perjantai 10. marraskuuta 2023

Pihtiote

Mies kävelee moottoritiellä ja ampuu lähestyvää autoa ajavan ennen kuin jää itse auton alle ja kuolee. Poliisi on vaitonainen yliajosta ja se ihmetyttää rikostoimittaja Suuna Waltaa. Suuna alkaa tutkimaan tapausta ja löytää kolme luodinreikää onnettomuusauton tuulilasista ja tietää osuneensa uutissuoneen. Pian selviääkin, että yliajon uhri on poliisille tuttu. Poliisit olivat auttaneet hänet pois rikollisjengistä. Tätä kutsutaan Exit-hankkeeksi. Rikosylikonstaapeli Jens Jäämeri oli niittänyt kyseisellä hankkeella mainetta mutta nyt hankkeen epäonnistumisesta kertoo kuollut mies ruumishuoneella. 

Liivijengien välienselvittelyt mietityttävät rikostoimittaja Suuna Waltaa. Kings of Northin jäsenet ottavatkin nyt ensin yhteyttä Suunaan, kun joku ilmiselvästi yrittää saada jengiläisiä pois päiviltä yksi kerrallaan. Ollaan siis monessa suhteessa jännän äärellä pihtiotteessa.

Kirjan takakannessa on isolla teksti " Onko rikollisuus sairaus, jonka voi parantaa?" Exit-hanketta käsitellään paljon ja viranomaisten toimia kyseenalaistetaan mutta tuntui, että tuo asia jäi ajatuksen tasolle, ehkäpä niin oli tarkoitettukin.

Kirjaa oli mukavaa lukea, kun kirjan päähenkilöt olivat jo tuttuja, olen siis lukenut Rebekka Härkösen esikoisdekkarinkin Prinsessamekko. Prinsessamekko vakuutti lukijat niin, että filmatisointi oikeudet on myyty. Molemmissa kirjoissa on mielestäni parasta, että niistä huokuu vahvasti kokemusta omaavan rikostoimittajan asiantuntemus. Kirjoissa on vakavien asioiden ohella myös huumoria, joka on saanut ainakin minut hymyilemään monta kertaa.

Ote Pihtiotteesta:

"Pyydätkö vaimoasi kutsumaan sinua sängyssä herra uutispäälliköksi?" Suuna Walta kysyi Kosti Kuivalaiselta kostaakseen pomon taannoisen pollarirakastajaan liittyvän kuittailun. "Senkin pervo en pyydä", Kuivalainen vastasi. Hän oli hetken hiljaa ja kummallisen näköinen. "Mutta rakastajatartani kyllä". Naurunremakka täytti toimituksen."

Kirjailija Rebekka Härkönen on työskennellyt toimittajana parikymmentä vuotta, joista puolet rikos- ja oikeustoimittajana eri medioissa. Tällä hetkellä hän on töissä MTV Uutisissa. 

                   Kuva Bazar kustannus

Kiitos kirjasta Bazar Kustannus

Sinulle toivottelen oikein mukavaa marraskuun alkua <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.