lauantai 14. maaliskuuta 2020

Kuulumisia

Onhan nämä viime päivät olleet aika tavalla pelottaviakin Korona viruksen takia. Käsiä on pesty viikon aikana tuhat kertaa, ainakin siltä tuntuu. Esiopetus on toiminut kuitenkin normaalisti. Nyt vain toivotaan, että virus katoaa avaruuteen niin kuin yksi esikoululainen sanoi minulle viikonlopun viettoon lähtiessään.


Viime lauantaina olin Oriflamen Express koulutuksessa Radisson Blu Seaside hotellissa Jätkäsaaressa. Olen nyt paljon viisaampi Oriflame asioissa ja koulutus kaikkineen oli oikein kiva. Oli mukavaa tavata paria bloggaajaakin Hilleviä ja Virpiä. Mukavaa oli myös tutustua muihinkin Oriflame ihmisiin :) Vieressäni istui kauneuskonsultti, joka oli 78-vuotias ja niin kaunis kuin mikä. Siinäpä tavoitetta itse kullekin. 









Oriflame maksoi koko koulutuksen. Iso kiitos! Nautin joka hetkestä❤

Oriflamen verkkokauppaani pääset tästä

Toinenkin kiva tapahtuma mahtui viime viikolle. Osallistuin ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin bloggariklubiin yhdessä Tanjan matkassa blogin Tanjan kanssa. Bloggari klubissa vieraili kaksi kirjailijaa WSOY:ltä Laura Lähteenmäki ja Tiina Laitila Kälvemark. He kertoivat uutuus teoksistaan. Kirjoista on tulossa juttua tänne blogiini, kun ehdin ne lukea. Lauran kirja on nimeltään: "Sitten alkoi sade" ja Tiinan kirja:" H2o". 
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho vieraili myös bloggari klubilla kertomassa Kansallisteatterin tulevaisuuden näkymistä. 
Lopuksi katsoimme vielä Paavo Westerbergin Sinivalaan kanta-esityksen. Tästä olenkin jo kirjoittanut ja postaus löytyy täältä









Kevättä kohti mennään ja jos säätiedotuksia on uskominen niin lämpimiä säitä on tulossa. Mökkihöperö taitaa aloittaa mökkikauden tänä vuonna entistä aiemmin.

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle❤



18 kommenttia:

  1. Juu.. Nyt eletään jännittäviä aikoja!
    Sinulla on riittänyt ohjelmaa!
    Kevään odotus on jo kova täälläkin.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Nättejä siellä on olleet muutkuin, kuin tuo 78v!

    VastaaPoista
  3. Bloggariklubilla olin minäkin, mutta eipä törmätty. Ehkä ensi kerralla. Oli sen verran porukkaa paikalla, ja kun oli myös avec, niin taisin syventyä vapaassa osuudessa avecin kanssa seurusteluun. :)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kivaa alkavaa mökkeilykautta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Nämä koulutukset on tarpeellisia ja mukavia. Mökkikausi on jo avattu täälläkin.

    VastaaPoista
  6. Huomenna ilmeisesti saadaan kuulla, että miten meidän käy, joudutaanko sulkemaan hetkeksi yksiköt. Vähän epäilen, että ei, koska kukapa muu noita lapsia hoitaisi.
    Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  7. Toinen mökkihöperö täällä, pääsisipä jo möksälle....

    Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
  8. Koulutukset ja erilaiset blogitapaamiset on kyllä virkistäviä. Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  9. Hyvin sanottu siltä eskarilaiselta,että koronavirus katoaisi avaruuteen,sinne se joutaisi mennä.
    Hyvää viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.