sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Joulu saapuu jokaiselle...

Ei varmasti mikään juhlapyhä Suomessa lataa niin paljon suorituspaineita kuin joulu. Joulun vieton suhteen odotukset ovat korkealla! Ihmisiä huolestuttaa ( olet varmaan kuullut sanan joulustressi) jouluun liittyvät suuret järjestelyt, ruoanlaitot, siivoukset, lahjahankinnat ja lisäksi sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät paineet. Joulu on mielletty perheen ja suvun juhlaksi. Yksinäisyys voi korostua jouluna. Taustalla voi olla ero tai muita menetyksiä ja yksinäinen joulunvietto voi lisätä ahdistusta. Myös perhe - ja parisuhteet voivat olla koetuksella joulupyhinä. Takana voi olla esimerkiksi raskas syksy työelämässä. Lisäksi takaraivossa voi kolkuttaa edellisten sukupolvien joulunvietto malli, sitten kun emme millään tahdo sopia siihen malliin stressaannumme. Emme muista sitä että elämä on nyt erilaista, vaatimukset ovat kasvaneet opiskeluissa ja työelämässä, voimia ei riitä kaikkeen. Itse olen käynyt läpi varmaankin kaikki kirjoittamani asiat. Itselleni ratkaisu löytyi kun osittain hylkäsin opitun mallin. Joulun onnellisuus lähtee kuitenkin pienistä asioista. Kun tunsin riittämättömyyttä ja toisten joulun valmistelut tuntuivat kadehdittavan hyvältä ja omani vähäpätöiseltä aloin tietoisesti suojata omaa psyykettäni ja lakkasin elämästä "pitäisi" elämää. Ajattelutapani muutoksella aloin nauttia omannäköisestä joulusta. Älä siis anna itsesi estää itseäsi, voit viettää joulun omalla tavalla ja nauttia siitä.
Itselleni joulukuu on rento kuukausi! Rakastan jouluista tunnelmaa kodissani, koristelen talon mielelläni juhlaan. Tykkään myös ilahduttaa jo aikuisia lapsiani lahjoilla, mutta ennen kaikkea joulu on rauhoittumista. Nautitaan joulunajasta kukin omalla tavallamme "Joulu saapuu jokaiselle lapselle ja aikuiselle sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan"
Mukavaa alkavaa viikkoa❤





lauantai 25. marraskuuta 2017

Voiko paremmin...

Voiko paremmin hektisen työviikon jälkeen itseään hemmotella kun testailla ihanaa luonnonkosmetiikkaa. Tällä kertaa tämä kosmetiikka tulee Etelä-Ranskasta. Kosmetiikkaa tuo Suomeen The Butik klikkaapa verkkokauppaan niin näet mitä kaikkea sieltä löytyy The Butik


Ensimmäiseksi testailin Naturadon Misellivettä. Tuote sisältää misellejä eli pallomaisia rakeita jotka vetävät puoleensa epäpuhtauksia. Loistava tuote meikin puhdistukseen. Itseäni ilahdutti tuotteen kosteuttava vaikutus. Tykkäsin!


Naturadon Argan-appelsiini kuoriva suihkugeeli oli myös miellyttävä uusi tuttavuus. Geeli tuoksui raikkaalta appelsiiniltä. Suihkugeeli pesee ja samalla kuorii ihon. Tuote sopii sekä kasvojen että vartalon kuorintaan. Iho puhdistui hellävaraisesti ja tuntui käytön jälkeen ihanan pehmeältä. Erityisesti tuoksusta pidin kovasti.


Rosalian Hypoallergenic cream 24 kasvovoide. Ensinnäkin pullo on ihan luksusta. Kaunis kuin mikä! Voide sopii siis päivä- ja yövoiteeksi herkälle ja helposti allergisoituvalle iholle. Voide imeytyi nopeasti ja teki ihoni samettisen pehmeäksi.


Rosalian seerumi! Tältä tuotteelta odotan vaikutusta vähän pidemmältä ajalta mutta näin muutaman käyttökerran jälkeen luotan tuloksiin. Tämä geelimäinen seerumi lupaa vähentää ryppyjä ja juonteita. Seerumi kiinteyttää ja vahvistaa ihoa tehden siitä kimmoisamman ja joustavamman. Omaa ihoani seerumi kosteutti ja rauhoitti, lisäksi seerumissa oli kiva pehmeähkö tuoksu. 



Naturadon Karite perusvoide sopii kaikille ihotyypeille. Kuvasta näkee että tätä tuotetta olen käyttänyt paljon. Karite eli sheavoita, kaakaovoita, mustaherukanlehtiuutetta ja viinirypälesiemenöljyä sisältävä voide uudistaa ja antaa pitkään kosteutta. Tämä voide sopii ihan koko perheelle.


