torstai 16. huhtikuuta 2020

Sitten alkoi sade

Yhteistyössä Kansallisteatterin
bloggariklubi
Laura Lähteenmäen romaani Sitten alkoi sade
Kirja saatu

"Laura Lähteenmäki on kuin nykyajan Eeva Joenpelto hänen kerrontansa on psykologisesti oivaltavaa ja mukaansa tempaavaa"




Kuuntelin mielenkiinnolla Kansallisteatterin bloggariklubilla kirjailija Laura Lähteenmäkeä, kun hän kertoi uutuuskirjastaan "Sitten alkoi sade". Bloggariklubi oli maaliskuun alussa, jolloin emme vielä tienneet mitä korona tuo tullessaan elämäämme.

Kirjassa on kaksi tarinaa joissa päähenkilöinä ovat Paula ja Ojo'.

Paulan tarina kertoo rakkaudesta, ystävyydestä, perhesuhteista kuusikymppisen tuskan kautta. Paula on terapeutti mutta hän elää itse laatimiensa normien ja yhteiskunnan sovinnaisuuksien mukaan. Hän tuntee jopa häpeää tyttärensä Elinan avioerosta. Vävy Kasper oli hänelle kuin oma poika. Paula pelkää myös kuilun syvenemistä suhteessaan lastenlapsiinsa Somaan ja Simoon. Paulan puoliso on kuollut, tosin hän oli elänyt vuosia tyhjässä liitossaan ja antanut puolisonsa harharetketkin anteeksi. Kulissit pidettiin pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Paula on myös pitkävihainen ja välit parhaaseen ystävään Eevaan ovat poikki. Jotain kuitenkin loksahtaa paikoilleen kun Paulan naapuriin muuttaa Sonja.

Ojo'n tarinassa nuori Afrikasta kotoisin oleva tyttö on päätynyt espanjalaiseen turistikaupunkiin paperittomana ja rahattomana. Hän elää kadulla kunnes hän tapaa vanhan rouvan, joka ottaa hänet luoksensa asumaan. Heillä molemmilla on elettyä elämää takana, elämää josta on parempi vaieta. Punaviinin höyryinen vanha rouva saa elämäänsä sisältöä Ojo'sta.

Laura Lähteenmäki kirjoittaa kahta tarinaa hyvin kauniisti ja koskettavasti. Lukiessa mielenkiinto säilyy molemmissa herpaantumatta.
Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan.



"Häntä huolettaa tilanteeni. Hän pohtii, olenko saanut jonkin taudin. Hän selvittää maani asioita. Hän lukee erilaisia tiedonantoja sanakirjan kanssa. Kun hän miettii näitä, minun ei tarvitse".

"Paula pesee ulkosaunasta monen vuoden pölyt ja kutsuu Sonjan saunomaan. Sonja tuo hänelle lahjaksi merkillisen kitukasvuisen ruukkukasvin, jossa on riukumainen puuvarsi"

Kiitos bloggariklubi, Laura Lähteenmäki ja Wsoy



4 kommenttia:

  1. Aloitin lukeamaan tätä kirjaa kissaulkoilulla, mutta sitten kelit huononivat, joten olen lukenut tätä lounastauoilla kotona. Saa kivaa etäisyyttä hetkeksi työasioihin keskellä työpäivää. