aivan täpinöissäni kun pääsin vihdoinkin teatteriin. Kansallisteatterin bloggariklubi kokoontui (aivan liian pitkän) tauon jälkeen Moliéren Saiturin ennakkonäytökseen. Samalla saimme kuulla Vallilan Kansallisteatterin syntyhistorian teknisen tuottajan Jukka Vuokon esittelemänä. Teatteri sijaitsee Vallilan konepajan alueella Aleksis Kiven katu 17/ Bruno Granholminkuja.
Saituri on maailmaa valloittanut komedia jo vuodelta 1668.
Kun huomasin, että Vallilan Kansallisteatterin näytelmän on ohjannut näyttelijäkonkari Vesa Vierikko, tiesin jo silloin, että nyt ei voi tulla mitään muuta kuin hyvää jälkeä enkä pettynyt.
Näytelmä oli täynnä hullunhauskaa komediaa, pukuloistoa ja peruukkeja.
Näytelmä kertoo vanhasta kitupiikki ukosta Haragonista joka rakastuu nuoreen kauniiseen Marianeen ja mielii häntä vaimokseen mutta Mariane onkin rakastunut Haragonin poikaan Cleánteen.
Kuva netistä
Näyttelijäsuoritukset olivat kaikki mielestäni hurmaavia mm. Paula Siimes Frosinena osasi keimailevan suostuttelun taidon,
Marketta Tikkanen Marianena oli nuori, kaunis ja viaton. Saiturin lapset Asta Sweholm Élise ja Jussi-Petteri Peräinen Cleánte välittivät nuorten rakastavaisten huumaa.
Karin Paciuksen rooli poliisikomissaarina sai minut nauramaan vedet silmissä. Ja sitten itse saituri Harpagon Markku Maalismaa
- voi hyvänen aika mikä mies, ihan varmasti jokainen uskoi, että siinä on saituuden huipentuma.
Näytelmän loppu olikin sitten kuin satukirjasta - yllättävä.
Lämmin suositus! Nautin joka hetkestä ja kiitos bloggariklubi lipusta.
