lauantai 21. elokuuta 2021

Romantiikkaa ja rokokoota

Kotiin tultuani työpäivän jälkeen istahdan usein sohvannurkkaan ja luen kirjaa. Siinä rauhoittuu työpäivän vilskeestä. Viikon ajan olen ollut nyt romantiikan ja rokokoon tunnelmissa.
Tuija Lehtisen romaani "Romantiikkaa ja rokokoota" on suuren elämän yllätyksen estradilla, kun yksinhuoltaja Annabella mainitaan tuntemattoman miehen testamentissa. Kirjan päähenkilö Annabella oli juuri lopettanut työnsä kirjastossa ja etsi elämäänsä vakautta, sillä hänen tyttärensä Minja aloittaisi syksyllä eskarin.
Annabella menee perunkirjoitukseen ja sen jälkeen mikään elämässä ei olekaan niin kuin ennen. 



"Avasin kuoren ja vedin kirjeen esiin. Siinä todettiin, että minut on mainittu Sakari Korpi-Kyynyn testamentissä. Minut? Minun toivottiin tulevan perukirjan lukutilaisuuteen viikon kuluttua. Kuka hemmetin Sakari Korpi-Kyyny? Mikä hän on ollut miehiään ja miten liittyi minuun? "

Kirjan tapahtumat vievät lukijan pieneen kaupunkiin ja yrittäjyyteen. Tosin sukutarinassa en aina pysynyt kärryillä. Johtunee, ehkä myös siitä etten vielä tässäkään iässä itse oikein aina muista miten esimerkiksi puolison sisaren miestä(lanko)kutsutaan.
Omassa elämässänikään ei koskaan ole ollut isoa sukua. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä viihdyttävä kirja.

Tuija Lehtisen tyyli kirjoittaa on kevyttä ja lennokasta. Uskon tässä olevankin hänen suuren suosionsa salaisuuden. Tuija Lehtisen tuotantoa on niin aikuisille kun nuorisolle ja hän on saanutkin kirjallisuuspalkintoja mm. Topelius palkinnon vuonna 2006. 

Kiitos kustannusosakeyhtiö OTAVA arvostelukappaleeksi saadusta kirjasta 


Toivotan sinulle oikein mukavia elokuun päiviä. On ollut ilahduttavaa huomata, että 
täällä blogissani on kävijöitä. Kiitos kaunis siitä ❤
























4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Siksi pitikin laittaa kirjastosta varaukseen itselleni. 😊🥰

    VastaaPoista
  2. Kivan kuuloinen kirja! Kirjan lukeminen onkin ihanan rentouttavaa puuhaa.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja yritin olla paljastamatta liikaa :) Kivaa sunnuntaita sinnekin
      P.s Huomasin instassa, että olit tehnyt taas ihanan löydön kirppikseltä

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.