sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Helsingin Kirjamessut

Helsingin Kirjamessut - niin odotettu syksyn messuviikonloppu starttasi jo torstaina 26.10 jatkuen sunnuntaihin 29.10 asti.

Tänä vuonna Helsingin Kirjamessut nousi kävijämäärältään Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi. Kävijöitä oli niinkin huikea määrä kuin 88 000. 

Tunnelma messuilla oli mukava! Messulavoilla oli paljon mielenkiintoisia kirjailijavieraita. Messutarjouksia oli myös kiitettävästi ja huomasin, että kauppa kävikin hyvin. Hienoa oli huomata, että ihmiset lukevat ja kirjallisuutta arvostetaan. 

Minulla oli ilo saada Gummerus kustannukselta kutsu Maija Vilkkumaan omaelämänkerta kirjan julkkareihin. Kirja julkistettiin lauantaina 28.10 Kirjamessujen yhteydessä. Vilkkumaa kirjan on kirjoittanut Miina Supinen.

Ihanat julkkarit <3





Osallistuin myös Otavan ja Kariston vaikuttajatapahtumaan, jossa kirjailijat Minna Haapasalo, Laura Lennes, Jenni Multisilta, Mirella Mäkilä, Kirsi Pehkonen Tuuli Kivijoki ja Kaisu Tuokko kertoivat uutuusteoksistaan. 







Ihanan päivän päätteeksi oli vielä Teos kustantamon skumppahetki. Kirjailijat Tomi Kontio, Sari Elfving, Miira Luhtavaara ja Katja Raunio kertoivat uutuuskirjoistaan. Tomi Kontiolta on ilmestynyt runokirja Tunturin luokse, rakkaan. Sari Elfvingin uutuusromaani on Saattaja,  
Katja Raunion uutukainen on Viime ajat ja Miira Luhtavaaran esikoisromaani on Tuhkaksi tekemisen taika.

Into kustannukselta sain viestiä, että voisin hakea heidän osastoltaan vaikuttaja kirjalahjan. Sain Pip Williamsin Kadonneiden sanojen kirjan. Kirja on tarina tytöstä, joka varasti sanan. Kirjan takakannessa kerrotaan, että "Kadonneiden sanojen kirja on tositapahtumista ammentava, virkistävän omaperäinen historiallinen romaani. Se kertoo kielen voimasta ja ihmisistä, joiden tarinat katovat suurmiesten kirjoittaman historian pimentoon."


Viikko sitten minusta tuli mummo ja pitihän vauvalle tuoda kirjamessuilta tuliainen. Kustannus Mäkelältä Opitaan 100 sanaa. Esikoulun opettaja kun olen, niin "opitaan."


Kirjamessujen kanssa samaan aikaan olivat myös Levymessut, Postimerkkimessut, Antikvaariset kirjamessut sekä Viini ja Ruoka messut. Tänä vuonna myös erityisruokavalioiden Lautasella tapahtuma.



Sinulle toivottelen mukavaa lokakuun loppua ja iso kiitos kun vierailet blogissani <3




torstai 26. lokakuuta 2023

Lilla Teatern Figaros bröllop

Onko sinulle Lilla Teatern tuttu? Jotenkin minusta tuntuu, että Lilla Teaternista ajatellaan, että pitäisi osata ruotsinkieltä kunnolla ennen kuin voi täysillä nauttia teatterielämyksestä. Lilla teatern on kuitenkin Helsingin Kaupunginteatterin kaksikielinen näyttämö osoitteessa Yrjönkatu 30. Esitykset ovat pääasiassa ruotsiksi mutta toisinaan myös suomeksi. Hienoa on se, että esitykset tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile applikaation avulla. Jokaisella näytelmällä on oma koodinsa, joka syötetään sovellukseen ennen esitystä ja tekstitystä voi seurata omasta puhelimesta. 


Oli mukavaa saada kutsu Lilla Teaternin mediatilaisuuteen ja katsomaan Figaros Bröllöp näytelmää. Tilaisuuden avasi Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman. Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Jakob Höglund kertoi Lilla Teaternin tulevasta ohjelmistosta ja Figaro bröllop esityksestä. Näyttelijä Ursula Salo kertoi, miten on ottanut ruotsin työkielekseen.




Figaron häät hurmasi jo ilmestyessään vuonna 1784.
Ohjaaja Jagob Höglund on nyt tehnyt Figaron häistä farssin vai kuitenkin draaman? No jokainen päättäköön itse. Näytelmässä seurataan kolmea paria, joilla on toisiinsa erilaisia suhteita. Rakkautta ja intohimoa riittää, mutta myös melkoista kohellusta, joka väkisinkin nauratti. Toteutus on hauska. Ei oltu pieruhuumoriakaan unohdettu. Lavasteena on punaisia ilmeisesti vaahtomuovipalikoita jotka muuttuvat näytelmän kuluessa moneksi. Pastellisävyä, glitteriä ja korkeita peruukkeja, sitä on Figaros bröllop.

Rooleissa Joonas Heikkinen, Pia Runnakko, Joachim Wigelius, Ursula Salo, Minni Gråhn ja Alexander Wendelin.

Esityksen kesto 2 tuntia 10 minuuttia sisältäen väliajan.

