sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Kill Anneli niin helmi

Tässä lomalla on ollut mukavaa katsoa elokuvia. Tätä teen harvemmin arjessa, siksipä elokuvat vievätkin minut rentoon lomatunnelmaan. Yksi 13 minuutin pituinen helmi oli Antti Holman elokuva Kill Anneli. Tämä lyhytelokuva on Antti Holman esikoisohjaus. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat koulumaailmaan, itselleni siis hyvin läheiseen asiaan. Elokuvan pääosassa on kaksi luokanopettajaa Anneli (Pirkko Hämäläinen) ja Kaisa (Laura Birn) . Kaisa tuntee jäävänsä jatkuvasti Annelin varjoon, mikä ilmenee erittäin suurina tunteina. On joulujuhlien aika ja kilpailuhenkisyyttä väreilee muuten hiukan tunkkaisessa opettajainhuoneen ilmapiirissä. Sitten alkaakin tapahtua piparkakkutalojen merkeissä. 

Opettajat riemastuttivat itseäni suuresti roolihahmoissaan. En yhtään ihmettele vaikka pipareista ja tortuista puhuva miesopettaja katselisikin pornoa musiikkiluokassa. Kaikkein koskettavin roolihahmo oli kuitenkin Joona (Pietu Wikström). Tämän erityisherkän demiseksuaalin olemus oli käsinkosketeltavan aidonoloinen. Pietu Wikström suoriutui roolistaan loistavasti. Uskon, että näiden minuuttien jälkeen Pietu Wikströmillä tulee olemaan töitä paljon, ellei hänellä jo niitä ole. Itselleni hän oli näyttelijänä aivan uusi tuttavuus.

Kuva netistä

Elokuva piti otteessaan koko ajan. Samaistumispintaa löysin paljonkin! Elokuvan loppu tuli täytenä yllätyksenä ja saikin entistä suuremman hymyn huulilleni.

Kuva netistä

Kiitos Antti Holma kolmestatoista minuutista täydellisyyttä

Elokuvan voi katsoa Yle Areenasta

lauantai 28. marraskuuta 2020

Kuulumisia

Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa blogia uudella puhelimella, saas nähdä miltä koko homma näyttää. Jouduin ostamaan uuden kännykän, kun entinen putosi rahkapurkkiin ja sai kosteutta niin, ettei sitä voinut ladata vaikka kuinka yritin kuivatella sitä ohjeiden mukaan. Tykkään Samsungin puhelimista niinpä tämä uusikin on Samsung. Toimintoja on vaikka sun mitä, menee hiukan aikaa opetellessa, että saa kaiken hyödyn irti esimerkiksi valokuvaamisesta. 

Muuten arki sujuu mukavasti. Viihdyn uudessa työpaikassani ja enkä ole yhtään niin väsynyt kuin aikaisempina vuosina tähän aikaan. Joululomaakin on tiedossa ihanat 2 viikkoa. Kaikkein parasta on kuitenkin, että olemme olleet terveitä tässä Koronan myllerryksessä. 


Tänä vuonna olen laittanut myös joulua kotiin ajoissa. Täällä sisällä on jo kaksi joulukuusta koristeltuina. 

Tänään keitin myös kattilallisen riisipuuroa eikä edes palanut pohjaan.


Toivottelen tässä sinulle oikein mukavaa joulunodotusta ja terveyttä🎄❤

P.s Kauniimpaa kuin koskaan instagramia päivitän ahkerasti ja löytyypä Kauniimpaa kuin koskaan myös Tiktokista. Facebookista päivitän ahkerasti Kristiina Mehto Oriflame sivua ja tämän sivun VIP - ryhmää Kauniimpana kuin koskaan TERVETULOA SEURAAMAAN💞


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Haastan sinut

Mietin tässä pääni puhki, mitä blogiini kirjoittelisin ja sitten keksin, olen joskus vuosia vuosia sitten lukenut jostakin blogista vähän tämän tapaisen haasteen eli haastan sinut kertomaan:

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin musiikkielokuva...

