lauantai 19. marraskuuta 2022

Kauniimpaa kuin koskaan


Kiva kun blogiini on tullut uusia lukijoita!

Esittelen tässä vähän itseäni. Olen Kristiina eskariopettaja Helsingistä. Kauniimpaa kuin koskaan blogini aloitin vuonna 2017. Blogin ympärille on sitten rakentunut sisällöntuotantoa myös Instagramiin ja Tiktokiin. 

Blogini on lifestyle blogi aikuiselle naiselle mutta ilokseni olen huomannut, että blogiani seuraa kaikenikäiset niin naiset kuin miehetkin. 

Tämä bloggerin puolen blogini keskittyy kuitenkin enimmäkseen kulttuuriin. On ihanaa kirjoitella tänne mm. teatteriesityksistä ja kirjallisuudesta. Instagramista ja Tiktokista löytyy sitten lifestyle juttuja. 

Sydämellisesti tervetuloa seuraamaan <3

Ja oikein mukavaa joulunodotusta! Tänne Helsinkiin satoi tänään lunta.



Vielä vinkkaan mun lempparikaupasta





tiistai 15. marraskuuta 2022

Haudattu salaisuus

Heine Bakkeid dekkarikirjailijana on minulle aivan uusi tuttavuus. Hänen sanotaan olevan yksi Norjan parhaista dekkarikirjailijoista ja hänen tuotantoaan on julkaistu yli 15 maassa. Haudattu salaisuus on palkittu Norjan parhaana dekkarina vuonna 2021.

Jännityksellä tartuin tähän kirjaan, tykkään kovasti lukea dekkareitakin. Haudattu salaisuus jatkaa Thorkild Askesta kertovaa sarjaa. Itse en siis ollut lukenut yhtäkään aikaisempaa kirjaa. Kirjasta kuitenkin kerrottiin, että se on periaatteessa itsenäinen romaani.

Thorkild Asken elämä muuttui viisi vuotta sitten. Aske oli tullut Stavangerin kaupunkiin tutkimaan konstaapeli Simon Bergelandin väärinkäytöksiä. Aske huumataan ja hän ajaa kolarin, jossa kuolee Bergelandin naisystävä Frein. Thorkild Aske menettää työnsä poliisina ja myös terveytensä. Hän saa itsemurhayrityksen seurauksena aivovamman. 

Thorkild lähtee etsimään vastauksia painajaiseensa, mutta huomaa, että hänen ei haluta palaavan eikä menneisyys olekaan sitä mitä hän on luullut.

Haudattu salaisuus kirjan aloitus on hyytävä, rannalta löytyy runneltu ruumis ja sen uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapeli Simon Bergelandille.

Tarina etenee kahdessa aikakaudessa. Totuus tulee esiin viiden vuoden takaisista tapahtumista pikku hiljaa. 

Heine Bakkeidin tyyli kirjoittaa on nokkelaa ja koukuttavaa. Uskon kuitenkin, että jos olisin lukenut sarjan aikaisemmat kirjat, olisin pitänyt tästä kirjasta vielä enemmän.

Kiitos kirjasta Into kustannus <3

Lähes kaikki Into Kustannuksen kirjat on saatavilla myös e - ja äänikirjoina kaikista tunnetuista palveluista.

Kivaa viikkoa sinulle <3


Vinkkaan tännekin! Hajuvesi.fi Black Friday tarjouksista. 
Kurkkaa



perjantai 11. marraskuuta 2022

Joutonainen

Sain Into-kustannukselta Aino Kiven uutuuskirjan Joutonainen. Olin hyvin mielissäni, kun huomasin tämän kirjan Into kustannuksen lähetyksessä. Olen nimittäin lukenut Aino Kiven esikoisromaanin Maailman kaunein tyttö. Pidin kovasti Kiven sujuvasta kerronnasta eikä tämä toinenkaan kirja tehnyt siinä poikkeusta.

Joutonaisen pääosassa on Annu. Hän on oikea taivaanrannanmaalari, jolla ei ole omaa asuntoakaan vaan hän majailee tuttujen nurkissa. Ainoa pysyvä ihmissuhde on oma veli. Annun äiti on hoivakodissa eikä enää ymmärrä juurikaan maailmanmenoa. 