Naturadon Jasmin Dream suihkushampoo. Siis mikä Jasminin tuoksu! Aivan ihana!
Tuote hemmottelee niin vartaloa kuin hiuksiakin. Kätevä matkakokoinen pullo.


Naveen firming Mask
Tätä tuotetta käyttäessä tulin hyvälle tuulelle kun katsoin peiliin. Kiinteyttävä kangaskasvonaamio! Naamion hoitavat aineet taistelevat juonteita vastaan. Tuote sopii erinomaisesti rasittuneelle ja ikääntyvälle iholle. 




Nyt kannattaa mennä sitten vaan  jouluostoksille The Butik verkkokauppaan.



Ja ❤Kiitos The Butik Luksusta luonnosta ihanasta yhteistyöstä❤

Oikein hyvää viikonloppua!

Kristiina




sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Parasta viikonlopussa ja ARVONNAN VOITTAJA

Viikonloppu starttasikin mukavissa merkeissä kun sain häädettyä flunssan tipotiehensä. Toivottavasti pysyykin nyt kaukana! Lauantai-aamuna kävin kynsihuollossa hakemassa joulunpunaiset kynnet.


Illalla tapasin entisiä työkavereitani. Ensin treffasimme Casa Largossa ja siitä jatkoimme JeanS superbileisiin Kulttuuritalolle. En mitenkään ole ollut JeanS fani, mutta coverbändinä ihan paikkansa ansaitseva, heidän omaa musiikkiaan en kyllä ole juurikaan kuullut. Bändi on työllistänyt muusikkoja paljon jo 25 vuotta ja se on todella hienoa. Kivaa meillä oli!





Ja sitten arvontaan! Anna-Mari Westin ihanan kynttilän ja servettipaketin voittaja on



Päivi kommentilla "Taas ihastuttavia kuvia olet laittanut. Mukana arvonnassa".
Otan sinuun yhteyttä.
Paljon onnea❤
ja
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille
 ja ❤Kiitos vielä kerran Anna-Mari West yhteistyöstä!

perjantai 17. marraskuuta 2017

Sinivalkoista haaste

Sain Suomi-100 haasteen Sarkan kotona blogista. Haasteen on laittanut alulle Tiiu/ puutarhahetkiblogista. Haasteessa tarkoituksena on juhlistaa Suomi 100- juhlavuotta sinivalkoisin kuvin.
Nämä seuraavat melkein sinivalkoiset kuvat ovat minunnäköistäni elämää 100- vuotiaassa Suomessa 💙 Ihan sinivalkoista oli haastavaa löytää💙mutta näillä mennään.


                      Oma koti kullan kallis


                     Mökillä odottelen omppujen
                     kypsymistä


               Taitoluistelun MM- kisojen loppu-
               näytös Helsingissä


Meren lähellä on hyvä elää


Suomi100 lentonäytös Helsingissä


Kotikaraokea


Viime kesänä ostin tämän hatun vähän niin kuin
Suomi100 hattu 


Ruiskaunokki omalta pihalta


Tässä viedään Suomen taitoluistelua eteenpäin


Tässä viedään eteenpäin progressiivista rockia Suomessa. 


Aamuhämärissä kävellen töihin.

Löytyihän sitä jonkun verran sinivalkoista💙
Onnea Suomi100

💙Tämän haasteen voi ottaa vastaan ihan kuka vain haluaa 💙

Oikein mukavaa perjantaita ja 💙Tervetuloa uudet lukijat!

torstai 16. marraskuuta 2017

Bette Box



Bette Box on yllätysboxi joka sisältää 4-6 kosmetiikkatuotetta (osa näytekokoisia). Bette Box toimitetaan kerran kuukaudessa. Hintaa tälle ihanuudelle tulee 18,90 e/kk, eikä ole toimituskuluja. Mielestäni tämä Bette Box palvelu sopii kaikenikäisille kosmetiikasta tykkääville oikein hyvin. Mukava yllätyksellinen palvelu joka tuo hyvää mieltä ja tutustuttaa kosmetiikkatuotteisiin ja ainakin tämän marraskuun osalta hintansa väärti. Oman Bette Boxisi pääset tilaamaan tästä
Marraskuun Bette Box  oli oikein mieluinen tuttavuus! Teemana oli "Valmistaudu juhlakauteen". Boxi olikin pakattu täyteen tuotteita, joilla voi laittaa itsensä nätiksi vaikkapa pikkujouluihin..tip tap :)


Testailin näitä tuotteita huolella ja tykkäsin kovasti. Boxissa oli Isadoran Natural Matt Oil Free meikkivoide. En ole oikein ollut Isadora fani, mutta tämä tuote oli kyllä hyvä. Meikkivoide jätti ihon luonnollisen näköiseksi ja iho tuntui samettimaiselta. Johtunee varmaan myös siitä, että voide oli mattapintainen ja öljytön. Voide sopii kaikille ihotyypeille. Mikä tietysti parasta häivyttää hienoja juonteita ja tasoittaa ihoa. 


