lauantai 9. tammikuuta 2021

Hyvää uutta vuotta ja ajatuksia tulevasta


Hyvää alkanutta vuotta 2021!
Ihana parin viikon loma on takana ja töihin on palattu virkistyneenä. Olen miettinyt blogini suuntaa täällä bloggerin puolella. Mihin suuntaan tätä veisin ja ajattelin, että veisin tätä eteenpäin minulle tärkeisiin kiinnostuksen kohteisiin kulttuurin puolella kuten kirjallisuuteen, teatteriin ja elokuviin. Blogin Kauniimpaa kuin koskaan instagramin puolella on sitten lifestyle juttuja.
Blogin Tiktok ottaa askeleitaan eteenpäin pikkuhiljaa. Tiktok videoiden tekeminen on kivaa mutta julkaisukynnys on vielä minulla vähän korkealla.

Loma meni nopeasti  niin kuin aina! Lomalla oli kuitenkin aikaa katsoa elokuvia.
Yksi mieleenpainuva elokuva oli vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Mika Kaurismäen "Mestari Cheng".
Elokuvassa Sanghaista kotoisin olevat mies ja poika tulevat Sirkan ruokaravintolaan etsimään miestä nimeltään " Fongtron". Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi Kittilässä Raattaman kylässä. 
Sattumien kautta mies päätyy tekemään kiinalaista ruokaa Sirkan ravintolaan. Sirkan perunamuussi ja nakit saavat väistyä. Mestarikokki Chengin tekemä ensiluokkainen kiinalainen ruoka lumoavaa kiinalaiset turistit ja myös lopulta paikalliset, sillä kiinalaisen ruuan terveysvaikutukset alkavat näkyä.
Elokuva etenee hitaasti ja on sellaista rauhoittavaa katseltavaa. 

Elokuvasta ei jää puuttumaan myöskään romantiikkaa ja lapin lumo on saatu esiin. Kylän asukkaiden rooleissa näyttelevät Vesa-Matti Loiri ja Kari Väänänen. Sirkan roolissa on Anna-Maija Tuokko ja Chengiä näyttelee Chu Pak Hong.
Elokuva on saanut ensi-iltansa myös Kiinassa.

Kuva netistä


Kuva netistä

Sympaattinen elokuva, suosittelen. Jos nyt jotain arvosteltavaa sanoisin, niin Lapin kuvaukset olivat kuin matkailumainoksia. Itse monta kertaa lapissa käyneenä, en kyllä ihan tuollaista lumoa ole kokenut.

Elokuvan voi katsoa nyt Yle Areenasta.





 

8 kommenttia:

  1. Tuo elokuva oli yksi parhaista aikoihin näkemistäni. Sattumalta avasin tv:n kun sitä oli jo pieni pätkä tullut. Kyllä kannatti katsoa.
    Hyvää vuoden alkua sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Onpa mukavan kuuloinen leffa. Juurikin sellainen, jonka pariin voisi vaikka työpäivän jälkeen kääntyä. Mukillinen teetä, kynttilöiden valoa ja leffa, ah ihanaa!
    Kaunista viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  3. Onpa mielenkiintoisen kuuloinen elokuva. Elokuvissakin tulee käytyä aivan liian harvoin eikä meillä ole erillistä elokuvakanavaakaan. Liian paljon tulee uusintoja telkkarista nykyään. Hyvää alkanutta uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä ja mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Katselin myös tämän elokuvan ja mukavaa katseltavaa. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos elokuvavinkistä!
    Mukavaa alkanutta uutta vuotta sinulle! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä. Hyvää alkanutta Uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Jostain syystä kynnys katsoa Kaurismäkeä on korkea, mutta kun muutaman kerran olen ruvennut, olen tykännyt. Pitänee siis katsoa tämä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.