Annu tutustuu  mieheen, jota hän  kutsuu "viivapiirtäjäksi". Mies on varattu ja hänen naisystävänsä on kaikkea sitä, mitä Annu ei ole - kaunis ja tehokas yrittäjä. Annu huomaa pian olevansa suhteen kolmas pyörä, eikä hän oikeastaan sitä halua, koska kokee miehenkin ärsyttävänä. 

Kirja on kuin komedia! Monta kertaa nauroin sitä lukiessani mutta samalla kirja on myös surullinen - kuvaus irrallisesta sukupolvesta.

"Junamatkalla takaisin Riihimäelle luon tilin, jolla voin seurata naista. Katri Korhonen, se on hahmoni nimi, sopivan mitätön ja tuottaa niin monta Google-osumaa, ettei henkilön todenperäisyyttä voi selvittää"

"Hän on niin makea, että varmaan paskookin hattaraa".

"Mitä enemmän somepöhinää, sitä paskemmin suhteessa menee".

Joutonainen on " Hersyvä romaani pakkomielteistä ja rakkaudesta".

Aino Kivi on teatteriohjaaja, kirjailija ja dramaturgi. Hänen esikoisteoksensa Maailman kaunein tyttö oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2016.

Lähes kaikki Into kustannuksen kirjat on saatavilla myös e- ja äänikirjoina kaikista tunnetuista palveluista.

Sinulle toivottelen mukavaa viikkoa <3



keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Auschwitzin tanssija

Olin hyvin kiitollinen, kun tulin valituksi Into Kustannuksen vaikuttajaksi. Ensimmäisessä Into Kustannuksen kirjalähetyksessä oli mukana tämä Edith Egerin Auschwitzin tanssija. Tämä kirja on niin itkettävän surullinen mutta myös niin toiveikas ja voimaannuttava.

Edith Eger asui perheensä kanssa Kosicessa Unkarissa ja hän haaveili pääsystä edustamaan voimistelussa Unkaria Olympialaisiin. Natsit kuitenkin hyökkäsivät ja Edith joutui 16-vuotiaana perheensä kanssa Auschwitzin keskitysleirille. Hänen vanhempansa kuolivat kaasukammiossa kuten yli 1.1 miljoonaa muuta. Edith joutui keskitysleirillä viihdyttämään tanssimalla natsitohtori Josef Mengeliä saaden siitä sitten palkaksi ylimääräisen leipä-annoksen, jonka hän sitten jakoi muiden vankien kanssa. 

Kun vangit vapautettiin vuonna 1945 Edith löytyi ruumiskasasta henkihieverissä.

Sodan jälkeen Edith muutti Yhdysvaltoihin ja opiskeli siellä psykologian tohtoriksi. Hän erikoistui post-traumaattisesta stressistä kärsiviin potilaisiin ja samalla hän hoiti itseään, sillä kamppaili suuresti omien traumaattisten kokemustensa kanssa. Kirja onkin voimaannuttava tarina siitä miten traumaattisista kokemuksista voi vapautua.

"Tämä jono johtaa kuolemaan, lähimpänä oleva tyttö sanoo minulle. Tämä on loppu. Hän on yltä päältä harmaa, ikään kuin hän olisi tomun peitossa".

"Aloin luoda uutta suhdetta omaan traumaani. Se ei ollut jotakin vaiennettavaa, tukahdutettavaa, vältettävää tai kiellettävää. Se oli kaivo, josta voin ammentaa, syvä lähde, joka auttoi minua ymmärtämään ja myötäelämään potilaitani, tuntemaan heidän kipunsa ja opastamaan heidät toipumisen tielle".

Auschwitzin tanssija nousi ilmestyttyään New York Timesin ja Sunday Timesin bestseller-listoille.


Lähes kaikki Into Kustannuksen kirjat on saatavilla myös e- ja äänikirjoina kaikista tunnetuista palveluista.

Sinulle toivottelen täältä Jollaksesta hyvää marraskuuta. Pimeys tekee minulle ainakin sen, että kaikkein mieluiten käperryn iltaisin sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa.