keskiviikko 31. elokuuta 2022

Priscilla - aavikon kuningatar

Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitetään nyt musikaalia, josta puhutaan ihastellen ja ylistäen! Tämä hittimusikaali on Priscilla - aavikon kuningatar. Musikaali perustuu Stephan Elliotin elokuvaan vuodelta 1994. Musikaaleja elokuvasta on tehty kuitenkin vasta paljon myöhemmin, ensimmäinen musikaali vuonna 2006.

Tässä bilemusikaalissa hehkutaan sateenkaaren väreissä discomusiikin tahdissa.

Priscilla on glitterin säihkettä, tanssia, laulua sekä paljon iloa mutta musikaalissa käsitellään myös seksuaalisuuden kirjoa ja sukupuolen moninaisuutta. Musikaalissa käydään läpi myös vaikeita asioita kuten transsukupuolisten kohtaamaa hyljeksintää ja väkivaltaa. 



Sydneyssä Australiassa asuvalla Tickillä (Lauri Mikkola) on poika, mutta hän ei ole koskaan tavannut häntä. Tick nimittäin pelkää ettei poika hyväksy isänsä ammattia drag queeninä. Nyt Tick kuitenkin tuntee sydämessään, että hänen olisi aika tavata poikansa. Tick lähteekin kollegoittensa Felician (Niki Rauten) ja Bernadetten  (Clarissa Jäärnin)  kanssa tapaamaan poikaansa Benjiä. Tick ajattelee, että tapaaminen olisi helpompaa, jos hän olisi esiintymismatkalla.  
Matka tehdään Priscilla-bussilla. Bussi on muuten aivan huikea vaikkakin vanha ja moottori kehnossa kunnossa. Seurueeseen liittyy myös mekaanikko Bob (Risto Kaskilahti) kun Priscilla - bussi ei oikein kulje ilman omaa mekaanikkoa.

Musikaalin puvustus on jotain suorastaan uskomatonta aivan huikeita värejä ja idearikkaita toteutuksia. Kapellimestari Eeva Kontu tekee orkesterinsa kanssa hienoa työtä. Monesti esityksen aikana selässäni kulki kylmänväreet.

Lämmin suositus <3 ja Iso kiitos Helsingin Kaupunginteatteri teatterilipuista <3




Käsikirjoitus
Stephan Elliot & Allan Scott

Perustuu elokuvaan Priscilla, Queen of the Desert

Suomennus Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen

Ohjaus
Samuel Harjanne
Koreografi
Gunilla Olsson-Karlsson
Kapellimestari
Eeva Kontu
Lavastus
Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu
Tinja Salmi
Valo- ja videosuunnittelu
William Ile ja Toni Haaranen
Äänisuunnittelu
Kai Poutanen
Naamioinnin suunnittelu
Aino Hyttinen

Rooleissa
Bernadette Clarissa Jäärni
Tick Lauri Mikkola
Adam Niki Rauten
Bob Risto Kaskilahti/Kai Lähdesmäki
Marion Tiina Peltonen
Benji Aleksi Johansson, Iivari Luomala, Kosmo Salminen
Shirley Helena Haaranen
Cynthia Raili Raitala
Ensemble Leenamari Unho, Suvi Aalto, Christa Talikka, Daniela Fogelholm, Jisook Kim
Pastori
Mikko Vihma
Errol
Kai Lähdesmäki
Frank/Jimmy
Roderick Kabanga
Matti Leino
Lars 1
Martti Manninen
Juontaja
Antti Timonen
Lars2/ nuori Bernadette
Jack Johansson
Miss Informaatio
Teemu Sytelä
Lars3 
Paavo Kääriäinen
Swingit Heidi Kiviharju, Eveliina Määttä, Kauri Sorvari, Lasse Lipponen, Alen Nsambu, Mikko Nuopponen

Suomen kanta-esitys 25.8.2022

Esityksen kesto noin 2 t 30 min




lauantai 6. elokuuta 2022

Elvis leffa

Kesälomani lopuksi kävin katsomassa Finnkino Flamingossa australialais-yhdysvaltalaisen elokuvan, joka kertoo "Rock and rollin"kuninkaasta Elvis Presleystä (1935-1977). 

Elokuvan on ohjannut Baz Luhrmann ja Elvistä elokuvassa esittää nuori lahjakas näyttelijä Austin Butler. Elviksen manageria salamyhkäistä eversti Tom Parkeria näyttelee kaksikin kertaa Oscar-palkittu Tom Hanks.

    Kuva netistä

Elokuva kertoo Presleyn ja Parkerin yli 20 vuotisesta yhteistyöstä - Elviksen noususta ilmiömäiseen tähteyteen. Myös Priscilla Presley (Olivia Dejonge) on elokuvassa keskeisessä roolissa. Elvis Presley oli naimisissa Priscillan kanssa vuosina 1967-1973 ja heille syntyi tytär Lisa Marie. Elviksen lapsuutta ja vanhempia kuvataan myös elokuvassa mutta Elviksen näyttelijän työhön lukuisissa elokuvarooleissa ei keskitytä.

Austin Butler tekee elokuvassa huikean roolisuorituksen, hän jopa laulaa osan lauluista itse. Oma mielipiteeni on, että Tom Hanks kaikessa kuuluisuudessaan jää tässä elokuvassa varjoon. Tom Parkerin  kierous Elviksen managerina oli itselleni uutta, en tiennyt, että hän niin häikäilemättömästi käytti Elvis Presleytä hyväkseen vaikka edistikin Elviksen uraa.

Elokuva oli visuaalisesti toimiva, tuntui kuin olisin ollut Elviksen keikalla. Elokuva oli liki kolmetuntinen, mutta aika meni kuin siivillä.




Toivottelen sinulle oikein lämpimiä elokuun päiviä <3

Vielä on kesää jäljellä





                Cellbes ja ihanat mekkoset