sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kauniita hetkiä

Luonto leiskuu nyt väreissä ja saa huokailemaan melkein päivittäin, että onpas kaunista! Keväälläkin luonto puhkesi kukkaan melkein kuin silmänräpäyksessä. Tuntui, että kaikki pihan kukat kukki yhtä aikaa. Kyllä luontoäiti meitä nyt hemmottelee❤




Oli kulunut luvattoman pitkä aika siitä että olin osallistunut "Tyttöjen iltaan" tai itse järjestänyt sellaista.
Nyt sitten perjantaina suoraan 
 töistä ruusukimppujen, suklaan ja kuoharin kanssa sain itseni lähtemään viettämään iltaa ja kyllä kannatti! Piristyin ihan valtavasti. Kokoonnuimme ensiksi ystävän luo ja siitä siirryimme hänen taloyhtiön kerhohuoneelle. Tällä kertaa emäntiä oli kaksi ( molemmat ihanat ladyt ovat entisiä työkavereitani, jotka ovat jo eläkkeellä mutta pirteänä vielä tekevät työkeikkojakin) Emännät olivat loihtineet italialaisteema-illan. Pizza ja juustot maistuivat viinin kera ja jälkiruokana oli taivaallisen hyvää tiramisua. Kyllä me naurettiin ja maailma tuli kaikilla varmasti taas paremmaksi. ❤Kiitos täältäkin kautta vielä kerran ihanat naiset❤






Sain Design Beautylta testiin magneettiripset. Nämä  
tällaiset ripset ovat ihan somehitiksi nousseet. Ripsiä kun voi käyttää myös ripsiliimalle allergiset. Tiesin että ripsien laitto vaatii harjoittelua ja itse vietinkin useamman hetken peilin edessä asetellessani ripsiä. Ensin asettelin kokopitkät yläripset ja sitten pienemmät alaripset, omat ripset jäivät väliin. Magneetit napsahtivat mukavasti kiinni. Mukana tuli pienet pihdit ripsien asettelua varten. Itse en kuitenkaan niitä käyttänyt vaan laitoin ripset käsin ja suurentavan peilin avulla. Magneettiripseni ovat klassiset "Office Twist", mutta saatavana on myös näyttävämpiä ripsiä. Ripset otetaan 
aina käytön jälkeen pois ja niitä voi käyttää jopa 30 kertaa. Näin ollen hintansa väärti kun vertaa ripsipidennysten hintaan. Tykkäsin kyllä mutta se asettelu vei minulta liikaa aikaa mutta jospa harjoittelu tekee vielä mestarin. Design Beautyn verkkokauppaan pääset tästä

❤Kiitos yhteistyöstä Design Beauty❤





Olen myös hiukan sisustellut. Sain ilokseni kuopiolaiselta Tulostamo verkkokaupalta kivan yhteistyön. Sieltä löytyikin juuri kotiini sopiva Jessica Pennasen suunnittelema "Kahvitauko" juliste. Kehykset julisteeseen ostin Citymarketista.


Tulostamoshopin verkkokauppaan voit kurkata tästä

❤Kiitos yhteistyöstä Tulostamoshop❤

I love me - messuille Helsingin messukeskukseen on tuossa alempana postauksessa kahden sähköisen pääsylipun arvonta❤ tiistaihin 16.10 klo: 19.00 asti.

Tässä hiljattain on kolme seuraamaani blogia lopettanut. Onneksi sentään jatkavat Instagrammin puolella. 
Kauniimpaa kuin koskaan blogi bloggaa myös ahkerasti Instan puolella Kurkkaa mutta säilytän tässä rinnalla myös tämän bloggerin kautta olevan blogin. Facebookista minut löytää myös Kurkkaa
Facebook on jotenkin jäänyt unholaan myös ihan henkilökohtainen facebook tilikin. Ennen olin todella aktiivinen käyttäjä. Blogin facebook sivut yritän saada elämään enemmän. Tervetuloa tykkäämään😊

ja

Oikein ihanaa sunnuntaita sinulle❤

Ensi viikolla minulla on vain 3 päivää töitä ja sitten odotettu parin päivän syysloma💕
Jippiiiiii😋








19 kommenttia:

  1. Naistenillat on tosi ihania, mutta niitä saa viettää aivan liian harvoin.

    Mukavaa syyslomaa <3

    VastaaPoista
  2. Meillä toimittaa naisteniltaa Kässäklubi, jonne tuodaan usein kahvittelutarpeet nyyttäreinä. Voi sinne tulla miehiäkin, mutta eiä oo näkyny. :)
    Teillä oli ihanat tarjoilut ja asettelut.

    VastaaPoista
  3. Naisten illat on ihania. Meillä on tulossa ensi sunnuntaita naisten päivä kun suunnataan messuilemaan tyttöporukalla. Noita magneettiripsiä pitäisi itsekin päästä testailemaan.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  4. Teillä oli varmasti hieno ilta! Ne piristää aina pitkäksi aikaa.
    Mielenkiintoiset nuo magneettiripset. Kuinkahan toimivat silmälasien kanssa?
    Minulla on kaksi päivää töitä ja lomailen sitten minäkin!
    Kivaa minilomaa!

    VastaaPoista
  5. Meillä on tuollaisia samantapaisia naisteniltoja ja kyllä on aina mukava kun tapaa ihmisiä joiden kanssa synkkaa hienosti eikä tarvitse jännitellä. Mitkä tarjoilut teillä oli. Tiramisu on lempijälkiruokaani ja voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon!

    VastaaPoista
  6. Naisten illat on aina paikallaan, jos vaan saa porukan kasaan:)
    Kivaa uutta viikkoa Kristiina<3

    VastaaPoista
  7. Ystävistä saa niin paljon energiaa, että jaksaa taas pitkään. <3 Ihanat iltamat teillä. Mukavaa uutta viikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
  8. Tällaiset tyttöjen illat on mahtavia .

    VastaaPoista
  9. Upeaa tunnelmaa ja herkkuja. Nautitaan elämästä :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.