sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Pensionaatti Huojuva talo

Arvostelukappale
Tuija Lehtinen
Huojuva talo
Kustannusosakeyhtiö Otava


Sain ilokseni arvosteltavaksi tänä syksynä ilmestyneen Tuija Lehtisen Pensionaatti Huojuva Talo teoksen.
Kirjassa päähenkilö Mariannen elämä on käännekohdassa. Mies on jättänyt hänet tekstiviestillä ja hulluinta oli, että Marianne oli ollut niin kiireinen työssään ettei hän ollut asiaa huomannut. Mies oli muutenkin paljon poissa kotoa työnsä takia niin Marianne ei tämänkään takia osannut edes aavistaa asiaa. Pariskunnan tuttavat olivat kuitenkin perillä asiasta ja Marianne ei kestänyt heidän vahingoniloaan saatuaan tietää tai ainakin siinä tilanteessa Marianne koki näin. Hänen oli tehtävä jotain elämälleen. Ensiksi hän laittoi menestyvän bloginsa Art Deco Angelikan tauolle ja poistui kaikista somekanavistaan. Marianne löytää lopulta itsensä Majakkasaarelta kokoamasta itseään ja miettimästä mitä elämältään haluaa. Sitten alkaakin tapahtua! Majakkasaari ei olekaan mikään hiljaisuuden tyyssijä vaan ihmisillä on siellä salaisuutensa joiden verkkoa Marianne tahtomattaan avaa. Eikä kaikki Majakkasaarella toivota Mariannea tervetulleeksi. Majakkasaarella on niin turisteja, vakituisia asukkaita ja erityisen monta miestä salaisuuksineen. Mariannelle tapahtuu paljon asioita ja niin koukuttavassa mielessä - kirjaa ei malttanut laskea kädestään helposti.

Tuija Lehtinen on suosikkikirjailijoitani. Hänen tekstiään on helppoa ja sujuvaa lukea. Ei siis ihme, että hänen sanotaan olevan viihdekirjallisuuden aatelia.
Pensionaatti Huojuva talo oli kiva viihderomaani Tuija Lehtisen taattua ihanaa tyyliä. Tykkäsin kirjasta kovasti!

💕Kiitos Otava ja Tuija Lehtinen




20 kommenttia:

  1. Saisipa itsekin joskus kirjan arvosteltavaksi. Vaikka en tiedä mitä sitten tapahtuisi jos ei ollenkaan pitäisi kirjasta jonka olisi saanut luettavaksi ja arvosteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti voi kirjoittaa😊Minä luotan mun lempparikirjailijoihin ..ei kovin paljon voi mennä pieleen
      Otavan sivuilta voi pyytää arvostelukappaleita ..siitä se lähtee😊🍂🍁

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Kristiina!

    VastaaPoista
  4. En ole yhtään Lehtistä lukenut, on vaan sellainen kuva, että on liian kevyttä makuuni. Ehkä pitäisi edes yrittää? Juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
  6. Mun on ostettava tämä äidille joululahjaksi, kun on muistaakseni lukenut Lehtisen aiempaa tuotantoa ja tykännyt siitä. Kuulostaa hyvältä lahjaidealta :) Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Tuttu kirjailia. Pitäis lukea toi kirja. Tuntuu mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Itse on tullut luettua taas ihan liian vähän. Tänään sain kirjastosta puoli vuotta odottamani Michelle Obaman Minun tarinani.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kannattaisi lukea tämä kirja. Hyvää tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
  10. Eksyin tänne blogiisi, hyvältä vaikuttaa. Jään seurailemaan. :)

    Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti viesteistä!