lauantai 7. joulukuuta 2019

Pohjakosketus

Kirja-arvostelu
Nina Honkanen:
Pohjakosketus
Intokustannus
Kirja saatu

" Takana on pitkä yhteinen elämä, jossa on ollut alusta asti säröjä. Vai onko kohtuullista, että puoliso hallitsee raivokohtauksillaan koko perhettä, päättää mitä toinen laittaa päälleen ja huutaa keskellä katua, oli lapsi sitten vielä kohdussa tai unilla vaunuissaan? "
Äskeinen oli lainattu kirjan takakannesta.


Nina Honkasen romaani Pohjakosketus on kuvaus erittäin haastavasta parisuhteesta. Nainen rakastuu itsekkääseen kuuluisaan kirjailijaan ja solmii hänen kanssaan kolmannen avioliittonsa ja synnyttää yhteisen lapsen. Naisella on aikaisemmista suhteistaan kolme lasta. Kirjassa kuljetaan menneestä nykyiseen ja takaisin. Itseäni hiukan tämä asia häiritsi, mutta tavallaan myös piti kiinnostustani yllä.
Kirja oli ajoittain rankka lukukokemus. Se oli kuitenkin selviytymistarina tuhoavasta suhteesta. Kirjailija kirjoittaa myös perheen näkökulmasta, mikä oli mielestäni hyvä asia, miten lapset reagoivat sairaassa parisuhteessa. Kirjan tarinassa he saavat terapiaa. Itse mietin, että miten paljon kirja oli kirjailijalle itselleen terapeuttista mutta romaani on kuitenkin romaani ja Nina Honkanen onnistui viemään tarinan pohjakosketukseen erittäin hyvin.

Nina Honkanen on kirjoittanut työkseen jo 25 vuotta mm. tietokirjoja, kuunnelmia ja dokumentteja. Itse muistan hänet televisiosta. Pohjakosketus on Honkasen kolmas romaani.

Kirjasta jäi itselleni seuraava lause mieleen:

" Toivon, että kun viha väistyy hyvätkin muistot saavat tilaa"






7 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja voisi olla minun mieleeni, vaikka varmaan rankka lukukokemus, kuten sanotkin.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Voisin kyllä lukea, kiitos kirjavinkistä ja mukavaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
  4. En ole tiennytkään, että Honkanen myös kirjoittaa kirjoja. Voisin lukea tuon kirjan, vaikka sellainen negatiivisuus ei niin ole asia, mistä tykkään kirjoissa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.