lauantai 23. syyskuuta 2023

Alekoodi kasvohoitoon

Yhteistyössä Salon Harmony

Lokakuun 2023 loppuun asti saat koodilla Kristiina 20 % alennusta ihanasta Swissline kasvohoidosta Salon Harmonysta Ullanlinna Helsinki <3

Lämmin suositus

Kurkkaa Salon Harmony
 

Mukavaa viikonloppua <3



perjantai 22. syyskuuta 2023

Lapua 1976

Lapua 1976 elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina. Tarina ihmisistä, jotka joutuivat Suomen rauhanajan historian tuhoisimman onnettomuuden keskelle. 

                            Kuva finnkino

Huhtikuussa 1976 Lapuan patruunatehtaalla tapahtuu jotain sellaista mikä järkyttää koko Suomea. Patruunatehtaan lataamossa räjähtää. Räjähdyksessä kuolee 40 ihmistä ja useita loukkaantuu. Moni perhe menee rikki.

1976 kesäkuussa kävin Lapuan patruunatehtaan räjähdyspaikalla. Muistan ajatelleeni, että näkemäni oli kuin olisin sodan keskellä. Olin tosi järkyttynyt ja nuori mieleni ei oikein voinut ymmärtää tapahtunutta, toisaalta ei varmaan kukaan voinut ymmärtääkään.

Matti on töissä patruunatehtaalla niin kuin suurin osa lapualaisista. Kaisa patruunatehtaan johtajan tytär palaa kotipaikkakunnalleen ja aloittaa työt tehtaan lataamossa. Matilla ja Kaisalla on ollut suhde jota Kaisan isä ei koskaan hyväksynyt. Matti ja Kaisa huomaavat, että rakkaus ei olekaan sammunut. Rakkaustarina muuttuu 13.4.1976 murhenäytelmäksi - patruunatehtaan lataamossa räjähtää. Räjähdys tekee hirveää jälkeä ja seuraavaksi ihmisiä kaivetaankin raunioista ja ruumiita yritetään tunnistaa.

Elokuvan matka valkokankaalle on ollut pitkä. Lapualaissyntyinen ohjaaja Toni Kurkimäki suunnitteli elokuvaa 10 vuotta. Elokuvasäätiö hylkäsi hakemukset useaan kertaan mutta onneksi tekijät jaksoivat uskoa elokuvaan. Lopulta he perustivat oman tuotantoyhtiön. Elokuvan kokonaisbudjetin kerrotaan olleen 1,29 miljoonaa euroa.

Elokuva on vetänyt elokuvateattereihin täysiä saleja ja jatkaa edelleen voittokulkuaan.

Itse kävin katsomassa elokuvan Finnkino Flamingossa ja tosi hienoa oli, että elokuvan tekijäkaarti oli alussa paikalla kertomassa elokuvan vaiheista.


             Kiitos myös yllätysherkuista


Ohjaus Toni Kurkimäki

Käsikirjoitus Tuukka Haapamäki

Tuottajat Pekka Pohjoispää ja Mikko Jokipii

Pääosassa Linnea Leino, Konsta Laakso ja Hannu-Pekka Björkman

Elokuva on yksinkertaisesti HIENO!

Kiitos <3 ja viisi tähteä⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️


tiistai 19. syyskuuta 2023

7th Heaven

7th Heaven tunnetaan edullisista, hauskoista ja niin toimivista kasvonaamioista. Mielestäni 7th Heaven kasvonaamiot ovat hyvän mielen naamioita. Kun laitat esimerkiksi Panda naamion ja katsot peiliin, voitko olla hymyilemättä? :) 


Naamio valikoima on laaja, on ihoa kosteuttavia, rauhoittavia, ravitsevia, kirkastavia, elvyttäviä ja kuorivia naamioita, aina sen mukaan, mitä ihosi kulloinkin tarvitsee. Barbie huuma on tuonut tullessaan kuvassa olevat ihanat uutuudet.



Oli mukavaa tulla valituksi 7th Heaven brändilähettilääksi.
* Naamiot saatu

7th Heaven naamioita löytyy ainakin Prismasta ja Sokokselta

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Kuka tappoi bambin?

Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähdään uutuusnäytelmä Kuka tappoi bambin?


Näytelmä perustuu Monika Fagerholmin palkittuun vuonna 2019 ilmestyneeseen romaaniin Wem dödäde bambi?

Tapahtumien keskiössä on joukkoraiskaus, johon osallistuu neljä teini-ikäistä poikaa. Uhri on Sascha nuori tyttö.