Boxissa oli myös Manna Kadarin Glo Illuminator hohdevoide. Tätä oli todella kivaa testailla. Hohdevoide tuo kasvoille ja vartalolle kuultavan kauniin hehkun. Manna Kadarin tuotteet ovat olleet itselleni melko tuntemattomia.Tämä tuote oli ainakin tutustumisen arvoinen. Hohdevoidetta on kiva sipaista juhlameikkiin.


Boxista köytyi myös Lumene Nordic Seduction Creamy huulipuna. Sävy oli kukkakimppu ja tällaiselle huulipunien suurkuluttajalle oikein mieluinen yllätys. Lumenen huulipunat pysyvät huulilla erittäin hyvin ja levittyvät tasaisesti.


Sitten boxissa oli aika isokin paketti Simple Micellar cleansing wipes puhdistusliinoja. Meikin poistoliinat olivat tervetulleita ja iho tuntui käytön jälkeen virkistyneeltä.



Lisäksi boxista löytyi vielä pieni Elie Saabin kukkaistuoksunäyte. Mieleeni tuoksu toi kesän ja vaniljajäätelön. Tällaiselle tuoksujen ystävälle jokaisessa Bette Boxissa voisi olla pieni tuoksunäyte.


Joululahjana tällainen Bette Box olisi varmasti jokaiselle kosmetiikan ystävälle mieluinen. Pientä hemmottelua arkeen kohtuuhinnalla!

Sydän KIITOS ihanasta yhteistyöstä 
BETTE BOX
Kristiina




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Unelmakartta

Koko syksynä en ole ollut töistä poissa, mutta tänään oli pakko jäädä flunssan takia. Miten ihmiseen voikin näin paljon räkää mahtua! No samalla saa tässä nyt psyykekin levätä. Aivastelun ja nenän niistämisen tauoilla aloitin tekemään itselleni elämäni ensimmäistä unelmakarttaa. Unelmakartta on työväline, joka auttaa toteuttamaan unelmia ja luomaan tulevaisuutta. Sen sanotaan toimivankin, sen avulla unelmat ja haaveet tarkentuvat. Kartta auttaa hahmottamaan niitä oikeita asioita mitä haluaa elämältä juuri nyt. Unelmakartan kun pitää päivittäin näkyvillä niin se pitää unelmat mielessä. Kartta on hämmästyttävän yksinkertainen tapa työstää omia unelmavisioitaan todeksi. Ohjeet kuuluivat näin:
Leikkaa lehdistä sanoja, lauseita tai kuvia jotka kuvaavat unelmiasi.Voit myös piirtää tai kirjoittaa. Minä sitten leikkelin, kirjoittelin ja huomasin että minullahan on sitten monta karttaa :) Kaikkein suurin unelmani on, että lapseni saisivat elää onnellisen elämän ja tehdä just niitä asioita joita he rakastavat.


Lopuksi vielä arvontamuistutus. Sunnuntaina arvotaan ihana Anna-Mari Westin ❤sisustustuotepalkinto Klik ja Instagrammin "kauniimpaakuinkoskaan" puolella arvotaan perjantaina Korttinurkan❤ joulukortteja
Mukavaa keskiviikko-iltaa mustaherukkamehun kera

maanantai 13. marraskuuta 2017

Onni löytyy läheltä ja kauneus kotimaan marjoista

Ekopharma Helsinki on suomalainen luonnonkosmetiikka sarja, joka on löytänyt terveen ja kauniin ihon salaisuuden kotimaisten luomumarjojen voimasta. Tuotteilla on FI - Natura Sertifikaatti. Mielenkiintoni heräsi Ekopharman tuotteisiin kun luin että tuotteet valmistetaan ja pakataan Helsingin Roihupellossa eli aika lähellä kotiani Jollaksesta. Kun luin tuotteista enemmän olin vakuuttunut että nyt löysin jotain mikä sopii minulle. Otin rohkeasti yhteyttä Ihokeskuksen verkkokauppaan ja suureksi ihastuksekseni sain blogiini testiin Tyrni - marja hoitolinjan tuotteita.