1. Kuka esittäisi sinua?

2. Kuka esittäisi rakkauden kohdettasi?

3. Kuka esittäisi parasta ystävääsi?

4. Kuka esittäisi pahinta vihollistasi?

5. Kuka esittäisi flirttailun kohdettasi?



Tässäpä minun vastaukset :)

1. Bonnie Tyler


2. Ville Valo


3. Kikka


4. Jenni Vartiainen


5. Benjamin Enroth


Hohhoijaa ja hihii :) Otapa koppi haasteesta!

Laitoin youtube linkit mutta eivät näköjään näy mobiiliversiossa :(

 Kivaa alkanutta marraskuuta sinulle, kyllä me tämä pimeys kestetään!



sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Blogihaaste

Bongasin ihanasta Tuula's life blogista tämän kivan syksyisen haasteen. Oma syyslomani on nyt ohi ja huomenna taas sorvin ääreen. Loma oli kylläkin oikein mukava, viikko tosin meni kuin siivillä.

Sitten haasteeseen:

1. Syksyn lemppari tekeminen? 

Takkatuleen tuijottelu, kirjojen lukeminen ja somekanavien päivittäminen 



2. Kynttilät vai valoketjut?
    Molemmat yhdessä ja erikseen

3. Lempiruuat syksyllä?
    Keitot ja suolaiset piirakat
     


4. Lempijuomat syksyllä?
    Kahvi, tee, punaviini ja kuohuviini
    



5. Syksyn hiustyyli?
    Kiharoita vähemmän,
    töissä pidän hiuksia mieluiten nutturalla      
    


6. Syksyn lempihuulipunat?
Näitä on paljon! Essentialbeautylla
on sellainen huulia pullistava huuliväri - rakastan sitä. Myös Lumenen uutuus huulivärit on vallan ihania ja Oriflamen Giordani Gold huulipunat on kestosuosikkejani.




7.Syksyn suosikkituoksu?
Chanelin Mademoiselle on kestosuosikkini.
Miesten tuoksuista on löytynyt myös kestosuosikki ja se on Be The Legend Oriflamelta. 




8. Nautitko elokuvien katsomisesta sängyn        vai takan äärellä? Sängyssä
   

9. Syksyn lempikynsilakka?
Käyn kynsistudiolla laitattamassa geelilakkaukset, tällä hetkellä on kirkkaan punaiset kynnet, mutta syksyisin tykkään myös violetin ja lilan sävyistä.




10. Syksyn lempivaate tai asuste?
 Keinonahkahousut ja villakangastakki

  11. Parasta syksyssä?
  Luonnon kauneus kaikkine värineen ja
  lasteni syntymäpäivät <3
      
      


12. Syksyn traditioita
      Tehdään töitä ihan hullun lailla

Otapa haasteesta koppi ja mukavia lokakuun päiviä sinulle ruusun kera <3
















    


keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Mä haluun viihdyttää

Yhteistyössä Docendo Oy

Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää

Kirja saatu 

Olen elänyt nuorta aikuisuuttani Kikan (Kirsi Siren o.s Viilonen) ollessa suosionsa huipulla. Kikka oli 1990-luvulla kirkkaimpia suomalaistähtiä. Häntä ihailtiin, mutta hän ei koskaan saanut sellaista arvostusta mitä hän olisi ansainnut. Kikalle luotiin imago, joka oli flirttaileva ja seksikäs. Pikkutuhmat laulujen sanoitukset antoivat hänestä rohkean esikuvan seksuaalisesta naisesta. Itse pidin häntä taitavana "liikenaisena" ja erittäin hyvänä laulajana sekä myös Marilynin kaltaisena kaunottarena. Kirjan kirjoittaja Raija Pelli  (Raija Pelli juonsi aikoinaan suosittua Poliisi-tv:tä) oli Kikan hyvä ystävä vuosien ajan ja hänellä on kunnia olla myös Kikan tyttären Sannin kummitäti. Raija Pelli oli luvannut ystävälleen Kikalle, että se kumpi tänne jää, pitää huolen, että totuus tulee kerrottua. Ystävä piti lupauksensa nyt kun rakastetun Kikan kuolemasta tulee tänä vuonna 15 vuotta.