Pojat asuvat hyvämaineisella ja vauraalla huvilakaupunki asunto-alueella. Yksi raiskaajapojista on Gusten Grippe, joka kertoo poliisille mitä on tapahtunut. Tätä ei kuitenkaan muut pojat hyväksy eikä myöskään heidän vanhemmat tai huvilakaupungin yhteisö. Nämä ihmiset haluavat unohtaa ja vaieta, lakaista asian "maton alle". 

Gusten saa tietää vuosien jälkeen, että hänen kaverinsa suunnittelee elokuvaa tapahtuneesta. Muistot nousevat nyt rajusti pintaan ja ne ei jätä Gustenia rauhaan. Miten hän voi elää, kun on syyllistynyt johonkin noin kauheaan tekoon.


Näytelmä pohtiikin, voiko pahan unohtaa? Mitä hiljaisuus asiasta, puhumattomuus, täydellinen vaikeneminen tekee? Mitä tekee ihmisten ulkokultaisuus? Mitä tekee se, että raiskattua tyttöä ei kukaan tukenut?

Se rikkoo mielen

Näytelmä oli kaikessa tuskassaan mielettömän hienosti toteutettu niin näyttelijäsuorituksineen, lavasteineen kuin tanssikoreografioineen. Riikka Oksasen ohjaus on hieno.

Romaanin on dramatisoinut näyttämölle Pipsa Lonka

Ohjaaja Riikka Oksanen

Koreografia Justus Pienmunne

Lavastus Janne Vasama

Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen

Valosuunnittelu Kari Leppälä

Äänisuunnittelu Eero Niemi

Dramaturgi Henna Piirto

Rooleissa:

Jaakko Hutchings

Pyry Nikkilä

Justus Pienmunne

Elias Keränen

Leena Rapola

Heidi Herala

Kari Mattila

Misa Lommi 

Aksinja Lommi

Esityksen kesto 1 tunti 30 minuuttia, ei väliaikaa

Helsingin Kaupunginteatteri, pieni näyttämö

Eläintarhantie 5

Kanta-esitys 31.8.2023

Näytelmää ei suositella alle 16 vuotiaille

Kuvat Helsingin Kaupunginteatterin galleriasta

Kiitos  Helsingin Kaupunginteatteri lipuista

torstai 14. syyskuuta 2023

Meiju Suvas En tyydy vähempään

Kun sain Meiju Suvaksen uutukaisen elämänkerta kirjan "En tyydy vähempään" ajattelin, että ohoh, onpas paksu kirja yli 500 sivuinen. Kirjan on kirjoittanut Mari Koppinen helsinkiläinen musiikkiin erikoistunut toimittaja.

Meiju on diplomi-insinööri isän ja musiikin opettaja äidin tytär Helsingin Tapanilasta. Perheeseen kuuluu myös isoveli Arto. Meiju kertoo kirjassaan, että " Olen varmasti maailman ensimmäisiä jo vatsassa eläneitä musiikin maistereita. Olen käynyt Sibelius Akatemian jo ennen syntymääni, lapsivedessä". Meiju eli elämänsä yhdeksän kuukautta sellon alla, kun Heini äiti kävi Sibelius Akatemiaa. Ken tietää, vaikka Meiju olisi saanut ihanan matalan äänensä sellon matalasta soinnista :)

Meijun ura alkoi Suosikki lehden Kultainen mikrofoni kisasta 1980-luvulla. Suosikki oli tuolloin todella nuorisoa yhdistävä lehti. Itsellenikin tuli Suosikki vuosia. Meijulle ja hänen bändilleen ei kisa tuonut kuitenkaan menestystä, mutta silloin syntyi "Meiju Suvas". Meiju ymmärsi mitä haluaa tehdä, hän haluaa laulaa. Opinnot Kauppaopistossa saivat jäädä.

Pian Meiju olikin Frederikin taustalaulajana Suomen euroviisujen karsinnassa ja myös hänen kesäkiertueella. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin Meijun hitti "Tahdon sinut". Meiju Suvas oli uusi lupaus discokuningattareksi. 

Meijun sinetöi kuitenkin tähtiin "Pure mua" hittibiisi. Enpä muista, että olisin ollut yhdessäkään karaokessa, jossa ei olisi tätä biisiä joku tunteella vetänyt.

