sunnuntai 27. helmikuuta 2022

70 on vain numero

Kaiken maailmalla tapahtuvan ikävän vastapainoksi oli ihanaa mennä ihan oikeisiin elokuviin. Edellisenä päivänä oli täällä Helsingissä saanut ensi-iltansa Johanna Vuorenmaan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva "70 on vain numero". 

Kuva netistä

Elokuvassa Hannele Lauri esittää rakastettua pitkän uran tehnyttä iskelmälaulaja Seija Kuulaa. Seija säteilee yleisön edessä mutta tuntee kuitenkin elämässään yksinäisyyttä. Hänellä on vain yksi ystävä, joka on hänen stailistinsa. Stailistin roolissa on Misa Palander. Misa on oikein riemastuttava roolissaan ja saikin elokuvan yleisön purskahtelemaan tuon tuosta nauruun. 

Välillä huokailin ihastuksesta Seijan ihanaa taloa järven rannalla. Keikan jälkeen Seija kuitenkin vain hörppi piimää suoraan purkista ja söi kylmiä nakkeja suoraan kotinsa jääkaapista. 

Seijan 70 vuotispäivä lähenee, jota hän ei hyväksy ollenkaan. Hän suorastaan inhoaa kaikkea vanhuuteen liittyvää. Seijalle suunnitellaan 70 v juhlakonserttia. Konsertin suhteen hän ei haluaisi, että iästä puhutaan mitään vaan konsertti olisi pelkästään kunnianosoitus hänen pitkälle iskelmälaulaja uralleen. Jotta konsertin liput saataisiin myydyksi loppuun. Seija tarvitsee hiukan brändinsä kirkastusta. Tähän apuun saapuu biisien tekijöitä ja siellä joukossa on muuan kitaristi/lauluntekijä Lauri, joka on puolta nuorempi Seijaa. Laurin roolissa on Mikko Nousiainen. Yllätys on suuri, kun Laurin äiti on Seijan nuoruuden ystävä. Marja Packalen esittää tämän Laurin äidin roolin hurmaavasti. 

    Kuva netistä

Seija ja Lauri rakastuvat mutta matkassa on paljon mutkia. Mikko Nousiainen on roolissaan karismaattinen ja ihana. Elokuva kertookin ikärajat ylittävästä rakkaudesta sekä julkisuudesta niin hyvässä kuin pahassa.

Hannele Lauri tekee ehdottomasti täydellisen ja parhaan roolinsa. Aivan huikeaa! En usko, että kukaan muu olisi pystynyt samaan. 

    Kuva netistä

Elokuvassa oli myös yllättävä ja hiukan pähkähullu jounivalintakin joka liittyi lapsentekoon. Tämäkin asia kyllä toimi tässä elokuvassa kaikessa hulluudessaankin. 

Mietin elokuvan jälkeen, että elokuva oli tavallaan hatunnosto pitkän uran tehneille artisteille mutta myös rohkea sanoma meille ikääntyville naisille. Koskaan ei ole myöhäistä toteuttaa elämässään asioita, jotka tuntuu itsestä omilta. Ja kyllä 70 vuotiaana nainen on kaunis.

Huikea huikea leffa! 

P.s Seija Kuulan lauluääni on Lea Lavenin. Lean faneille tiedoksi.



8 kommenttia:

  1. Tämä elokuva on katsontalistallani, jos ei muuten niin ihan vaan sen takia, että pääroolissa on ikääntynyt nainen. Mahtavaa, että myös naisten tarinat koetaan nykyisin elokuvan arvoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa mennä katsomaan! Kovasti kehuja satelee tälle leffalle

      Poista
  2. Tämä on elokuva, jonka haluaisin mennä katsomaan oman äitini kanssa <3
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  3. Tuo leffa täytyy ehdottomasti nähdä.
    Ihanaa maaliskuuta Kristiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle mukavaa maaliskuuta💞Menehän nauramaan leffaan😂🥰❤

      Poista
  4. Toi leffa oli HUIPPU, ihania kypsiä naisia pääroolissa ja käsikirjiotus taattua Vuoksenmaa laatua <3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.