Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Yksityisetsivä Varjo kannoillasi

Ihan ensimmäiseksi, on ollut mukavaa huomata, että täällä blogissani on kävijöitä. Kiitos suuresti!

Keväällä voitin kustannus Docendon arvonnassa kirjan, joka on tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista. Kirja on nimeltään Yksityisetsivä Varjo kannoillasi ja kirjan on kirjoittanut palkittu dekkaristi Pauliina Susi. Kirja kertoo yksityisetsivän työstä aina 1960-luvulta tähän päivään. 


Yksityisetsivät kertovat kirjassa toimeksiannoistaan. Tarinoita riittää mm. epärehellisistä toimitusjohtajista uskottomiin puolisoihin. Ennen vuotta 1987 yksityisetsiviä työllisti erityisesti avioliittojen uskottomuusjutut, sillä syylliseksi osoitettu avionrikkoja menetti erossa tasinko-oikeutensa eli oikeutensa osuuteen varakkaamman puolison omaisuudesta. Vuonna 1987 tuli uusi avioerolainsäädäntö  ja eron sai ilman syyllisyyspykälää. Asiat olivat vakavia, mutta välillä kyllä hymyilytti, kun toimeksiannoissa oli ihan koomisiakin piirteitä ja välillä yksityisetsivät olivat kuin psykologeja. Itseäni kiinnosti, mikähän mahtaa olla yksityisetsivien koulutus ja kirjaa kertookin, että pääsääntöisesti heillä on poliisikoulutus. Kirja vie hyvinkin nostalgisiin tunnelmiin eli aikaan jolloin digitaalisuus oli vähäistä. Tänä päivänä digitaalisuus on muuttanut suuresti yksityisetsivän työnkuvaa mutta myös yksityisyyden suoja on suurentunut. Kirjan takakannessa kerrotaan, että Suomessa toimii ainakin sata alan ammattilaista.

Kirja on selkeä ja helppolukuinen. Kirjan mukana pääsee myös valheenpaljastustestiin, turvallisuusmuseoon ja varjostuskeikallekin.

Kirjan kirjoittaja Pauliina Susi s.1968 työskentelee vapaana kirjailijana. Vuoden johtolanka palkinto ojennettiin hänelle v.2006 verkkourkintaa käsittelevästä dekkaristaan Takaikkuna. 



Oikein mukavia kesäpäiviä sinulle ja lukuhetkiäkin☀️


lauantai 13. maaliskuuta 2021

Siskoni Italiassa

Kirja-arvostelu

Pirjo Toivanen

Siskoni Italiassa

Stresa kustannus

Enpä muista milloin olisin kirjan kannen kuvan perusteella halunnut lukea kirjan. Nyt kuitenkin kävi näin. Pirjo Toivasen viime vuonna ilmestyneen Siskoni Italiassa kirjan kansi on todella hieno, se suorastaan kutsuu lukemaan kirjan. 


Kirja on itsenäinen jatko-osa Toivasen Pyhä paha perhe romaanille. Itse en ole tätä kyseistä romaania lukenut, mutta sain kuitenkin hyvin kiinni kirjan " punaisen langan".

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Stresaan Pohjois-Italiaan. Kirjan päähenkilönä on Mirja, näyttelijä jonka sopimus Helsingin kaupunginteatterista on katkolla. Mirjalla on adoptoitu sisko Terhi, joka on lakimies ja muuttanut Roberto miehensä kanssa Lontoosta Italiaan. He remontoivat vanhaa arvokasta huvilaa Italiassa. Mirja tulee poikansa Markon kanssa sisarensa luo ja sisko palkkaa myös englantilaisia opiskelijoita puutarhan kunnostustöihin. Brittinuorista tuleekin naapuriston puheenaihe. Alkulomasta paikalla on myös sisarusten äiti Eeva. 

Kirja oli uskottavaa ja selkeää luettavaa. Kirjailija itse asuu Italiassa, joten italialainen elämänmeno on hyvin kuvailtu. Kansikuvan perusteella odotukseni olivat kuitenkin hiukan kepeämpiä kirjan suhteen, mutta suosittelen kyllä lämpimästi lukemaan tämän kirjan. Kirja antaa ajattelemisen aihetta nuorten elämästä, adoptiosta sekä perhe- ja sukulaisuus suhteista. 



Kiitos kirjasta Stresa kustannus