Tyrni hoito-linjan tuotteet perustuu marjan sisältämiin voimakkaisiin antioksidantteihin jotka vahvistavat ja uudistavat ihoa tehokkaasti.
Itse olen jo reilusti 55+ ja sen olen nyt jo oppinut että hyvillä tuotteilla on väliä. Parhailla tuotteilla iho ikääntyy kauniisti - rypyt ovat tasaisempia ja huomaamattomampia.


Olen nyt hemmotellut kasvojani Tyrni hoito-linjan tuotteilla. Ensimmäiseksi tutustuin Tyrni puhdistusemulsioon. Puhdistin kasvojani vähän jännittyneenä. Tuote oli kevyttä ja huuhtoutui pois nopeasti. Iho tuntui pehmeältä, en tuntenut yhtään kuivuutta tai kiristystä. Tuoksu oli mielestäni kesäinen ja lisäksi hiukan appelsiiniin vivahtava.


Tyrni hoito-linjan anti -age kasvovesi tuntui hiukan geelimäiseltä ja kosteutti mukavasti. Taputtelin kasvovettä sormilla kasvoihin näin se on hyvinkin riittoisaa kun kasvovesi ei turhaan imeydy vanutuppoon. 


Tyrni hoito-linjan anti-age päivävoide kiinteyttää ja uudistaa ihoa sekä antaa vahvan antioksidanttisuojan ympäristön haittavaikutuksia vastaan. Voide levittyi iholleni hyvin ja iho tuntui silkkisen pehmeältä. Olin onnellinen löysin taas yhden kosmetiikkaonnellisuus tuotteen ❤


Lisäksi sain testiin matkapakkauksen. Pakkaus sisälsi pieniä suloisia näytteitä 6 kpl


Tyrni hoitolinjan anti-age Aha duo- kuorintavoiteen. Siis mikä samettisen pehmeä hienorakeinen voide! Kyllä mä nuorruin!

Tyrni hoito-linjan  anti-age silmänympärysvoide. Samettisen pehmeä voide tämäkin, levittyessään toi rentouttavan tunteen väsyneille silmilleni.

Tyrni hoito-linjan anti-age päivävoide, siitä kerroinkin jo tuolla aikaisemmin.

Tyrni hoito-linjan anti-age kasvonaamio.Oi mikä tuote! Antoi ihanan tunteen kasvoille, harmi kun oli niin vähän

Tyrni anti-age hoito-linjan yövoide. Ihastutti niin kuin päivävoidekin.
Ja
Tyrni hoito-linjan anti-age hoitoseerumi. Seerumi on oikea vitamiini ja antioksidanttipommi! Laitoin muutaman tipan seerumia puhdistuksen jälkeen kasvoille - aivan ihana raikkauden tunne ja lisäsi kosteuden säilyvyyttä iholla paljonkin.


Ekopharman kehittäjä on Anni Linnavirta ja tuotteita saa Ihokeskuksesta Klik
Tuotteita löytyy vadelmasta,karpalosta, mustaherukasta ja miehille myös on oma hoito-linja puolukalla ja kuusenkerkällä.



Ihanasta yhteistyöstä ❤ sydämella kiittäen Kristiina




lauantai 11. marraskuuta 2017

Olisiko tänään hyvä päivä tilata joulukortit?

Oletko joulukortti-ihmisiä?
Teetkö joulukortteja itse vai ostatko valmiina? Itse olen erittäin laiska askartelemaan mitään vapaa-aikana, sillä joudun työssäni tekemään paljon kädentaitoihin liittyviä asioita. Viimeksi kun askartelin joulukortteja kotona, kissastani löytyi hilettä uuden vuoden jälkeenkin, keskittyminen asiaan ei siis ollut sitä parhainta. En myöskään tykkää lähettää joulukortteja sähköisenä kun elämä on muutenkin jo paljon siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Ostan joulukortit mieluiten kaupasta. Sain hiljattain huippuihanan blogiyhteistyön kivaan suomalaiseen Korttinurkka verkkokauppaan. Kun katselen heidän joulukorttejaan tulee mieleen lapsuudenjoulut. Joulukorteissa on hurmaavaa menneen ajan tunnelmaa ja ne ovat laadukasta kotimaista työtä. Kurkkaapa verkkokauppaan ja ihastu Klik
Korttien tilaaminen on turvallista sillä maksu onnistuu luotettavasti verkkopankkitunnuksilla. Kortit saa nopeasti ilman toimituskuluja. Oli oikein hauska kuvata näitä kauniita kortteja ja samalla tuli haettua joulutavaroita esille. Tänään on siis juuri oikea aika tilata myös joulukortit vaivattomasti tästä














❤Kiitos ihanasta yhteistyöstä Korttinurkka Hämeenlinnasta