lauantai 6. elokuuta 2022

Elvis leffa

Kesälomani lopuksi kävin katsomassa Finnkino Flamingossa australialais-yhdysvaltalaisen elokuvan, joka kertoo "Rock and rollin"kuninkaasta Elvis Presleystä (1935-1977). 

Elokuvan on ohjannut Baz Luhrmann ja Elvistä elokuvassa esittää nuori lahjakas näyttelijä Austin Butler. Elviksen manageria salamyhkäistä eversti Tom Parkeria näyttelee kaksikin kertaa Oscar-palkittu Tom Hanks.

    Kuva netistä

Elokuva kertoo Presleyn ja Parkerin yli 20 vuotisesta yhteistyöstä - Elviksen noususta ilmiömäiseen tähteyteen. Myös Priscilla Presley (Olivia Dejonge) on elokuvassa keskeisessä roolissa. Elvis Presley oli naimisissa Priscillan kanssa vuosina 1967-1973 ja heille syntyi tytär Lisa Marie. Elviksen lapsuutta ja vanhempia kuvataan myös elokuvassa mutta Elviksen näyttelijän työhön lukuisissa elokuvarooleissa ei keskitytä.

Austin Butler tekee elokuvassa huikean roolisuorituksen, hän jopa laulaa osan lauluista itse. Oma mielipiteeni on, että Tom Hanks kaikessa kuuluisuudessaan jää tässä elokuvassa varjoon. Tom Parkerin  kierous Elviksen managerina oli itselleni uutta, en tiennyt, että hän niin häikäilemättömästi käytti Elvis Presleytä hyväkseen vaikka edistikin Elviksen uraa.

Elokuva oli visuaalisesti toimiva, tuntui kuin olisin ollut Elviksen keikalla. Elokuva oli liki kolmetuntinen, mutta aika meni kuin siivillä.




Toivottelen sinulle oikein lämpimiä elokuun päiviä <3

Vielä on kesää jäljellä





                Cellbes ja ihanat mekkoset 

4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Austin peittosi Tomin kuus-nolla tässä leffassa. Itsekään en tiennyt, että Elviksellä oli tuollainen huijari managerina.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa sun blogista, että olit käynyt kattoo ton leffan. Mukavaa viikkoa Outi!

      Poista
  2. En ole elokuvaa nähnyt, mutta jotain sen hyvyydestä kertoo jo sekin, että kolme tuntia meni hujauksessa.
    Oikein mukavaa töihin paluuta sinulle<3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.