perjantai 7. tammikuuta 2022

Introverttiys, ekstroverttiys tai jotain siltä väliltä

Tässä lomani aikana olen lueskellut niin netistä kuin kirjoistakin ihmisen persoonallisuuden piirteistä. Tuon tuosta tuli monessa yhteydessä esiin "Oletko ekstrovertti, introvertti vai näiden sekoitus ambivertti"?

Ekstrovertti henkilöitä kuvataan vauhdikkaina, äänekkäinä sekä spontaanipuhujina, he puhuvat mieluummin kuin kuuntelevat. Ekstrovertit ammentavat energiaa toisista ihmisistä ja asioista, joita tapahtuu heidän ympärillään. Ekstrovertit pitävät mm. kevyestä rupattelusta tuntemattomien kanssa. Ekstroverttien ulospäinsuuntautuneisuus nähdään työelämässä vahvuutena mutta myös heikkoutena. Ekstrovertti saattaa olla suurestikin uuvuttava kanssaihmisiään kohtaan.

Introverttejä kuvataan henkilöiksi, joiden sisäinen maailma on hyvin rikas. Introvertti pohtii asioita syvällisesti. Hänelle yksinolo on rauhoittavaa ja voimaannuttavaa. Introvertit eivät ole spontaaneja toimijoita, he eivät kuitenkaan vastusta uusia asioita mutta introverttien on saatava tietää niistä ajoissa. Työelämässä introvertit ovat harkitsevia ja kuuntelevia. Introverttien työelämän projektit ovatkin usein onnistuneita, niiden toteutusta kun on mietitty ja harkittu tarkoin. Tämä voi toisaalta sitten uuvuttaa ja ärsyttääkin niitä, jotka haluavat että asiat tapahtuu heti eikä huomenna.

Introverttien ja ekstroverttien sekoitus on sitten ambivertti. 

Itsessäni näen enemmän introvertin piirteitä, vaikka välillä olen sosiaalisestikin erittäin vahva, tykkään käydä esimerkiksi keikoilla ja tavata ystäviä mutta tarvitsen sitten vastaavasti omaa tilaa ja aikaa. Koti on minulle erittäin rakas ja sisäinen maailmani on rikas. En koskaan tunne yksinoloa yksinäisyydeksi. Rakastan kirjojen lukemista ja vaahtokylpyjä tassuammeessa kynttilän valossa ja hiljaisuudessa. Kesällä saatan kuljeskella niityllä poimimassa kukkia, tuijotella järveä tai takkatulta pitkän tovin. Riippukeinussa voi vierähtää tuntikin kun katselen vain pilviä. Toisaalta sitten saatan olla festareilla montakin päivää heilumassa ihan lavan reunalla. (Olen tehnyt yhteistöitäkin mm. Wanaja festival, Iskelmä kesä Espoo ja Tangomarkkinat. Huikeita muistoja jäi kaikista!)









Toivottelen sinulle oikein mukavaa tammikuun alkua ja terveyttä <3

Mites oletko itse miettinyt, oletko ekstrovertti, introvertti vai jotain siltä väliltä?




6 kommenttia:

  1. Olen sosiaalinen introvertti.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  2. Hahaa hyvä Outi <3 mä taidan olla samaa :) Ja kiitos samoin sinulle

    VastaaPoista
  3. On olemassa sellainen käsite kun ambivertti. Se on introvertin ja ekstrovertin välimuoto.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen suurimmaksi osaksi introvertti. Viihdyn itsekseni enkä kaipaa menoa koko ajan. Usein (tai melkein aina) kun on määrä mennä johonkin, niin huokaisen että "voi kun sais jäädä kotiin". Luin juuri Anja Snellmanin kirjan "Antautuminen" ja siinä hän kertoo elämästään introverttinä ja siihen samaistuin kyllä ihan täysillä.
    Mukavaa tammikuun jatkumista sinulle Kristiina!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.