tiistai 10. lokakuuta 2017

Jotain huumaa ja I love me - arvonnan voittaja

Viikko sitten sorruin Lidlin Heidi Klum huumaan ja ostin sieltä mustan ponchon. Yllätyin myönteisesti kun poncho on aivan ihana! Lämmin, pehmeä ja juuri sopiva syysilloille. Poncho maksoi 19.90 euroa, joten ihan sopiva hinta tällaisen eskariopen kukkarolle. Aikaisemmin olen Lidlistä lähinnä ostanut kissanhiekkaa ja kissanruokaa. Nyt kyllä luulen, että ei ole viimeinen Lidlin vaateostokseni tämä poncho. Muistan viime vuonna hymyilleeni työkaverilleni kun hän ennen töihin tuloa oli rientänyt Lidliin kun siellä oli niin ihania tunikoita ja paitoja tarjouksessa. Sitten kun hän näytti ostoksiaan, ne olivat pakettipino - ihan kuin sukkahousupaketteja. Mietin mielessäni, että näinköhän ne on sopivia, mutta kauniilta tunikat ja paidat näyttivät hänen päällään.
Tänään kävin taas töiden jälkeen Herttoniemen Lidlissä, en löytänyt mitään vaatteita ostettavaksi, mutta kissanhiekkaa ja kissanruokaa. Kassalla takanani jonotti Pekka Haavisto, tuoremehua näytti ostavan :)


Ja sitten arvontaan: I love me -messulippupaketin voittaja on Marjukka kommentilla "En ole ikinä käynyt näillä messuilla, joten kaikki kiinnostaa" Paljon Onnea voittajalle❤ ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.
P.s Blogissa tällä hetkellä meneillään 23.10 asti vielä ihanan Essential professional make up huulipunan arvonta❤ ja ennen joulua on tulossa vielä arvontoja, olkaahan kuulolla😘


23 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen poncho!
    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  2. Onnea voittajalle :)Poncho on kaunis, tykkään itsekin ponchoista ja niitä onkin useampi. Lidl osaa yllättää, välillä löytänyt sieltä tosi kivoja juttuja. Meidän lähin vaan muutti ja nyt tulee käytyä harvemmin. Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  3. Kiva pocho:)
    Ostan itse jonkin verran vaatteita Lidlistä, mutta ongelmana on kyllä saatavuus. Yleensä mainostuotteet loppuvat alta aikayksikön, mutta joitakin ihan käyttiksiä stretchfarkkuja olen sieltä löytänyt jopa jostain jämälaarista. Heidi Klumin leopardikuvioiset nilkkurit oli ihan pakko saada. On ne niin huikeet;)
    Kivaa päivää Kristiina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin jossakin blogissa just sellaiset leopardinilkkurit...kip kop vaan😊❤

      Poista
  4. Ihana poncho, nuo on niin mukavan lämpöisiäkin😍 Onnea voittajalle ja ihanaa syyspäivää sinne❤️🍂

    VastaaPoista
  5. Onnea arvonnan voittajalle ☺
    Sinulle Kristiina mukavaa keskiviikkoa ♥

    VastaaPoista
  6. Minä en ole ostanut mitään vaatteita Lillistä. No tosin käyn siellä tosi harvoin, kun ei ole paikkakunnallani.

    VastaaPoista
  7. Onnea voittajalle. Ponchot ja shaalit ovat ihania. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  8. En ole koskaan ostanut Lidlistä vaatteita. Nyt täytyy tutkailla asiaa uudestaan.

    VastaaPoista
  9. Minä olen. Ja tyytyväinen. Leggareita,sukkia...lenkkareita en ole kun en ihan varmaankaan usko niiden kestävyyteen..On edullista!

    VastaaPoista
  10. Itse asiassa Lidlistä löytyy välillä hyviä sukkahousuja :)
    Kaunis tuo poncho eikä laisinkaan pahan hintainen.

    Minä olen muuten myös messuilla bloggaajana, joten tuu vetäsee hihasta jos näet minut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Souliina..jooo yritän löytää sellaisen tummahkon kaunottaren❤🤗 sukkahousuja täytyykin katsoa Lidlistä😄😊

      Poista
  11. Kivan näköinen poncho! Mä oon ostellut pitkään Lidlistä vaatteita :) Hinta laatu suhde on tosi hyvä.

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti viesteistä!