Figaros Bröllop on saanut ensi-iltansa Lilla Teaternissa 19.10.2023



Seurasin näytelmää tekstitysappin avulla. Oli oikein kiva kokemus. Tekstityksen tausta on tumma niin se ei häiritse katsomossakaan.
Subtitle Mobile sovelluksen voi ladata App storesta tai Google playsta.



Kiitos Lilla Teatern <3

lauantai 7. lokakuuta 2023

I love me

Yksi syksyn ihana viikonloppu on tulossa 20 -22.10.2023.  Helsingin messukeskus täyttyy kauneudella, muodilla ja hyvällä ololla - I love me messuilla. 

Messut kokoaa yhteen muodin, kauneuden ja hyvinvoinnin tämän hetken kiinnostavimmat brändit. 

I love me tekee yhteistyötä lemppari  muotitoimittaja, vaikuttaja Sami Sykön kanssa. Mielenkiinnolla olenkin jo etukäteen seurannut hänen valitsemiaan kiinnostavimpia muotitrendejä.

    Kuva netistä

Messuilla kuullaan myös innostavia  ja inspiroivia puheenvuoroja niin sisäisestä kuin ulkoisesta hyvinvoinnista. 

Kokosin tähän muutaman oman messutärpin:

* I'm Gorgerous Upea Minä tyyli - muotinäytökset Lounge lava 

* Huippunaiset - vaate on viesti ja osa henkilöbrändiäsi Lounge lava

* Luvby suomalainen sukkahousuyritys. Yritys lupaa sukkahousuille huikeaa käyttömukavuutta

* Meikkityöpajat - mahdollisuus saada ammattilaisten meikkivinkkejä

* Mieli ry:n asiantuntijat esiintyvät messuilla ja antavat myös henkilökohtaisia vinkkejä hyvinvointiin

Huikeat messut siis tulossa! 

Helsingin messukeskukseen on helppo tulla, se sijaitsee ihan Pasilan rautatieaseman vieressä. Bussilla ja ratikalla pääsee helposti messuilemaan ja jos tulet omalla autolla niin parkkipaikat on ihan vieressä.

I love me - messut 20-22.10.23 on avoinna pe klo: 10 -19, la ja su klo: 10-18

Kiitos somevaikuttajapassista I love me <3

Linkistä pääset kurkkaamaan ohjelmaan ja ostamaan lippuja I LOVE ME


Melkoinen myrsky on täällä Helsingissä! Onneksi ei vielä lunta tule.

Ja kiitos kun luet blogiani <3



keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Lola Lorenzo

Lola Lorenzon elämänkerta on Into Kustannuksen syksyn uutuuskirja.  Lola on Baba Lybeckin kirjoittama rehellinen, konstailematon ja avoin kertomus historian ensimmäisestä julkisesti transnaiseksi tunnustautuneesta somalialaisesta

Lola syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa 1990 mutta sisällissodan alettua muutti perheensä kanssa Suomeen. Lola asui lapsuutensa Pähkinärinteessä Vantaalla ja myöhemmin vielä Vantaan Myyrmäessä. Lolan lapsuus oli rasismin täyttämää mutta somalilaisten perhekeskeisyyttä kuvataan kauniisti.  Lola äiti laittoi hyvää ruokaa ja oli perheen tukipilari. Lolan isä kuvataan etäisenä auktoriteettina ja kirjassa tulee esiin myös se, että Lolan isällä oli myöhemmin toinen vaimo Somaliassa.

7-vuotiaana Lola laitetaan neljäksi vuodeksi koulukotiin Somaliaan. Tämä siksi, että somalilasten halutaan oppivan omaa kieltään ja uskontoa. Koulukodit olivat karmeita laitoksia, ruumiillista kuritusta ei kaihdettu ja opettajat käyttivät lapsia hyväkseen.

" Yritin vältellä opettajaa mutta se oli suljetussa laitoksessa mahdotonta. Pikkuhiljaa huomasin, että muutamilla muillakin lapsilla oli "peppuvika"" - pepusta tuli verta. "Sairastupaa hoitava ukko, sanoi vain, ettei se ole vaarallista ja antoi lääkettä ja sanoi "seuraava". Vasta jälkeenpäin tajusin, että se oli lasten hyväksikäyttörinki ja olin valikoitunut yhdeksi uhriksi"

Lola palasi 11-vuotiaana Suomeen. Aikuistuttuaan hän kouluttautui lähihoitajaksi ja maskeerajaksi. Hän loi uraa somalialaisten suosikkimaskeerajana, jota lennätettiin töihin ympäri maailmaa.

2013 Lola kertoi julkisesti olevansa nainen. Somaliyhteisö hylkäsi hänet. Myös elämän tuki ja turva oma äiti hylkäsi. Lola löytää kuitenkin paikkansa Ballroom kulttuurista. Transyhteisö on hänen uusi koti.

Lola on esiintynyt tv-ohjelmissa ja podcasteissa. Somaliassa hänellä on laaja somenäkyvyys.

Kiitos kirjasta INTO KUSTANNUS

Toivottelen sinulle mukavaa lokakuun alkua. Kohta onkin yhdet mun lempparimessut - Helsingin kirjamessut 26.- 29.10.2023 

Huomasin, että Lolakin siellä kertoo kirjastaan