lauantai 30. marraskuuta 2019

Aikuiselle naiselle

Yhteistyössä Miraz ja Joik
Tuotteet saatu

Tätä ihanaa kosmetiikkaa riittää❤sydän on ihan sykkyrällä. Tällä kertaa testissä oli Joik -sarjan tuotteita. Joik tulee Pohjois-Virosta ja on Viron vanhimpia luonnonkosmetiikkasarjoja. Joik tuotteista 98% on vegaanisia ja tuotteita ei myöskään testata eläimillä.
Suurella mielenkiinnolla testasinkin sitten yrityksen anti-age tuotteita.


Joik yövoide lupaa vahvistaa ihoa ja auttaa ihon toipumista päivän stressitekijöistä. Alussa tuntui, että voide ei nyt oikein kosteuta riittävästi, mutta hetken päästä iho tuntuikin todella hyvältä. Kasvoihini tuli heleyttä ja mikä parasta kasvojen iho ei enää tunnu aamuisin kiristävältä. Yövoide sisältää mm. melissaa ja poimulehteä. Voiteen luvataan häivyttävän myös jo syntyneitä pigmenttimuutoksia.


Joik päivävoiteessa kerrotaan olevan useampaa kosteutta sitovaa ja suojakerroksen muodostamaa ainesosaa. Käytin tätä aamuisin kasvoille ja myös kaulalle. Haluan todella uskoa, että tämä voide ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista. Ihanan kosteuttava tuote jokaiseen päivään.


Joik - sarjan silmänympärys seerumi oli erittäin ihana uusi tuttavuus. Tätä oli todella helppo ja kiva levittää silmäympärysalueelle, sillä se oli roll on. Seerumi syväkosteutti ja pehmensi ihoa. Itselläni se vähensi turvotusta, mikä olikin niin hieno asia! Tuotteen luvataan ehkäisevän myös tummia silmänalusia.


Sain myös testata kuorivaa kasvonaamiota. Naamio kuori ihoa yllättävän hellävaraisesti. Tuote sisältää AHA - happoja mm. mustikasta, appelsiinistä ja sitruunasta. Naamio sopiikin kaikille ihotyypeille, mutta on erityisesti suunnattu aikuisen naisen iholle. Levitin naamion puhtaalle iholle ja annoin vaikuttaa viiden minuutin ajan. Sitten huuhtelin lämpimällä vedellä. Iho ikään kuin kirkastui ja tuntui ihanan kostutetulta. Tuli vähän semmoinen tyttömäinen olo :) Luinkin, että naamiossa käytetään auringonkukka öljyä joka kosteuttaa ja ehkäisee kosteuden haihtumista iholta. 

❤Kiitos Joik ja Miraz

Joik - sarjan tuotteita voi ostaa esimerkiksi
Ruohonjuuri kaupasta.


Ja sinulle toivotan mukavaa pikkujouluaikaa


 Sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat.
Olen suuresti ilahtunut jokaisesta teistä🌹

Itse odottelen tässä jo kovasti 2 viikon joululomaa🎅



sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Mikä on kotisi tarina?

Harmittavan vähän olen ehtinyt käydä lukemassa blogeja, mutta tänä viikonloppuna piipahtelin useammassa blogissa. Ihanan kaimani Kristiinan blogista Ahvenanmaalta löysin tällaisen kivan postaus aiheen " Mikä on kotisi tarina?"

Oman kotini tarina on oikeastaan aika ihana. Olen asunut Helsingin Jollaksessa iät ajat. Ensin tuolla Jollaksen päädyssä rivitaloyhtiössä. Siellä on lapset eläneet lapsuutensa. Koti oli kiva sielläkin, metsää ja kallioita riitti ja taloyhtiöllä oli myös käytössä rantasauna. Kerran kuitenkin ollessani töissä eräässä päiväkodissa Laajasalossa, sinne tuli sijaiseksi ihanainen Annette, joka sanoi, että hän on myymässä omakotitaloaan Jollaksesta ja että se talo olisi juuri minun näköiseni :) - vaaleansininen puutalo ripauksella maalaisromantiikkaa. Niin minusta tuli sitten tämän kodin omistaja❤


Mistä kotisi sisustus on peräisin? Ihan kaikkialta, on Ikeaa ja muutakin.
Kulmasohva on julkisiin tiloihin tarkoitettu, mutta mittoineen sopi olohuoneeseeni niin ostin sen. Kotini on selkeästi sisustettu ripauksella maalaisromantiikkaa.