Pääpaino kirjassa on musiikkiurassa mutta kirja kertoo myös Meijun yksityiselämästä. Meiju on kokenut elämässään monta parisuhdetta niin hyviä kuin ihan järkyttäviäkin. Surullista on, että hän on joutunut kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Meijun luottomeikkaaja - stailaaja Teuvo Loman kertoo kirjassa joutuneensä joskun meikkaamaan piiloon Meijun ruhjeita ja mustelmia, kun Meijun mies oli lyönyt. Media kutsuikin tuolloin Meijua Särkyneen sydämen kuningattareksi, kunnes hän löysi pienen tyttären Milenan yksinhuoltajana aviomiehensä Jonten. Heille syntyi vielä yhteinen poika Joakim.

Kirjailija Mari Koppinen on tehnyt aivan hurjan ison työn kuvatessaan kirjassa vuosikymmenien viihdebisnestä. Välillä lukiessa tuntui, että aihe levähtää käsiin. Koppinen piti sen kuitenkin kasassa ja mielenkiinto lukiessa säilyi. 

Kirjan kansi on mielestäni erittäin onnistunut ihan just Meiju Suvasta - tummaapuhuva ja kaunis.

Meiju Suvas viettää tänä syksynä 40-vuotistaiteilijajuhlaansa konserttien merkeissä. Meiju keikkaileekin edelleen vielä 64-vuotiaana. Ihan huikeaa!

Lämmin suositus tästä elämänmakuisesta kirjasta

Kiitos Tammi kirjasta <3




Sinulle toivotan oikein mukavaa syyskuuta <3 




keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Alekoodi ilmalämpöpumppuun ja aurinkopaneeleihin

Yhteistyössä Bygge

Tiedätkö mikä on Bygge :)

Bygge on digitaalinen kodin huoltokirja ja tarkoitettu ensisijaisesti omakotitalon omistajille. Bygge on täysin kotimainen palvelu. Byggeen voi lisätä kaikki kodin tärkeät paperit digitaalisessa muodossa. Lain mukaan rakennuksilla tuleekin olla ajantasalla oleva huoltokirja ja vastuu siitä on talon omistajilla. 

Sain kivan viestin Byggeltä hiljattain, että koodilla kauniimpaa1 saa huikeasti alennusta ilmalämpöpumpusta tai aurinkopaneeleista. Jos harkitset ilmalämpöpumpun tai aurinkopaneelien hankintaa niin

Kurkkaapa siis BYGGE  saatatpa yllättyä :)

Mukavaa syyskuuta!






 

perjantai 25. elokuuta 2023

Red Carpet

Red Carpet festivaali juhlii suomalaista  elokuvaa ja elokuvantekoa 21-27.8 2023 Hyvinkäällä. Ohjelmistossa nähdään kotimaisia elokuvia, musiikkia ja oheisohjelmaa.

Olin suuresti ilahtunut, kun pääsin Riannocommunication pr-toimiston kutsumana osallistumaan Red Carpet festareille torstaina 24.8, silloin nimittäin paljastettiin uudet kotimaisen elokuvan tähdet. Hyvinkäällä on oma " Walk of fame" tähtiraitti, jonne valetaan ansioituneille elokuvantekijöille oma tähti. Tähtiraitilla on nyt tällä hetkellä jo täysi tusina tähtiä. Tähtiraitti löytyy Hyvinkään keskustasta Kauppakeskus Willan ja kirjastoaukion väliseltä kävelykadulta.

Torstaina 24.8 kun lähdin Helsingistä paistoi aurinko mutta Hyvinkäällä satoi suorastaan kaatamalla. Tähtiraitille suunnitellut tähtiseremoniat piti pikaisella aikataululla siirtää Kauppakeskus Willan sisätiloihin.




Tänä vuonna uudet kotimaisen elokuvan tähdet sai elokuva ohjaaja
Pirjo Honkasalo ja  Elokuvaaja Kari Sohlberg.
Pirjo Honkasalon palkinnon nouti näyttelijä Elsa Sainio.

Ilta huipentui Gaalaan Villatehdas Areenalla.




Sinulle toivottelen oikein mukavaa viikkoa <3





maanantai 21. elokuuta 2023

Swissline kasvohoito ALEKOODI

Yhteistyössä

SALON HARMONY

Sisältää ALEKOODIN

Vinkkaanpa täälläkin! Ullanlinnasta Helsingistä (Vuorimiehenkatu 14) löytyy lempeä ja harmoninen kauneushoitola Salon Harmony.



