lauantai 16. marraskuuta 2019

After work

On todella harvinaista, että perjantaina suoraan töistä lähden keskustaan iltaa viettämään. Tällä kertaa siihen oli kuitenkin hyvä syy! Pohjois-esplanadilla sijaitseva Rill's putiikki oli lähettänyt minulle kutsun After work tapahtumaan ja lisäksi ystävättärelläni oli syntymäpäivä, joten oli mukavaa lähteä juhlistamaan myös sitä. Olen aikaisemminkin kirjoitellut Rill's tapahtumasta, postaus löytyy täältä
Rill's vaatteet ovat ihania ja laadukkaita, mikään muu itselläni ei ole esteenä ostaa Rill's vaatteita kaappi täyteen kuin raha. Tämän kertaisessa tapahtumassa höyryävien glögimukien keskellä esiintyi Allegros kvartetti. Kvartetti soitti mm. Sibeliusta. Allegro tarkoittaa iloisesti, leikkisästi, elävästi ja kyllä he soitossaan tähän yltivätkin. Musiikin lomassa saimme pienen muotinäytöksen. ❤Kiitos Rill's




Tämän jälkeen olikin mukavaa jatkaa ystävättären syntymäpäivien juhlintaa hiljattain avattuun viinibaariin. Viinibaarin hengetär on ystävättäreni tuttava. Tämä viinibaari on nimeltään Wine Stories by Vino Amore ja sijaitsee aivan Helsingin sydämessä Vironkadulla Kruunuhaassa. Paikka oli pieni ja viihtyisä. Tunnelma oli rauhallinen, joten varaapa aikaa viinin nautiskeluun, tosin huomasin että paikasta saa myös olutta nimeltään luomu Leevi lager. Oikein ihana uusi tuttavuus tämä Wine Stories Helsinki🌹

          "Come and make your own
             wine story"






Vähän niin kuin uudestisyntyneinä kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa suuntasi sitten kotiin. Helsingissämme oli kaunista❤




Mukavaa viikonloppua sinulle❤Olen niin iloinen kun olen saanut uusia lukijoita❤Sydämellisesti tervetuloa💋


6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Teillä on ollut mukava ilta, kivoja tuollaiset tapahtumat! Hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Ihana perjantai-ilta sinulla on ollut. Oikein mukavaa viikonloppua Kristiina!

    VastaaPoista
  3. Varmasti täydellinen aloitus viikonlopulle. Tuo viinibaari kuulostaa kivalta.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.