perjantai 27. huhtikuuta 2018

Viikon kauniit hetket

Oli aika huikeaa marssia mielenosoituksessa Mannerheimintiellä lastentarhanopettajien palkan korotuksen puolesta! Ääni käheänä huusimme "Työ on tärkee, palkka on törkee". Ihmiset tsemppasivat kadun vierustoilla. Saimme ihan hurjasti tukea. Satuimme näkymään  myös tv uutisissa ystävättäreni/ työkaverini kanssa useamman kerran.




Onnistuneen mielenosoituksen jälkeen istahdimme hetkeksi sidukalle Ravintola Kiilaan.



Esikoululaisten kanssa kävimme Kiasmassa. Kyllä me ihmeteltiin, kun opas kertoi että taiteilija oli seilannut tuolla kuvassa olevalla laivalla Porkkalanniemestä Tallinnaan.


Sitten tulikin odotettu 5 päivän Hyvinvointivalmennus Ikaalisissa. Tällaiseen valmennukseen pääsee joka neljäs vuosi. Meitä oli monen ammatin edustajaa luokanopettajia, perheneuvola työntekijöitä, terveydenhoitajia, liikunnanohjaajia jne. Ensin matkasimme junalla Tampereelle ja monen sattuman summana loppumatka taksilla. Tietäähän sen kun lähden reissuun niin eksyksissä ollaan ja lahjakkaasti! Viikko oli kyllä  ihana mutta itse menin kyllä äärirajoilla siinä että jaksoin liikuntaosuudet. Ohjelmassa oli kahvakuulaa, vesijumppaa, keppijumppaa, kuntosalia ja kävelylenkki sykemittarin kanssa. Lisäksi kuntotestejä ja kehoanalyysi. Kuuntelimme myös ravitsemusterapeutin, fysioterapeutin ja psykologin luentoja. 


Näin aloitin hyvinvointivalmennuksen 💕😊


Miten olikaan mukavaa istahtaa aamiaiselle kaikessa rauhassa kivassa seurassa.




Yritettiin hoitaa vähän kauneuttakin. Ehdittiin myös karaokebaariin ja hetkeksi tanssiravintolaankin. Esiintyjänä oli Tarja Lunnas. Voin kyllä sanoa että hänen musiikkinsa ei kyllä sykähdyttänyt minua yhtään. Ihmisiä oli paljon joten kyllä paritanssin ystäviä näyttää vielä löytyvän.


Mukavaa perjantai-iltaa❤

 Tulen pian lukemaan ihania blogejanne! On ollut niin kiirettä etten ole ehtinyt. Tässä jo ihan odottaa että saa istahtaa blogienne pariin.

18 kommenttia:

  1. Vauhdikas viikko ja ihan paras tuo naamiokuva, täällä vielä kangasnaamiot kokeilematta.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla kangasnaamioita aivan loistavia kosteuttajia! ja kiitos samoin sinulle mukavaa viikonloppua💕

      Poista
  2. Minä olisin reputtanut kaikki kuntotestit, enkä olisi varmasti jaksanut tehdä mitään. :D

    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukille kuule otti! mutta hengissä selvisin. Kiitos samoin sinulle mukavaa viikonloppua💕

      Poista
  3. Onpas ollutkin vauhdikas viikko, kivalta näyttää. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä onkin viikkoon mahtunut paljon! Kivalta näyttää tuo hyvinvointivalmennuksen aloitus:) Varmasti mukava kokemus! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku sujuikin kuin tanssi😊😂 Mukavaa viikonloppua myös sinulle Päivikki💕

      Poista
  5. Kyllä tuollaisen viikon jälkeen pitääkin vähän vetää henkeä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Jeps..tosin vaikeuksii nousta autosta kun reisiin sattuu😊mut hengissä selvisin💕

      Poista
  7. Ihana viikko. Aivan parhautta tuollainen

    VastaaPoista
  8. Onpa ollut varmasti ihana viikko. Meilläkin oli iso mielenosoitus jokunen vuosi sitten, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Toivottavasti teille ei käy samoin. Olisipa kiva päästä taas tuollaiseen kuntoutukseen. Siitä on jo monia vuosia, kun oli sellaisessa. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
  9. Ai hitsi, pitäisipäs taas joskus käydä Kiasmassa ihmettelemässä mitä ihmeellisempiä taideteoksia! :D Olen käynyt siellä 1-2 kertaa ja siitäkin on vuosia... :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.