tiistai 5. marraskuuta 2019

Ilman päänsärkyä

Kyllä lepo on tehnyt hyvää! Päänsärky on poissa ja olo muutenkin hyvä ja onnellinen.
Toivottavasti migreenilääkkeet saa jatkossa olla omassa rasiassaan etten niitä tarvitse.
Tipsy on kyllä maailman paras hoitsu! Suosittelen kissan silittelyä jomottavaan päänsärkyyn.


Sairasloman aikana sain myös pihan siistiksi.
Olin melkein unohtanut  pihan haravoinnin tai unohtanut ja unohtanut, en vain ollut ehtinyt ja jaksanut sitä tehdä, mutta onneksi on keksitty sellainen kuin lehtipuhallin. Tällä vekottimella piha tuli lehdistä puhtaaksi nopeasti.

                    
Sain ihania ruusuja sairasloman piristykseksi ja kyllä ne ilahduttikin. Näistä ruusuista olen ottanut varmasti kymmeniä kuvia.

Kivaa oli myös piipahtaa Riannon joulutapahtumassa. Erityisen mukavaa oli mennä tapahtumaan ihanaisen Tanjan kanssa Tanjan matkassa blogista. Oli myös mukavaa tavata muitakin bloggaajia kuten Kristaa Kristallihohtoa blogista.










Siinäpä kuusessa on yritykset edustettuina. Ensimmäisen jouluateriankin söin tässä tapahtumassa ja koristelin ensimmäisen joulupiparin. Kiva uusi tuttavuus oli kristallisuihke pipareihin.


Nämä hevoset ovat niin suloiset, että pakkohan ne oli kuvata. Siinä ne olivat melkein Hotelli Kämpin ovella :)

               Mukavaa viikkoa sinulle❤

P.s Oriflame urani ei kovin loistokkaasti ole alkanut. Alussa hölmöilin verkkokaupan kanssa ja jotenkin haen edelleen sitä markkinointi- ideaa, mutta jospa sananlasku " Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo" toteutuisi kohdallani.
Oriflame verkkokauppaani pääset tästä
Ihania edullisia tuotteita joululahjoiksi siellä on!❤ Tervetuloa ostoksille❤





26 kommenttia:

  1. Hienoa lukea, että olet kunnossa. Mukava postaus lukea, joulun odotusta jo mielessä... Kristallisuihke kuulostaa upealta!

    VastaaPoista
  2. Migreeni on ikävä seuralainen kun se oikein pahaksi äityy. Oman aikani minäkin sitä olen potenut mutta nyt vanhana on jo jäänyt pois, onneksi.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan kerran jutellaankin...Tanja vinkkasi että tuolla on Marjon matkassa blogi :) kyllähän mä sun blogia seurailen.Mukavaa viikkoa⚘⚘

      Poista
  4. Upea tilaisuus Riannolta taas jälleen kerran. Porkkana- ja lanttulaatikko maistuivat niin ihanilta kinkun kera vaikka ihan näin aikaisin en muuten joulua halua viettääkään. Ei edes ehditty jutella vaikka pikaisesti nähtiinkin. Jouduin poistamaan edellisen kommentin typojen takia. Aurinkoa päivääsi ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiiii...ehdinkin vastata tuohon edelliseen😊 Aurinkoa päivääsi❤myös

      Poista
  5. Kiitos❤⚘🌹Ihanaa päivää sinnekin⚘❤🌹❤

    VastaaPoista
  6. Voi miten kiva kuulla että migreeni poissa! Tipsy on kyllä suloinen hoitaja♥ Tuollaiset tapahtumat on varmasti mukavia! Leppoisaa alkanutta marraskuuta♥

    VastaaPoista
  7. Hyvä, että olet toipunut.
    Migreeniä olen nuorempana sairastanut itsekin, joten kokemusta on.
    Onneksi aikuisiällä saadut silmälasit auttoivat ja migreeni on poissa.
    Leppoisaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Oi miten kiva kuulla, että pääsit eroon siitä ikävästä päänsärystä.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  9. Onpa mukava kuulla että olet toipunut:)
    Loma ja lepo teki hyvää:)
    Ihana Tipsy-killi..eläimet ovat hyviä terapeutteja:)
    ihanat niin ihanat ruusut:)))
    Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla että päänsärkysi on poissa. Toivottavasti pääset vauhtiin tuossa Oriflame-toiminnassa.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Jee, kiva kuulla, että migreeni on ohi ja muutenkin menee hyvin :)
    Kivaa viikonloppua Kristiina!

    VastaaPoista
  12. Mukavaa että olet kunnossa taas. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  13. Mukava kuulla että olet toipunut.
    Kyllä myyjän työt alkavat sujua hyvin, luota vain itseesi.

    VastaaPoista
  14. Migreeni on kyllä inhottava. Siskollani on migreeni ja kun se kunnolla tulee, hän joutuu olemaan äänettömässä ja pimeässä huoneessa. On hänellä siihen lääkkeet, mutta aina ne ei auta. Ruusut ilahduttavat minuakin aina kun niitä saan. https://www.laakintavaline.fi/tuote-osasto/jaakaapit-laakejaakaapit/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.