sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Kauniita hetkiä syyslomalla

Syyslomaa odotin kovasti vaikka se minulla olikin vain pari päivää tänä vuonna. Asia mikä lomalla minulle on täydellistä luksusta on hiljaisuus. Syyslomaani kuuluu perinteisesti tunnelmalliset aamukahvit hiljaisuudessa kynttilänvalossa omassa kissakahvilassa. Tipsy pitää huolen että asiakas viihtyy. Tarjolla on aina kehräystä ja puskemista.
Kissakahvilassa nautitun aamukahvin jälkeen olikin mukava lähteä kaupungille. Hypätä iloisin mielin bussiin ja ja siitä hurauttaa metrolla keskustaan. Ajatuksissa oli että jotakin uutta vaatekaappiini pitäisi saada. Löysinkin sitten kivan takin Ril'siltä tällä kertaa valitsin väriksi sinisen. Ril's liike on Pohjois-Esplanadilla ja samalla sitten kävelinkin kaikessa rauhassa Esplanadin puistossa. Siellä oli kauniita syysistutuksia.



Toinen aivan luksus asia minulle on syödä kaikessa rauhassa arkipäivänä. Yleensä kun arkipäivänä lounaalla minulla on seurana 16 esikoululaista.  Niinpä syysloma torstaina löysin itseni syömässä rakkaassa seurassa simpukoita ravintola Casa Largosta.


Sain ilokseni myös ihanan Syksyn sävyt haasteen kivasta Maatiaiskanasen elämää blogista. Ideana on kertoa itselleen rakkaimmista syksyisistä sävyistä.
Mielestäni luonnon leiskunta syksyisin on niin mahtava joten kaikki syksyn värit ovat ihania. Tänä vuonna ruska on ollutkin suorastaan huikea.



Haasteen säännöt
*Kerro kuka aloitti haasteen
*Tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä väreistä
*Käy kirjoittamassa postauksesi Puutarhahetki Suurien unelmien puutarha blogin Syksyn sävyt kommenttikenttään
*Haasta mukaan kolme tai useampi blogi

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Kristiina K blogi : Uusi blogi ihanalta blogiemännältä

Pirren blogi: Pirre ilahduttaa blogissaan meitä kauniilla kuvillaan

Mamma laittaa valkoista blogi: Ihanan ladyn blogi täynnä kauniita asioita


 Syyslomani yksi kohokohdista oli myös Helsingin messukeskuksessa I love me - messut. Messuilla olin tällä kertaa kahtena päivänä. Sain tyttäreni seuraksi ensimmäisenä päivänä ja toisena ystävättäreni. Tykkäsin messuista todella paljon!❤

Mukavaa oli tavata muutama bloggaajakin ja yrityksiä joiden kanssa Kauniimpaa kuin koskaan blogi on tehnyt yhteistyötä.






12 kommenttia:

  1. Paljon olet ehtinytkin lyhyen syyslomasi aikana. Toivottavasti palaat entistä pirteämpänä töihin!
    Kiitos haasteesta! Pitääpä ruveta väsäämään sitä.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat! Lomasi kuulosti aivan ihanalta❤ Hauskoja tuollaiset haasteet:) Noilla messuilla on ollut varmasti paljon nähtävää!Leppoisaa syyspäivää😍🍁🍃

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat. Mukavaa pyhäpäivää.❤

    VastaaPoista
  4. Olet todella nautiskellut lomapäivinäsi! Niin pitääkin!
    Kiitos haasteesta ja ihanista sanoistasi!❤❤❤

    VastaaPoista
  5. Lomat on tarpeen vaikka lyhempinäkin.

    VastaaPoista
  6. Sinulla on ollut ihana loma!
    Sain myös tuon haasteen, mutten ole ehtinyt sitä tekemään.
    Hyvää viikonalkua!❤️🍁🍂

    VastaaPoista
  7. On ollut ilo katsella ihmisten lomakuvia ja päästä sitä kautta itsekin hieman lomafiilikseen, vaikka sellaista ei minulla ollutkaan. Välillä on kiva hemmotella itseään. Se on sitä arjen luksusta :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kuuloinen loma! Tosi kauniita syksyisiä sävyjä! Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan. Lisäsin postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.