Ilahduin suuresti kun sain mahdollisuuden teatata tässä ihanassa kauneushoitolassa Swissline kasvohoitoa. Tämä kohottava, kirkastava ja täyteläisyyttä juonteisiin antava kasvohoito ylitti odotukseni!

Minulla on ilo jakaa teille myös alekoodi. Koodilla Kristiina saat mukavan 20 % alennuksen Swissline kasvohoidosta. Alennus on voimassa lokakuun 2023 loppuun. Ihan voit soittamalla varata ajan, sanot vain koodin niin saat alennuksen.

Salon Harmonyn sivuille pääset tästä Sieltä voit lukea myös Swissline kasvohoidoista.

Salon Harmonyn omistaja Satu on vuosikymmeniä työskennellyt kauneuden parissa. 


Sinulle toivottelen oikein mukavaa viikkoa <3



sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Barbie

Leikin lapsuudessani paljon Barbie-nukeilla, muistan, että minun suosikki Barbiet olivat peruukkibarbiet, oli ihanaa vaihdella niille peruukkeja. Kyllä minun mielikuvitus lensikin barbieleikeissä. Barbie-nukkeni oli aina hyvin puettu ja huoliteltu. Muistan miten kiiltävä punainen takki päällä ja valkoiset saappaat jalassa Barbie lähti asioille. Barbie oli aina kohtelias, ystävällinen, toiset huomioonottava ja puhui montaa eri kieltä. Barbie myös rakasti suuresti eläimiä ja kävi ratsastamassa maalaistalossa ja samalla autteli maatilan töissä. Mielikuvituksessani Barbie asui vaaleanpunaisessa idyllisessä puutalossa, hänellä oli kolme ihanaa kissaa ja kani. Pihassa  Barbiella oli vaaleanpunainen poni-merkkinen polkupyörä. Barbie kuunteli "kasettimankalta" Sweet-yhtyettä ja hänelle tuli Intro-lehti. 

Kun kuulin, että Barbie elokuvaa tehdään Yhdysvalloissa ajattelin jo silloin, että sen leffan haluan nähdä, onhan  pääosassa maailman kuuluisin nukke ja itselläni ihania muistoja Barbie-nukke leikeistä. Frozenit, Bratzit mitä niitä nyt onkaan eivät ole horjuttaneet Barbie-nukkejen asemaa. Erilaisia Barbie-nukkeja on tullut lisää vuosien aikana hurja määrä. 

           Kuva netistä

Elokuvassa Barbie elää täydellistä elämää Barbiemaassa. Barbiemaailmassa riittää pinkkiä ja glitteriä, se on juuri elokuvassa sellainen, minkälaiseksi Barbien lelumaailma on luotu. Myös Ken/Kenit ovat mukana. 

Mutta sitten Barbie menee rikki, hänen kantapäänsä koskettavat maata. Barbie saa selville, että hänellä on leluvastin todellisessa maailmassa ja nyt lelun ja omistajan välillä on kriisi. Näin ollen Barbien on lähdettävä Barbiemaasta todelliseen maailmaan selvittämään tätä asiaa. Hän saa tähän apua oudolta Barbie-nukelta. Nukelta, jota on syvästi halveksittu. Hänen hiuksiaan on leikelty ja naamaa rikottu. Tämä outo Barbie auttaa Barbien todelliseen maailmaan. Ken lähtee matkalle mukaan.

    Kuva netistä

Barbie matkustaa Los Angelesiin ja törmää siellä äitiin, jolla on vihaa ja halveksuntaa barbie-nukkeja kohtaan oleva teini-ikäinen tytär. Äiti on töissä barbi-nukkeja valmistavassa Mattelin yrityksessä ja näin ollen ymmärtää Barbien syvällisempääkin merkitystä. Reaalimaailma onkin Barbielle kamala kokemus. Hän ei olekaan se, ketä ihaillaan ja jota rakastetaan. 

Elokuvassa tapahtuu hengästyttävän paljon. Elokuvan loppu on taidokas ja puhuttelevan kaunis. Elokuva antaa paljon ajattelemisen aihetta mm. feministisen sisältönsä ja patriarkaalisen yhteiskunnan kyseenalaistamisen johdosta.

    Kuva netistä

Elokuvan ikäraja on 7 vuotta. Itse kyllä olen sitä mieltä, että tämä Barbie leffa ei tuon ikäisille avaudu. Ei kaikki 7 vuotiaat vielä lue tekstityksiä ja nämä yhteiskunnalliset asiat eivät vielä heidän ajatusmaailmaan kuulu vaikkakin nukkeja ja muuta pinkkiä ja glitteriä riittää.