Kirja oli selkeä lukea ja kuvat antoivat elävyyttä tarinoihin. Tiesin, että Kikalla oli alkoholiongelmia mutta uutta itselleni oli se, että hän kärsi loppujen lopuksi imagostaan, johon hänet luotiin uran alussa ja hän olisi halunnut pois siitä, mutta yritykset imagon muuttamisesta seesteiseen* ladylike* tyyliin eivät onnistuneet.

Kikan ystävät huolestuivat Kikasta ennen hänen kuolemaansa, kun hän käytti kaiken ylimääräisen energiansa liikuntaan ja teki sitä yltiöpäisesti. Siitä seurasikin sairauskierre ja lopulta hänet määrättiin lepoon. Kikka menehtyi nukkuessaan sydäninfarktiin. Nykypäivänä kun paljon puhutaan kehopositiivisuudesta " Olet kaunis sen kokoisena kuin olet" niin Kikkahan olisi aivan huikea vähän isompanakin kurvittarena. Ajat muuttuvat mutta liian hitaasti tässä tapauksessa. 

Kikka on edelleen yksi Suomen eniten levyjä myynneistä artisteista. 

Lainaan tähän muutaman itseäni sykähdyttävän otteen kirjasta:

"Kirsi Viilonen ja Hannu Siren vihittiin kirkkaana ja kuulaana alkusyksyn päivänä samassa somassa Nokian kirkossa, jossa Sanni oli saanut kasteensa. Morsian hehkua onnea *kauniimpana kuin koskaan*, ja sulhanen oli komea." :)

"Mitä jos kohtaloni on samanlainen kuin Marilynillä? Palan isolla liekillä, annan kaikkeni, sammun sitten ja kuolen pois"


Näin itse Kikan kerran esiintymässä eräillä maalaismarkkinoilla.  Siinä riitti isännillä ihmettelemistä, hyvin suoraselkäisinä he siellä kuitenkin istuivat emäntiensä vieressä.

Kikka oli aivan ihana!

Mukavaa lokakuuta🍂🍁ja kiitos,kun jaksatte piipahdella täällä blogissani.





 

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Illallinen ystävien kesken

Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatterin kanssa

Lippu saatu

Studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5) sai ensi-iltansa 16.9 Donald Marguliesin Illallinen ystävien kesken. 

Näytelmä kertoo kahdesta ystäväpariskunnasta. Karinasta (Ursula Salo) ja Kaista (Risto Kaskilahti) sekä Piiasta (Pihla Penttinen) ja Tommista ( Carl-Kristian Rundman). Toinen pariskunnista on kuitenkin ajautunut eroon.


Pieni näytelmä, mutta näytelmä ei jää pinnalliseksi vaan menee loistokkaasti syvälle ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Päälimmäisenä ei itselleni noussut näytelmän esittelyissä esiin tuotu tarina, miten toisen pariskunnan ero vaikuttaa ystävyyteen, pitääkö ystävien valita puolensa  vaan itseäni puhutteli  enemminkin ihmisten valinnat parisuhteissa. Näytelmässä ketään ei syyllistetä valinnoistaan vaan kaikki valinnat tuntuivat oikeilta. 



Mitä siitä, jos joku haluaa kärsiä huonossa avioliitossa koko elämänsä, se on hänen asiansa. Näytelmän Karina on hyvin itsetietoinen ja uskoo avioliittonsa olevan juuri sitä mitä avioliiton kuuluisi olla. Vierellä on kuitenkin väsynyt mies Kai, joka tukee muita mutta unohtaa omasta itsestään huolehtimisen. Mitä myös siitä, jos 53 -vuotias Tommi haluaa jakaa elämänsä 36 vuotiaan matkatoimistovirkailijan kanssa ja erota boheemista Piasta. Jos Tommi tosiaankin jaksaa joka aamuiset suihkut ja lenkit nuoremman naisen kanssa niin hyvä niin. Piakin löytää rinnalleen opiskeluaikojen tuttavuuden.