Tipsy kissa teroittelee huonekaluihin kynsiään siksi vilttejä siellä sun täällä :)

Mikä on parasta asuinpaikallasi? Asuinalueen rauhallisuus, meri ja luonto. Täällä on ihanan hyvä olla. Keskustan sykkeeseen pääset alle puolessa tunnissa.



Mikä on parasta kodissasi? Kaikki on parasta, täällä on minun sydän❤



Millainen sisustaja olet? Tykkään, että minulla on paljon tilaa, on ikäänkuin hyvä hengittää. En haali tavaroita ympärilleni mutta ripaus romanttisuutta siellä täällä pitää sisustuksessa olla.



Mikä on kotisi tärkein esine? Tämä on vaikea kysymys :) Ehkä se on sänky.

Oletko Tip top vai boheemi? Olen enemmän sinne Tip top suuntaan.

Mitä värit merkitsevät sinulle? Vaalea sisustus rauhoittaa ja tuo mielenrauhaa. Väripilkuista sisustuksessa ammennan iloisuutta.

Mistä sinut löytää jos et ole kotona?
Minut löytää töistä ja kesäviikonloppuisin mökiltä.


Mistä haaveilet? Asumisen suhteen en haaveile mistään tai no ehkä se ulkoporeamme olisi kiva tai palju pihalle.

Ja sitten muihin kuulumisiini. Itselläni on töissä asiat nyt hienosti ja en voi muuta kuin kiittää esimiestä❤

Tein ensimmäiset joulutortutkin ja jopa  otin ihan videota :)


Ja laitanpa tähän Oriflamen verkkokauppaan tekemäni esittelyvideonkin. Oli kyllä niin iso kynnys julkaista, kun kuulostin välillä ihan tyhmältä ja välillä räpyttelin silmiä liikaa yms..hohoijaa🙄



Oriflamen verkkokauppaani pääset tästä
Tervetuloa ostoksille❤
Uusille asiakkaille -10%
Verkkokauppaa on helppo käyttää.
Valitset vain tuotteet ostoskoriin, kirjaudut kanta-asiakkaaksi ja siirryt kassalle. Laskulla voi maksaa myös. Vaikka on ollut tämä postilakko niin itselleni on posti kulkenut. Matkahuolto toimii myös hyvin.

Rentouttavaa sunnuntaita ja mukavaa tulevaa viikkoa toivottelen sinulle❤




sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Joulua kohti

Yhteistyössä Body Shop ja Whynotpr
Tuote saatu

Lupasin tuolla aikaisemmassa postauksessa avata Body Shopin joululahjan myöhemmin. Avataan se nyt :)






Enpä voi muuta sanoa kuin "Oi ihanuutta"

Tämä on Almond Milk & Honey lahja sisältää tuotteita vartalon pesuun ja kosteutukseen. Tuotteet sisältää luomutuotettua mantelimaitoa Etelä-Espanjasta ja hunajaa Etiopiasta. Body Shopilla on kauniita valmiita lahjapakkauksia useita myynnissä ja lahjan voi myös itse koota haluamistaan tuotteista. Tämän pakkauksen tuotteiden tuoksu on niin ihanan ylellinen, se jotenkin myös rauhoittaa ja rentouttaa. Body Shop sanookin tuoksun olevan " luonnon inspiroima". Mielestäni tämä lahjapakkaus sopii kaikille niin miehille kuin naisille❤
Huomasin, että Body Shopilla on ilmainen toimitus 26.12.2019 asti.
Body Shopin verkkokauppaan pääset tästä

Joulua kohti mennään ja sen näkee työssäkin. Miettikääpäs kun noin 230 lasta leipoo vuorotellen esimerkiksi pipareita :)

Piipahdimme Porvoossa viikonloppuna ja kyllä oli hiljainen kylätie. Itse nautin kovasti siitä hiljaisuudesta kävellen mukulakivikatuja. Kävinpä myös moikkaamassa Runebergiakin. 






