sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Ilmasta rahaa

Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä esitetään vielä hetken Michael Cooneyn näytelmään Cash On Delivery perustuva Ilmasta rahaa. 

Kuva Hkt

Mikko Laine on saanut potkut työstään jo kaksi vuotta sitten mutta hän lähtee töihin joka aamu niin kuin aina ennenkin ja kaikki luulevatkin hänen menevän töihin. Hän on kuitenkin keksinyt, että huijaa avustuksia Kelalta vaikka sun minkälaisilla tekaistuilla asioilla ja tekaistuille henkilöille. Tukia maksetaan tuhansia euroja ja kaikki menevät Mikko Laineen taskuun. 

Eräänä aamuna ovella on sitten Kelan tarkastaja ja siitä alkaakin sellainen roolileikki, että hyvä kun pysyin perässä. Ovista mennään ja tullaan Farssin tapaan. Ohjaaja Sari Siikander ei jätä hengähdystaukoja, eteenpäin mennään vauhdilla.

Loppujen lopuksi sitten hurja sekoilu ratkeaa yllättävällä tavalla.

Kyllä tästä esityksestä illan naurut sai!

Tämä näytelmähän sai julkisuutta pääosan esittäjän vaihdon takia. Aku Hirviniemi joutui luopumaan roolistaan tekstiviestikohun takia.

Helsingin Kaupunginteatteri

Suuri Näyttämö

Eläintarhantie 5

Esitys on suunnattu aikuisille. Ei suositella alle 12 vuotiaille

Kesto n. 2 t 15 min, sisältää väliajan

Rooleissa

Mikko Laine Pekka Strang

Pia Laine Raili Raitala

Otto Pelli Janne Kataja

Tarkastaja Jantunen Emilia Sinisalo

Kati Mynttinen Heidi Herala

Pariterapeutti Syvänkö Pekka Huotari

Erkki-setä Kai Lähdesmäki

Hautausurakoitsija Härmälä Jari Pehkonen

Ylitarkastaja Tervo Helena Haaranen

Mirka Aho Sanna Saarijärvi

Kiitos lipusta ja seurasta Tanja <3

Tuossa ylemmässä kuvassa olevat korvakorut tein ihan itse Lumoavan ihanassa korupajassa. Ensimmäiset ihan omin kätösin tehdyt korvakorut. Lumoava on mun lemppari yritys. Kauniita kauniita koruja <3

Sinulle toivottelen oikein mukavaa huhtikuuta <3




sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Kauniimpaa kuin koskaan 7 vuotta

7 vuotta eikä suotta! Ihana ihana juttu tämä bloggaaminen.

Iso sydän kiitos sinulle, kun luet blogiani <3

478 327 sivun latausta 7.4.2017 alkaen <3

Kauniimpaa kuin koskaan löytyy myös instagramista, tiktokista ja threadsista.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Ryhmäteatteri ja Kalasatama

Nyt ei voi muuta sanoa kuin Wau!

Ryhmäteatterin näytelmästä Kalasatama

Näytelmä pohjautuu Tuuve Aron samannimiseen romaaniin.

Kalasatama on keski-ikäisen Riikan kasvutarina. Riikka on lesbo, jonka taustalla on ongelmallinen äitisuhde, isän kuolema ja ero. Kalasataman metroasema ja terveys- hyvinvointikeskus on Riikan näyttämö. Psykiatrin määräämät mielialalääkkeet sekoittavat hänen elämänsä täysin ja tästä sekamelskasta hän etsii ulospääsyä kuin Redin labyrinttimaisesta kauppakeskuksesta. 

Esitys uppoaa yleisöön täydellisesti. Riikkaa (Riksua) esittävän Joanna Haarttin tekeminen on lavasäteilyä täynnä. Hän on roolissaan ilmiömäisen taitava.

Näytelmässä hahmot vaihtuvat tiuhaan. Roolien vaihtaminen käy  sujuvasti. Välillä oikein hengästyin, mutta pysyin mukana kuitenkin. Santtu Karvosen rooli psykiatri Olavi Keinolana - siis voi hyvää päivää! En tiennyt kuolisinko nauruun vai itkisinkö. Kaikessa humoristisessa flegmaattisuudessaan roolissa oli sanoma nykyisten mielenterveyspalveluiden tilasta. Markku Haussila ihastutti taas mm. teinipoikaystävänä ja homopoikana. Homopoikana hän nimitti Riikkaa lesbomummeliksi. Heli Hyttisen rooleista jäi mieleen TV-hahmot. Minna Suurosen rooli iltajäätelöä tarjoavana ja euroviisuja katsovana äitinä oli koskettava.

Kalasatama on "Pillerinmakuinen tragikomedia, trippi lokeroista ja kaapeista vapauteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin".

Käsikirjoitus Salla Viikka

Ohjaus Sini Pesonen

Rooleissa Joanna Haartti, Markku Haussila, Heli Hyttinen, Santtu Karvonen, Minna Suuronen

Lavastussuunnittelu K Rasila

Valo-ja videosuunnittelu Ville Mäkelä

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Pukusuunnittelu Henna-Riikka Taskinen

Tarpeistonsuunnittelu Ninja Pasanen

Maskeeraussuunnittelu Ia Luhtanen

Koreografi Maija Nurmio

Ryhmäteatteri teatteria jo vuodesta 1967

Lippuja saa Ticketmasterista sekä Ryhmäteatterin lipunmyynnistä

lippukassa@ryhmäteatteri.fi

09 718 622

Avoinna arkisin klo: 11-17 sekä tuntia ennen esitystä

Ryhmäteatteri sijaitsee Helsinginkatu 25, helppo tulla julkisilla liikennevälineillä.

Lämmin suositus!


Kiitos lipuista Ryhmäteatteri

Nyt kipin kapin lippuja ostamaan, viimeiset näytökset on tämän kuun loppupuolella.