Muuten Barbie leffalle lämmin suositus <3

Eläköön barbie-nuket ikuisesti! 

Barbie-nukke on tullut myyntiin vuonna 1959. Barbie on nyt siis 64-vuotias. Olisipa hauskaa jos myyntiin tulisi ikääntynyt Barbie. Elokuvassa Barbie sanookin vieressä istuvalle ikääntyneelle naiselle  "Oletpa sinä kaunis" ja nainen vastaa "Minä tiedän sen". Aivan ihanaa! 

Elokuva on saanut maailman ensi-iltansa 9.7.2023

Ohjaus  Greta Gerwig

Barbie Margot Robbie 

Sinulle toivotan oikein mukavaa viikkoa <3








lauantai 22. heinäkuuta 2023

Chappe

Tammisaaressa on huhtikuussa 2023 avattu nykytaiteen museo Chappe. Museo on syntynyt yksityisen rahoituksen turvin - Albert de la Chappellen rahaston lahjoituksella. 

Kuka sitten oli tämä Albert de la Chapelle?

    Kuva netistä

Albert de la Chapelle 1933-2020 teki merkittävän tiedeuran. Hän toimi mm. Helsingin yliopiston genetiikan professorina ja eläkkeelle päästyään hän työskenteli Ohio State Universityn syöpä - ja molekyyligenetiikan professorina Yhdysvaltojen Columbuksessa. Vuonna 2005 Albert perusti rahaston, jonka tavoitteena oli yhdessä Tammisaaren kaupungin ja museon kanssa edistää taidetta, kulttuuria ja sivistystä. Vuonna 2017 perustettiin Albert de la Chapelles säätiö. Tämän taidesäätiön ensisijaisena tavoitteena oli toteuttaa taidemuseo Tammisaareen. 

10.12.2020 Albert de la Chapelle sairastui äkillisesti korkeaan kuumeeseen ja menehtyi samana yönä Eiran sairaalassa Helsingissä. Hän ei siis ehtinyt nähdä museota.

Chappen näyttelytilat ovat hyvin seesteiset ja rauhalliset näin ollen teokset pääsevät hyvin esiin. Itseäni viehätti museon ikkunat joiden kautta valo tulvi tiloihin hyvin monella tapaa. Näyttelytilaa on 700 neliötä kolmessa kerroksessa. Avajaisnäyttelyt on avoinna 3.9.2023 asti. Jos nyt yhden taiteilijan nostaisin esiin niin minua suuresti viehätti taiteilija Panu Ruotsalon taulut "Maa, vesi ja ilma". 

Museon ensimmäisen kerroksen näyttelytila on pyhitetty Albert de la Chapellen elämänkerralle.












 Chappe Nykytaiteen museo
Kustaa Vaasan katu 11
10600 Tammisaari

Museo on museokortti kohde

Sinulle toivottelen oikein mukavaa viikkoa <3




torstai 20. heinäkuuta 2023

Vaara vaanii vaikuttajan perhettä

Denise Rudberg on Ruotsin menestyneimpiä kirjailijoita. Hänen Marianne Jidhoff-sarjaa on myyty mielettömät yli neljä miljoonaa kappaletta. Sain kesälukemiseksi Into Kustannukselta Denise Rudbergin kirjan Yhdeksän yön piina, joka on Marianne Jidhoff sarjan yhdeksäs itsenäinen osa. 

Kirjan alussa esitellään henkilögalleria, se on mielestäni erittäin hyvä juttu, näin kirjan henkilöt ovat jo vähän tuttuja heti kirjan alussa.

Tunnetun lifestyle somevaikuttajan Anna Lannerin mies putoaa alas kerrostalon parvekkeelta, kuolinsyynä pidetään itsemurhaa. Tytär Blanca Lanner ei usko tähän vaan haluaa käynnistää asiasta tutkinnan vaikka tapahtuneesta on kulunut aikaa jo viisi vuotta.

Tutkimuksia johtaa Marianne Jidhoff, hänet kuvataan kirjassa itsenäisenä alansa osaavana naisena. Apunaan hänellä on mm. Torsten Ehn kokenut keskusrikospoliisin tutkija sekä Augustin Madrid vastavalmistunut konstaapeli.  Kirja tarjoaa "eleganttia jännitystä". Denise Rudbergistä sanotaankin, että hän osaa pakata samaan kääreeseen shamppanjakuplia ja raadollisuutta. 