Koko näyttelijäkaarti teki hienoa työtä. Näytelmästä tuli isompi kuin osasin odottaa. Sari Siikanderin ohjaus oli loistava.

"Olen joskus ajatellut, että kaikki elämän tärkeimmät asiat mahtuvat yhteen parisänkyyn. Puoliso, lapset, koirat, kaikki samassa sängyssä - rakkaus, kosketus, läheisyys, rauha ja levollisuus. Mutta illallinen ystävien kesken - näytelmässä avioliitto ' al dente' kiehuu yli, palaa pohjaan ja chiliäkin lorahtaa liikaa. Seesteisyys on kaukana, kun avioliitot natisevat liitoksissaan. Siksi meillä onkin Pasilassa kaksi parisänkyä, loistavat näyttelijät, naurua ja itkua - ja ehkä myös onnellinen loppu, sillä meillä kaksi on edelleenkin parillinen luku"

Ohjaaja Sari Siikander

Esityksen kesto 2 tuntia 10 minuuttia

Helsingin kaupunginteatterin studio Pasilassa

lauantai 12. syyskuuta 2020

Toinen pullo cavaa

Yhteistyössä Helsingin kaupungin-
teatterin kanssa
Liput saatu

Olipa ihanaa päästä taas teatteriin pitkästä aikaa. Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä (Hämeentie 2)  sai Ensi-illan  Helena Anttosen Toinen pullo cavaa.



Esitys on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saaneelle Pullo cavaa ja aurinkoa esitykselle. Itse en ole nähnyt tätä Pullo cavaa ja aurinkoa esitystä mutta se ei mitenkään häirinnyt. Portugalin auringon alle sijoittuva komedia tempaa mukaansa hyvin. Neljä ystävystä Tuulia (Aino Seppo), Anita  (Eija Vilpas), Vonne (Jaana Saarinen) ja Inka ( Heidi Herala) olivat toteuttaneet suuren unelmansa. He olivat remontoineet  talon vanhainkodikseen/taiteilijatalokseen. Rahahuolet kuitenkin painavat ja ystävykset järjestävät mm.taidekursseja. Tämä ei kuitenkaan riitä ja ystävysten välit alkavat tulehtua ja on monien ratkaisujen aika. Ystävysten joukkoon mahtuu myös Tuulian lapsenlapsi Sami (Joel Hirvonen) ja Anitan deittisivuston löytö Lasse (Eero Saarinen).
Monet näytelmän kohtaukset olivat hyvin riemastuttavia niin, että yleisö nauroi ääneen. Heidi Heralan hauskat tanssit sai minut nauramaan kyyneleet silmissä ja Eija Vilpas ei petä koskaan. Hän on aina loistava. Koko näyttelijäkaarti teki hienoa työtä ja toinen pullo cavaa oli maultaan täyteläistä. Kiitos!


Toinen pullo Cavaa sai kanta-esityksensä 10.9.2020 Arena - näyttämöllä. Esityksen kesto 2 tuntia 30 minuuttia.

"Vonne: Me ollaan kuulkaa semmonen...
semmonen ihmiskilpi, aika hauras kilpi kyllä, tai joku muurin tapanen, jonka yli meidän lapset ei näe omaa kuolemaansa.
Vielä."

Kiitos lipuista Helsingin kaupunginteatteri










sunnuntai 23. elokuuta 2020

Syksyä kohti

Viikot menevät sellaisella vauhdilla etten meinaa perässä pysyä ja viikonloput tulee oltua mökillä ihan mökkihöperönä. Marjoja olen ihan kiitettävästi saanut pakastimeen ja mustaherukkamehua on tehty muutama pullo.




