lauantai 23. helmikuuta 2019

Kun ajattelin että kohta tulee Hercule Poirot vastaan - arvostelu Hotelli Lilla Roberts

Ajattelin kirjoittaa hotelliarvostelun :)
 Olin ensimmäistä kertaa yötä hotellissa Helsingissä, kun on vuosikymmeniä asunut täällä niin ei sitä kotikaupungissaan ole tullut hotellissa yövyttyä. Oikein mukavaa oli kun tälle pienelle irtiotolle arjesta pääsi bussilla ja metrolla. Hotelliksi valikoitui Lilla Roberts. Lilla Roberts kuuluu Kämp Groupin hotelleihin ja myös Small luxury Hotels of the World konseptiin. Hotellin tiloissa on aikaisemmin toiminut mm. Helsingin energialaitos ja poliisiasema. Hotelli huokuu luksusta ja tyylikkyyttä. Art Deco henkeen toteutettu sisustus toi mieleen Hercule Poirotin, en yhtään olisi ihmetellyt jos hän olisi kävellyt kävelykeppeineen minua vastaan. Sen verran otin selvää etukäteen, että hotellin sisustuksen on suunnitellut sisustusarkkitehti Jaakko Puro.

















Kuvat varmasti kertovatkin, että aika ihanasta hotellista oli nyt kyse. Illalla istuimme hetken hotellin baarissa. Tilasimme Irish coffeet ja en voi muuta sanoa kun että Wau! Taidokkaasti oli tehty. Syömässä kävimme Ravintola Krog Robassa jossa myös tarjoiltiin aamiainen. Ravintolalla on oma hampurilainen ja burger tuntuikin hyvältä valinnalta illalliseksi. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava ettei hampurilainen voittanut Herttoniemen Treffipubin hampurilaista vaikka hyvä olikin. 
Aamiainen oli taas aivan ihana! Ainoastaan gluteenittomille näytti olevan hiukan vaatimaton tarjoilu mm. vain yksittäispakattuja leipiä ja puuropusseja. En sitten tiedä oliko jossakin toisessa paikassa jotakin lisää.
Tyrnishotti ja kotijuusto olivat kivoja yllätyksiä aamiaiselle. Pöytien kattaukset olivat myös huokuttelevia. Kahvi tarjoiltiin ihanista mukeista.
Hotellin palvelu oli ystävällistä ja check in sujui nopeasti. Huoneissa oli laadukkaat shampoot suloisissa pikkupulloissa. Sänky oli myös mahtava! ja minibaarikin näytti ihan hyvältä vaikka sitä ei tullut nyt käytettyä. Ainoa asia mikä puuttui oli Spakylpylä  :) Luin jostakin että kuntosali kyllä hotellista löytyy. 

Ihana uusi tuttavuus oli Lilla Roberts ja toivottavasti pääsen vielä joskus toisenkin kerran yöpymään tässä hotellissa.



15 kommenttia:

  1. Hieno paikka todella ja tarjoilut varmaan maistuivat. Kiva hemmotella itseään joskus. Kyllä Hercule Poirot varmaan sopisi aulassa astelemassa tyylikkäänä. On muuten mun suosikki ohjelma aamupäivisin, vaikka ovatkin uusintoja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi hienolta hotellilta. Eihän sitä useinkaan tule kotikaupungissa hotellissa yövyttyä!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana paikka. Tuohon on kyllä helppo tykästyä. Tämä on selvästi erottuva ja sehän lisää aina ihastusta, kun ei ole mitään bulkkia. Pitääpä laittaa korvan taa tämä omaan makuun sopiva paikka.

    VastaaPoista
  4. Tyylikkään oloinen hotelli. Pääsit nauttimaan luksuksesta arjen keskellä.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Olen joskus suositellut tätä hotellia työn puolesta Suomeen tuleville vierailleni ja oli kyllä kiva lukea raporttiasi, koska voin siis suositella jatkossakin! Sinulla on ollut varmasti aivan ihana, rentouttava miniloma!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kivan näköistä ja viihtyisää! On ollut varmaan ihana irtiotto arjen keskellä!

    VastaaPoista
  7. Näyttää viihtyisältä.
    Sinulls on ollut ihana loma ja irtiotto arjesta.

    VastaaPoista
  8. On tosiaan rutkasti Poirotin tunnelmaa ja aikakauden maailmaa tuossa ympäristössä :) Ihastuttava!

    VastaaPoista
  9. Oikein viehättävä hotelli ♥ Ihana irti arjesta piipahdus!

    VastaaPoista
  10. Kerran olenkin vieraillut tuolla hotellissa. Oli tyylikäs paikka.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.