keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulun ajan kauniita hetkiä

                            *Sisältää kirja-arvostelun
                              Fitra*

Tytär yllätti äidin heti joululoman alkajaisiksi lahjaristeilyllä Tukholmaan. Poika lupasi hoitaa Tipsyä joten mukavissa tunnelmissa lähdimme matkaan. Gamla stan oli satumainen koristeltuna jouluun.Tunnelma oli kuin elokuvista kun isot lumihiutaleet leijuivat hitaasti maahan aamupäivän hämärässä. Meillä oli erittäin ihana matka. Syötiin kylläkin ihan liikaa! Tytär oli varannut aamiaiset ja buffet-illalliset mennen tullen.











Joulu meni mukavan rennosti. Saimme myös jouluvieraaksi Teppo koiran.


Erittäin ylpeä olin Tipsyn suhtautumisesta tähän vieraaseen. Tipsy oli hyvin huomaavainen, mitä nyt kerran sähähti 
syödessään kinkkua kun Teppo koira tuli liian lähelle.


Tipsy sai tällaisen joululahjan. Laatikon jossa voi olla mm. tonttu, leijona ja astronautti. Astronautti oli Tipsylle mieluisin :)

Joululukemisena minulla oli Fitra kustantamolta saatu Kaisa Wallinheimon uutuusteos "Olenko riittävän hyvä tällaisena" Painonhallinnan polut.


Kirja tarjoaa työkaluja omalle muutosmatkalle, tavoitteiden asettelulle ja kannustaa pysyvään painonhallintaan. Kirja pohjautuu pilottitutkimukseen jossa Kaisa Wallinheimo havaitsi, että painonhallinnalla ja urheilulla on paljon samankaltaisuuksia. Kaisa Wallinheimon varmasti monet muistavatkin moninkertaisena Suomen mestarina korkeushypyssä. Hän on myös opettaja ja valmentaja, näin ollen hyödyntää oppejaan tässä kirjassa. Itselleni parasta antia kirjassa oli että pysyvä painonhallinta tarkoittaa ihmisen tasapainoista hyvinvoinnin tilaa johon sisältyy elämän mielekkyys. Kirjassa on tehtäviä tukemaan tätä asiaa.
Kirjassa oli myös tällainen ihana ajatus:

"Olla kaunis tarkoittaa, että olet oma itsesi. Sinun ei tarvitse olla hyväksytty toisten silmissä. Sinun täytyy olla hyväksytty itsellesi"
suomennos Thich Nhot Hanh

❤Kiitos Fitra yhteistyöstä

Oikein mukavaa viikkoa sinulle❤ Itse menen huomenna meikkaus opastukseen Sokokselle :)


Näin Tukholman terveisin vinkkaan vielä tästä laadukkaasta ruotsalaisesta GASTON LUGA repusta❤ Koodilla Kauniimpaa kuin koskaan saa Gaston luga kaupasta 15 % alennuksen ihan mistä tuotteesta vain. Alennuskoodilla ei ole päättymispäivää.







16 kommenttia:

  1. Olenkin kuullut, että jouluinen Tukholma on tosi kaunis ja tunnelmallinen. Ihanan yllätyksen tyttäresi sinulle järjesti. Kivalta kuullosti myös teidän joulunne. Mukavaa tapaniniltaa sinulle, Kristiina ♥

    VastaaPoista
  2. Tukholma on niin viehättävä, ihanan lahjan tytär antoi sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Tuollaiset yllärit on tosi kivoja kuten huomaa kuvistakin. Parasta laatuaikaa teillä yhdessä!

    VastaaPoista
  4. Voin uskoa että Tukholma on tosi kaunis jouluasussaan.
    Mukavaa jatkoa viikkoon<3

    VastaaPoista
  5. Mukavan yllätyksen sait varmaan mukava reissu. Hyvää loppuvuoden päiviä ♥

    VastaaPoista
  6. Jouluinen Tukholma on kerran tullut koettua ja se oli kyllä hurjan kaunis!
    Ihana reissu teillä on ollut.
    Mukavaa tapaninpäivän iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Voi, olipa teillä ihana matka! Jouluinen Tukholma on ihana! Myös joululukemisesi oli mielenkiintoista. Minä olen tänä jouluna katsonut vain Netflixiä. Nuorempana luin ahkerasti.

    VastaaPoista
  8. Me oltiin ukkelin kanssa toissajouluna myös Tukholman risteilyllä. Olihan se vähän erilaista, mutta kivaa vaihtelua. Silloin sattui vielä Tukholmassa olemaan aivan huippuhieno ja aurinkoinen keli, niin mikäs siellä oli tepastellessa;)
    Ihanaa viikkoa Kristiina<3

    VastaaPoista
  9. Ihanat tunnelmat ja tyttäresi on niin kaunis. Tuo astronauttilaatikko on hauska idea. Kivaa torstaita <3

    VastaaPoista
  10. Ihana yllätys! <3 Varmasti kiva reissu. Mukavaa loppuvuotta.

    VastaaPoista
  11. Ihana yllätys tyttäreltäsi.
    Hyvää loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia Tukholmasta - Gamla Stan on aina yhtä kaunis ja tunnelmallinen! Äidin ja tyttären yhteinen matka on ollut varmasti ihana!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.