keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Marilyn Monroen näyttely


Kun sain tietää että Museokeskus Vapriikissa on Marilyn Monroen ( Norma Baker 1.6.1926 - 5.8.1962) näyttely "Nainen roolien takana" ajattelin, että tämä olisikin kiva kesäreissu täältä Helsingistä Tampereelle. Muutaman kuvan näyttelystä laitoinkin jo aikaisemmassa postauksessa mutta ajattelin vielä kirjoittaa tarkemmin, sillä näyttely ei pettänyt odotuksiani.



Marilyn Monroe oli hyvin kiehtova nainen. Roolinsa takana "bimbona blondina"hän oli hyvin etevä liikenainen. Hän rakensi tietoisesti itse oman brändinsä ja perusti oman tuotantoyhtiön Marilyn Monroe Productionsin. Naiselle 50-luvulla tällaiset asiat olivat iso juttu, sillä silloin elettiin hyvinkin miesjohtoisessa maailmassa. Marilyn rakensi itsestään tuotteen jota miehet ihailivat, rakastivat jopa jumaloivat  ja naiset jäljittelivät.



Ensimmäisen elokuvansa Marilyn näytteli jo vuonna 1946 mutta vuosi 1953 oli hänen läpimurto vuotensa. Sanotaan, että elokuva Niagara teki Marilynistä tähden. Itse tykkään paljon Marilynin elokuvista: Kuinka miljonääri naidaan ja Piukat paikat😊






Museokeskus Vapriikissa on esillä noin 300 Marilynille kuulunutta esinettä mm.vaatteita, kenkiä,kauneudenhoitoon liittyviä esineitä, onpa siellä esillä Marilynin irtoripsetkin. Näistä esineistä suurimman osan omistaa keräilijä Ted Stampfer.


Marilyn oli naimisissa kolme kertaa. Ensimmäisen kerran hän meni naimisiin hyvin nuorena 16-vuotiaana Jim Doughertyn kanssa. Jim oli Marilynin naapurin poika. Marilynin toinen aviomies oli Baseball-legenda Joe Di-Maggio, tämä avioliitto ei kestänyt vuottakaan, mutta Joe oli Marilynin luottoystävä loppuun asti. Kolmannen avioliiton Marilyn solmi kirjailija Arthur Millerin kanssa. Marilynin yksityiselämästä ei siis puuttunut dramatiikkaa ja paljon on kirjoitettu väitetyistä suhteista John F Kennedyyn ja Robert Kennedyyn.



Marilyn kuoli 5.8.1962. Kuolinsyystä on esitetty arvailuja: itsemurha, murha vai onnettomuus? Se jää ikuiseksi arvoitukseksi.


Näyttely oli mielenkiintoinen ja kiehtova tästä yhdestä kaikkien aikojen tunnetuimmasta filmitähdestä ja seksisymbolista. Näyttely on avoinna 2.12.2018 asti.



Mukavaa helteistä viikkoa sinulle❤
ja Tervetuloa uudet lukijat ❤

30 kommenttia:

  1. Marilyn on todellakin kiehtova nainen. Keräsin joskus nuorempana (melkein 30 vuotta sitten, iik) Marilyn-aiheisia postikortteja. Missäköhän nekin nyt on...;)
    Onpa hyvä, että tuo näyttely on noin pitkään avoinna...on meille hitaammin reagoivillekin mahdollisuus ehtiä!

    Ihanaa päivää Kristiina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Marilyn postikortit..kuule olisivat nytkin haluttuja👗👠💄

      Poista
  2. Tuo näyttely on ehdottomasti käytävä katsomassa!

    VastaaPoista
  3. Tuolla olisi mukava käydä, vaan niin pitkä on matka. Marilyn on todella kiehtova persoona, josta liian usein annetaan kuva että hän vain oli näyttelijätär. Viisas ja rohkea nainen.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva lukea postauksesi. Sinulla taitaa olla vielä toinen postauskin hänestä. Käyn katsastamassa senkin. Tuo oli ihan uskomattoman hieno näyttely. Marilynissa on taikaa. Vielä monta vuosikymmentä kuolemansa jälkeen hän kiinnostaa. Legenda!
    Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  5. Varmasti hieno näyttely. Kyllähän tuossa kaunottaressa on glamouria.
    Mukavaa helteistä torstaita! :)

    VastaaPoista
  6. Tämä olisi näkemisen arvoinen, kuten Barbie-näyttelykin. Kiinnostaa. Ihanaa helleviikon jatkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
  7. Näyttely olisi kyllä ihana nähdä! Marilyn oli niin kaunis nainen ja muutenkin mielenkiintoinen ihminen <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kristiina hyvästä kesävinkistä! Marilyn on aina kiehtonut kuten Kennedyt ja 60-luvun alkupuoli. Tuosta kaudesta onkin tehty mahtavia elokuvia viimeaikoina. Kivaa heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Ulla Annika💕Elokuvia pitäisikin katsoa📿👒💕💕

      Poista
  9. Mielenkiintoinen näyttely.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kaikkea mielenkiintoista näyttää olevan. Minä en niin Marilyn fani ole, mutta mielenkiinnolla katson kuvia.

    VastaaPoista
  11. Maarilyn oli kyllä upea nainen, olisipa ihana käydä katsomassa tuo näyttely.

    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti Tampereelle hurauttaa💄💄💄💄📿📿👒👒👜👗

      Poista
  12. Varmasti mielenkiintoinen näyttely
    Onhan Marilyn kiehtova persoona ja jonkinlainen naisellisuuden esikuva!
    Helteistä heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Hän oli yksi legenda, onkohan miehet ollut kehenkään niin hulluina kuin häneen. Kyllä hän kaunis olikin ja seksikäs . Mielenkiintoinen näyttely . Kiitos tästä .

    VastaaPoista
  14. Marilyn oli minunkin mieleen ja katselin mielellän. Olisi kiva näyttely, ehkä ei tule käytyä mutta kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit on siitä kivoja että pääsee näyttelyihin vaikka omalta sohvalta👠💄📿👒👗🛍💕

      Poista
  15. Marilyn oli kyllä nainen isolla N:llä. Olisipa kiva käydä, jos olisi lähempänä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.