Toivottelen rentouttavaa sunnuntaita ❤ ja mukavaa tulevaa viikkoa❤

lauantai 16. marraskuuta 2019

After work

On todella harvinaista, että perjantaina suoraan töistä lähden keskustaan iltaa viettämään. Tällä kertaa siihen oli kuitenkin hyvä syy! Pohjois-esplanadilla sijaitseva Rill's putiikki oli lähettänyt minulle kutsun After work tapahtumaan ja lisäksi ystävättärelläni oli syntymäpäivä, joten oli mukavaa lähteä juhlistamaan myös sitä. Olen aikaisemminkin kirjoitellut Rill's tapahtumasta, postaus löytyy täältä
Rill's vaatteet ovat ihania ja laadukkaita, mikään muu itselläni ei ole esteenä ostaa Rill's vaatteita kaappi täyteen kuin raha. Tämän kertaisessa tapahtumassa höyryävien glögimukien keskellä esiintyi Allegros kvartetti. Kvartetti soitti mm. Sibeliusta. Allegro tarkoittaa iloisesti, leikkisästi, elävästi ja kyllä he soitossaan tähän yltivätkin. Musiikin lomassa saimme pienen muotinäytöksen. ❤Kiitos Rill's




Tämän jälkeen olikin mukavaa jatkaa ystävättären syntymäpäivien juhlintaa hiljattain avattuun viinibaariin. Viinibaarin hengetär on ystävättäreni tuttava. Tämä viinibaari on nimeltään Wine Stories by Vino Amore ja sijaitsee aivan Helsingin sydämessä Vironkadulla Kruunuhaassa. Paikka oli pieni ja viihtyisä. Tunnelma oli rauhallinen, joten varaapa aikaa viinin nautiskeluun, tosin huomasin että paikasta saa myös olutta nimeltään luomu Leevi lager. Oikein ihana uusi tuttavuus tämä Wine Stories Helsinki🌹

          "Come and make your own
             wine story"






Vähän niin kuin uudestisyntyneinä kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa suuntasi sitten kotiin. Helsingissämme oli kaunista❤




Mukavaa viikonloppua sinulle❤Olen niin iloinen kun olen saanut uusia lukijoita❤Sydämellisesti tervetuloa💋


sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Kosmetiikkarakkautta

Yhteistyössä Body Shop ja Whynotpr
Tuotteet saatu

Olipas kiva juttu saada testiin tämä Bodyshopin Drops of Glow Lustre Finish Creator kuultovoide. Voidetta voi käyttää ihan sellaisenaan tai sekoitettuna kasvo-tai meikkivoiteeseen ja levittää luomivärin päälle tai huulipunan päälle. Tuote on 100 % vegaani ja siinä on kätevä pipettiannostelija. Voide antaa iholle mukavaa heleyttä, itselläni voide toimi hienosti juhlameikissä erityisesti huulipunan päällä.



Uusi kiva tuttavuus on myös Body Shopin sävyttävät tipat Honey Bronze Drops Of Sun Holiday Glow Creator. Tätä kun sekoittaa päivä - tai meikkivoiteeseen niin voisi melkein luulla, että viikon aurinkoloma on takana. Hillitymmän päivetyksen saa laittamalla pikkuisen tipan kasvovoiteen sekaan. Kasvot saa sellaista kesäistä hehkua. Luulenpa, että kevättä kohti mentäessä tämä on erittäin suosittu tuote itselleni.