Kun lifestyle vaikuttaja Annan uuden puolisonkin henkeä uhataan, on kirjan jännitysnäytelmä valmis. Kirjassa on yllättävän paljon romantiikkaa ja ihmissuhdekiemuroita.

Denise Rudbergin Yhdeksän yön piina oli kiva uusi dekkarituttavuus. Ajattelinkin lukea sarjan aikaisemmin ilmestyneet kirjat.

Kiitos kirjasta Into Kustannus


Kivaa viikkoa! Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Camilla Davidsson Pikkuinen unelmien kaksio

Camilla Davidsson on yksi Ruotsin menestyneimmistä feelgood - kirjailijoista. Olinkin iloinen kun sain hänen uutuusteoksensa Pikkuinen unelmien kaksio Into Kustannukselta luettavaksi.

Kirjan päähenkilö on Sofia, uranainen, joka tekee työtään itseään säästämättä. Sofia on juuri ostanut uuden kaksion ja haaveilee  remontista. Haaveita himmentää kuitenkin Sofian paikallaan polkeva suhde Oliveriin, stressaava työ sekä vanhempien avioero. Isä oli jättänyt perheensä ja muuttanut yhteen vain hiukan Sofiaa vanhemman naisen kanssa, joka jo odotti Sofialle velipuolta.

Sofia palkkaa urakoitsijan toteuttamaan kaksionsa remontin. Alku oli hankala, sillä remonttimies Arvid oli erittäin ärsyttävä ja kyseenalaisti Sofian suunnitelmia.

"Sofia halusi antaa tulla ja kertoa isälleen, kuinka raukkamaisesti tämä oli käyttäytynyt touhutessaan äidin ja koko perheen selän takana ja ettei hänellä ollut pienintäkään halua tavata tätä tai tämän uutta naista"

"Sillä hetkellä hän ei olisi ollut missään muualla mieluummin"

"Oli aika päästää irti"

Kun aloitin kirjan lukemisen, tuntui että tarina laahasi mutta pian olinkin niin kirjan pauloissa, että tuskin maltoin lopettaa lukemista. Camilla Davidsson kirjoittaa ajatuksia herättävästi ja uskonpa, että moni pystyy myös samaistumaan tapahtumiin.

Pikkuista unelmien kaksiota on myyty Ruotsissa yli 80 000 kpl. Kirjailija on aikaisemmin työskennellyt stressaavassa markkinointityössä joten tulosten tekeminen suorituspaineineen on hänelle tuttuja. Nykyisin Camilla Davidsson kirjoittaa ja pyörittää omaa majataloa Fårön saarella. On hienoa, jos tämäkin kirja saa miettimään omaa elämää, etenkin hyvinvointia ja jopa tekemään oman terveyden takia tarpeellisen muutoksen elämässään.


Kiitos Into Kustannus kirjasta




maanantai 10. heinäkuuta 2023

Kos

Vietettiin tyttären kanssa ihana ja etenkin rentouttava aurinkoloma Kosin saarella Kreikassa. Kosista sanotaan, että se on "pieni ja valloittava" ja sitä se olikin. 

Lähdimme matkaan juhannusaattona. Herätys oli jo klo: 3.30 ja jo aamupäivällä meitä vastaan otti +32 asteen Kreikan lämpö.

Meidän lomaan kuului paljon aurinkoa, uimista, ihanaa kreikkalaista ruokaa,  sopivassa määrin ostoksia ja paljon kissoja.





Hotellimme Santa Marina sijaitsi lähellä Kosin keskustaa ja merikin oli sadan metrin päässä. Hotellin vieressä oli leipomo, jossa tulikin käytyä joka päivä. Santa Marina oli erittäin rauhallinen hotelli. Vietimme joka päivä hotellin uima-altaalla useamman tunnin. Hotellissa oli vain aikuisten uima-allas, joten sekin tietysti vaikutti siihen, että meno oli rauhallisempaa kun lapsiperheet puuttuivat.






Kosilla kerrotaan myös monien antiikin suurmiesten syntyneen, kuuluisin heistä lienee lääketieteen isä Hippokrates. Antiikin aikaisia raunioita löytyykin saarelta paljon.












Matkasta teki mukavan myös se, että niin Suomessa kuin Kreikassakin lentokentällä sujui kaikki loistavasti. Ei juurikaan jonoteltu.






Kiitos Kos <3 olit enemmän kuin ihana! Ja kiitos Heidi <3 olet maailman paras matkakumppani.


Hattu on ostettu Kosilta :)