torstai 26. lokakuuta 2023

Lilla Teatern Figaros bröllop

Onko sinulle Lilla Teatern tuttu? Jotenkin minusta tuntuu, että Lilla Teaternista ajatellaan, että pitäisi osata ruotsinkieltä kunnolla ennen kuin voi täysillä nauttia teatterielämyksestä. Lilla teatern on kuitenkin Helsingin Kaupunginteatterin kaksikielinen näyttämö osoitteessa Yrjönkatu 30. Esitykset ovat pääasiassa ruotsiksi mutta toisinaan myös suomeksi. Hienoa on se, että esitykset tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile applikaation avulla. Jokaisella näytelmällä on oma koodinsa, joka syötetään sovellukseen ennen esitystä ja tekstitystä voi seurata omasta puhelimesta. 


Oli mukavaa saada kutsu Lilla Teaternin mediatilaisuuteen ja katsomaan Figaros Bröllöp näytelmää. Tilaisuuden avasi Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman. Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Jakob Höglund kertoi Lilla Teaternin tulevasta ohjelmistosta ja Figaro bröllop esityksestä. Näyttelijä Ursula Salo kertoi, miten on ottanut ruotsin työkielekseen.




Figaron häät hurmasi jo ilmestyessään vuonna 1784.
Ohjaaja Jagob Höglund on nyt tehnyt Figaron häistä farssin vai kuitenkin draaman? No jokainen päättäköön itse. Näytelmässä seurataan kolmea paria, joilla on toisiinsa erilaisia suhteita. Rakkautta ja intohimoa riittää, mutta myös melkoista kohellusta, joka väkisinkin nauratti. Toteutus on hauska. Ei oltu pieruhuumoriakaan unohdettu. Lavasteena on punaisia ilmeisesti vaahtomuovipalikoita jotka muuttuvat näytelmän kuluessa moneksi. Pastellisävyä, glitteriä ja korkeita peruukkeja, sitä on Figaros bröllop.

Rooleissa Joonas Heikkinen, Pia Runnakko, Joachim Wigelius, Ursula Salo, Minni Gråhn ja Alexander Wendelin.

Esityksen kesto 2 tuntia 10 minuuttia sisältäen väliajan.

Figaros Bröllop on saanut ensi-iltansa Lilla Teaternissa 19.10.2023



Seurasin näytelmää tekstitysappin avulla. Oli oikein kiva kokemus. Tekstityksen tausta on tumma niin se ei häiritse katsomossakaan.
Subtitle Mobile sovelluksen voi ladata App storesta tai Google playsta.



Kiitos Lilla Teatern <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.