sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Terveisiä Habitaresta ja Silja Europalta

Viikot menee vauhdilla, mutta työpäivän jälkeen toipuminen vie entistä enemmän aikaa. Voin ihan näin julkisestikin kertoa, että tekisin niin mielelläni jotain muuta työkseni. Saa tarjota töitä täältä somesta :) Lapset ovat kyllä ihania mutta kaikki muu mitä välillä tapahtuu on niin kuluttavaa. No ei siitä sen enempää. Elämäähän tämä vain on.
Itseäni piristin ja kävin Habitaren* messuilla ihan yksin. Oli mukavaa katsella uusia sisustustrendejä ja haaveilla oman talon sisustuksen uusimisesta.










*Habitare lippu saatu

Ystävättärien kanssa kävimme 22 h risteilyllä Silja Europalla Tallinnassa. Reissu oli kyllä niin kiva. Tallinnassa sattui olemaan vielä aurinkoinen sää, niin lämmintä, että istuimme jopa terassilla. Risteilyymme kuului paljon hyvää mieltä, naurua, hyvää ruokaa ja juomaa, tanssia ja ostoksia. Päivällisen söimme laivalla, mutta aamiaiselle menimme Tallinnan sataman vieressä olevalle hotellille. Nautican ostoskeskuksessa teimme ostokset, laivalla olevien kauppojen lisäksi. Ihan sopiva oli tämä 22 h tunnin risteily meidänkin ikäisille. Kaikenikäiset pitivät yhdessä hauskaa!









Leppoisan ihanaa sunnuntaita sinulle❤

15 kommenttia:

  1. Habitaressa poikkesin minäkin, viime risteilystä taas on jo tovi vierähtänyt. Tuollainen miniloma kyllä virkistää kivasti!

    VastaaPoista
  2. Olen juuri ottanut työn alle postauksen, jossa puhun työn rasittavuudesta. Ei lapsista vaan juurikin siitä kaikesta muusta. Minä aina haaveilen sisustuskahvilasta, minä tekisin myyntiin kierrätysjutuista sisustustavaroita ja mieheni hoitaisi sen kahvila puolen.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina ja tsemppiä tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa tuo sinun haaveesi❤Tulisin kahville ja ostoksille😊

      Poista
  3. Kun menee itsekseen Habitareen tai johonkin muuhun vastaavaan niin saakin pysähtyä katselemaan juuri niitä juttuja jotka itseä eniten kiinnostaa.
    Risteilynnekin kuulostaa tosi onnistuneelta.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Nyt olisi ihana päästä pitkästä aikaa risteilylle ♡ ihanaa syksyä Sinulle ♡

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteesi työn suhteen! Raskasta on.
    Ihania kuvia messuilta. Varmasti rentouttava reissu teillä tyttöjen kesken! Juuri tuollaista piristystä tuntuu itsekin kaipaavan arjen keskelle.
    Tunnelmallista lokakuuta!

    VastaaPoista
  6. Työ voi joskus olla tosi kuluttavaa, mutta itseään kannattaa hoivata juuri tuollaisilla pienillä piristysruiskeilla. Lempeitä syyspäiviä sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  7. Mukavan oloista rentoutumista. Ihania huonekaluja (tuo vaaleanpunainen sohva - ihan karkki) ja risteily vielä lisäksi :)

    VastaaPoista
  8. Yhdyn ajatuksiisi! <3
    Ihana irtiotto teillä ollut. Maiseman vaihdos virkistää kummasti ja vielä hyvässä seurassa!
    Kivoja kuvia Habitaresta. Ei tullut itse lähdettyä.

    Mukavaa lokakuuta! <3

    VastaaPoista
  9. Jee ihanaa kaveri menoa ja risteilyä teilläkin. <3 Kivaa tätäkin viikonloppua Kristiina. <3

    VastaaPoista
  10. Kyllähän se open työ on raskasta. Tiedän sen hyvin kokemuksesta. Tuntuu, ettei nykyisin jää opetukselle kunnon aikaa, kun pitää osata digiä, tehdä itse koulusihteerin hommia, suunnitella...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.