sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kauniita hetkiä

Loma alkoi ja olo on hyvin onnellinen. Tässä on 7 viikkoa edessä aikataulutonta elämää. Elämässäni on ollut hyvinkin kaunis hetki, kun tyttäreni valmistui lastentarhanopettajaksi. Ollaan sitten molemmat lastentarhanopettajia äiti ja tytär tosin tyttären veri vetää edelleen jäälle taitoluisteluvalmentajan työhön joten lto:n hommat saa vielä odottaa. Pojankin puolesta olen hyvin onnellinen hän on kirinyt opintojaan teologisessa tiedekunnassa vaikka musiikki vie välillä mennessään. Poika soittaa bändissa nimeltä Salmonsnake.












Tytär toivoi valmistumislahjaksi matkaa joten äiti ja tytär lennähtää
 kohta Rhodokselle♥️ 

Oikein ihanaa viikkoa sinulle❤

p.s Pian blogi ja instagram täyttyy Kreikan kuvista! 😊

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kiva uusi tuttavuus Viima Natural Cosmetics

                     * Yhteistyössä Viima Cosmetics*

Sain ilokseni yhteistyön Viima Natural Cosmetic kanssa. Merkki oli minulle aivan tuntematon joten hiukan jännittyneenä aloitin testaamaan tuotteita. Sain testiin ihoa nuorentavan yövoiteen, vitaminoidun kosteusvoiteen ja vitaminoidun shampoon.



Shampoon aromi on sitruunaa, inkivääriä ja rosmariiniä joten tuoksu on aika huikea.
Inkiväärin ja rosmariinin eteeriset öljyt kosteuttavat päänahkaa ja edistävät terveiden hiusten kasvua. Shampoo sisältääkin E- vitamiiniä. Itselläni on värikäsitellyt hiukset ja tämä shampoo sai ne hehkumaan. Itse olin oikeastaan hämmästynyt miten shampoo vaikutti hiuksiini. Hiukseni kirkastuivat ja näyttivät tuuheammilta. Löysin siis uuden onnellisuustuotteen.





Jasminilta ja hunajalta tuoksuva ihoa nuorentava yövoide oli myös mukava uusi tuttavuus. Voiteessa on rauhoittavaa iltahelokkiöljyä ja vehnänalkioöljyä. Voide ravitsee ihoa syvältä sekä elvyttää luonnollisesti. Tämä voide soveltuu ikääntyneelle ja väsyneelle iholle. Itse tunsin sellaista ylellisyyden tunnetta levitellessäni voidetta iltaisin. Aamulla iho tuntuikin mukavalta ja virkistyneeltä.



Vitamiini A,C,E kosteusvoide oli myös itselleni erittäin hyvin sopiva voide. Se sisältää runsaasti luonnonmukaisia antioksidantteja ja auttaa vahvistamaan kollageenituotantoa, kiinteyttää ihoa ja vähentää hienojen juovien ja ryppyjen syntymistä. Tämä voide soveltuu normaalille ja sekaiholle. Voide imeytyi ihooni pehmeästi ja kun tämän ikäinen ihminen voi sanoa että iho tuntui silkkiseltä, se on kuulkaas paljon! aika huikeata.



Näitä Englannissa valmistettuja tuotteita ei ole testattu eläimillä eikä tuotteisiin ole käytetty eläinperäisiä lisä-aineita. Tuotteita myy verkkokauppa Viima Natural Cosmetics ja Turussa on hiljattain aloittanut jälleenmyynnin Make-up Beauty & Wellness Anniina.

❤Kiitos ihanasta yhteistyöstä Viima Natural Cosmetics

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kauniita hetkiä viikon varrelta

Ihan ensiksi kaikkein tärkein Tipsy täytti 6 vuotta. Syntymäpäiväsankari sai kissanruokakakun kermaviilikuorrutteella ja suuresti ihmettelin kun kakku oli syöty kokonaan yhden yön aikana, murustakaan ei ollut lautasella jäljellä aamulla.



Esikoululaisten Kevätjuhlaa vietettiin myös tällä viikolla. Taas saattelin pieni kyynel silmäkulmassa 27 esikoululaista koulutielle.  Esiopetustodistuksia ja ruusuja jakaessa ei kannata katsoa vanhempia sillä siellä sitä vasta itketään ja sitten alkaa itseäkin itkettämään. 
Juhlat meni oikein hyvin vaikka kenraaliharjoitukset meni ihan penkin alle.
Ope sai myös paljon ihania lahjoja halausten kera❤



Ehdin viikolla tavata myös entisiä työkavereita. He nauttivat jo omasta ajastaan eli ovat eläkkeellä.
Helsinki näytti kyllä parhaan puolensa. Istuimme Allas Sea poolin terassilla. Lämpöä  huikeat 26 astetta. Voi ihanuutta!



Kävimme myös syömässä Santa Fe ravintolassa eli Meksikossa keskellä Helsinkiä. Kun oli niin lämmintä niin tuntui siltä kun ei olisi Suomessa tosiaan ollutkaan. Lisäksi kun tarjoilija vielä puhui vain pelkästään englantia. 
Ruoka oli hyvää ja mojitot maistuivat muille paitsi minulle. Itselläni kun oli työpäivä seuraavana päivänä joten Mummotunnelinkin jatkot jäi väliin.






Viikonloppuna mökillä oli jo kukassa juhannusruusut! Valkoiset sireenit olivat myös loistossaan. Ehkäpä liiankin hektisen viikon jälkeen heräsin aamuyöllä migreenikohtaukseen. Kahdeksan tuntia viikonlopusta kipuilin. Lääkkeet eivät auttaneet joten yöllä istuinkin sitten mökin portailla tuskissani. En
siis kovin kauniita hetkiä kokenut.



Kivaa alkanutta kesäkuuta sinulle❤
ja ❤Tervetuloa uudet lukijat!