Shimmer Wave luomiväripaletin sävyt olivat juuri sellaisia mitä käytän! Olin suorastaan onnellinen nähtyäni laadukkaat siveltimet ja luomiväripaletin. Tämä tuote sopii kaikille ihotyypeille ja on lisäksi ihotautiääkärien testaama. Kiva tuote myös siksi, että värejä voi käyttää niin silmäluomille kuin iholle. Itse meikkasin pieniä varjostuksia kasvoille ja jos nyt itse voin sanoa niin aika hyvältä näytti :)


Ja oi oi tätä Body Shopin seerumia Vitamin E overnight Serum in Oil. Body Shop kertookin seerumin esittelyssä, että tätä kun illalla laittaa niin saa oikeat kauneusunet. Seerumi on ihanan kosteuttava ja ihoa elvyttävä. Suosittelen tätä lämpimästi ikääntyvälle iholle. Hyvästi siis talven kuiva iho!


Sain myös testattavaksi Body Shopin päärynäntuoksuista Juicy Pear suihkugeeliä. Tämä olikin minulle uusi tuote vaikka luulen, että olen aika useita suihkugeelejä Body Shopilta käyttänyt. Eskariopena olen saanut niitä esikoululaisilta lahjoiksi ja ihania sydäntä sykähdyttäviä lahjoja ne ovat olleetkin. Luinkin, että tämä vegaaninen suihkugeeli on kausituote ja näin ollen myynnissä rajoitetun ajan. Body Shopin suihkugeelit vaahtoutuvat ihanasti ja ah! sitä raikasta tuoksua. Lisäksi testasin Juicy Pear saippuaa, ihana tuote oli sekin, erityisesti tuoksu mikä saippuasta iholle jäi oli todella kiva.




Ja sokerina pohjalla on tämä ihana joululahjapaketti🥰


Tämän pidän vielä yllätyksenä! Avaan ja esittelen teille myöhemmin❤

Body Shopin verkkokauppaan pääset tästä

Täytyy vain huokaista, niin paljon kaikkea ihanaa kosmetiikkaa on maailmassa❤

Samalla tässä toivotan hyvää ja onnellista isänpäivää❤



tiistai 5. marraskuuta 2019

Ilman päänsärkyä

Kyllä lepo on tehnyt hyvää! Päänsärky on poissa ja olo muutenkin hyvä ja onnellinen.
Toivottavasti migreenilääkkeet saa jatkossa olla omassa rasiassaan etten niitä tarvitse.
Tipsy on kyllä maailman paras hoitsu! Suosittelen kissan silittelyä jomottavaan päänsärkyyn.


Sairasloman aikana sain myös pihan siistiksi.
Olin melkein unohtanut  pihan haravoinnin tai unohtanut ja unohtanut, en vain ollut ehtinyt ja jaksanut sitä tehdä, mutta onneksi on keksitty sellainen kuin lehtipuhallin. Tällä vekottimella piha tuli lehdistä puhtaaksi nopeasti.

                    
Sain ihania ruusuja sairasloman piristykseksi ja kyllä ne ilahduttikin. Näistä ruusuista olen ottanut varmasti kymmeniä kuvia.

Kivaa oli myös piipahtaa Riannon joulutapahtumassa. Erityisen mukavaa oli mennä tapahtumaan ihanaisen Tanjan kanssa Tanjan matkassa blogista. Oli myös mukavaa tavata muitakin bloggaajia kuten Kristaa Kristallihohtoa blogista.










Siinäpä kuusessa on yritykset edustettuina. Ensimmäisen jouluateriankin söin tässä tapahtumassa ja koristelin ensimmäisen joulupiparin. Kiva uusi tuttavuus oli kristallisuihke pipareihin.


Nämä hevoset ovat niin suloiset, että pakkohan ne oli kuvata. Siinä ne olivat melkein Hotelli Kämpin ovella :)

               Mukavaa viikkoa sinulle❤

P.s Oriflame urani ei kovin loistokkaasti ole alkanut. Alussa hölmöilin verkkokaupan kanssa ja jotenkin haen edelleen sitä markkinointi- ideaa, mutta jospa sananlasku " Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo" toteutuisi kohdallani.
Oriflame verkkokauppaani pääset tästä
Ihania edullisia tuotteita joululahjoiksi siellä on!❤ Tervetuloa ostoksille❤