Mehutehdas :)

Korona on vaikuttanut niin, etten paljon ole bussilla ja metrolla matkustanut täällä Helsingissä. Jollaksen kotilähiöni bussissa on kyllä aina ollut hyvin väljää ja näin ollen turvavälit kunnossa.
Tyttärelläni oli kuitenkin tuossa elokuun alkupuolella synttärit ja päätimme mennä elokuviin keskustassa. Luulimme alussa, että saamme ihan oman yksityisnäytöksen mutta sitten saapui 3 henkilöä lisää :) Elokuva oli "Pikku naisia". Olen lukenut Pikku naisia - kirjan hyvin kauan sitten nuoruudessa, muistin tapahtumia hyvin katsoessani elokuvaa. Ihana leffa!



Töissä on ollut mukavaa. Päivien kohokohtia on esikoululaisten jutut :)
Tässä yksi:
"Kristiina, etkö sä ole huomannut, että mä oon leikannut otsatukan itse kynsisaksilla?"
Mä siihen " No nyt huomaan, otsatukka on kaunis, mutta ei kannata itse mennä leikkaamaan voi tulla vino".
Siihen eskarityttö " Höh, mulla on peili".



Muutama kuva täältä kotisaarelta. Säät ovat olleet aivan ihanat.

Toivottelen sinulle mukavaa syksyn alkua ja pysy terveenä❤





sunnuntai 9. elokuuta 2020

12 kysymystä

Hupsista! Taas vierähti tovi siitä, kun tänne viimeksi kirjoittelin. No työt alkoivat ja ajatukset on ollut aikalailla esiopetuksen suunnittelussa. Blogeissa on kiertänyt jo pitemmän aikaa tämä 12 kysymystä haaste ja näin sunnuntain iloksi ajattelin osallistua minäkin.

1. Mekko vai shortsit? 

Ehdottomasti mekko, tosin shortsit on tosi hyvät ruohonleikkurilla nurmikkoa ajaessa.


2. Myöhään nukkuminen vai aikaiset aamut? 

Ihan riippuu tilanteesta. Välillä on mukavaa nukkua pitkään, mutta tykkään myös aikaisista hiljaisista ja kiireettömistä aamuista kera höyryävän kahvin.


3. Ravintola vai piknik? 

Ravintola. On ihanaa käydä syömässä ravintolassa vaikka elämässäni on aivan mahtava ruuanlaittaja ja joka kerta, kun syön hänen valmistamiaan ruokia, tuntuu kuin söisin ravintolassa.



4.  Pavlova vai perinteinen mansikkakakku?

Perinteinen mansikkakakku. Se on kesän herkku!


5. Matkailu kotimaassa vai ulkomailla? 

Molemmat - ulkomailla nautin erityisesti aurinkolomista.


6. Trampoliini vai löhötuoli?

Nyt mun pitää sanoa, että molemmat. Minulla on kesäisin pihalla jättitrampoliini auringonottoa varten.


7. Sandaalit vai tennarit?

Sandaalit mutta tennareita tulee pidettyä kylläkin töissä.


8. Hehkuva kesämeikki vai ilman meikkiä?

 Hehkuva kesämeikki


9. Festarit vai kotibileet?

Molemmat! Tykkään käydä festareilla mutta tykkään myös naistenilloista kotona.


10. Pioni vai lupiini?

Pioni, se onkin yksi lempparikukistani.


11. Kirja vai sarja?

Kirja, vaikka välillä innostun seuraamaan jotakin sarjaa Yle Areenalta. En katsele telkkaria yhtään. Siirsin juuri kesällä 2 telkkaria vaatehuoneeseen säilöön.


12. Päivä rannalla vai huvipuisto?

Päivä rannalla - huivipuistossa olen kuin töissä.

Otapa koppi haasteesta sinäkin!

Mukavaa elokuuta!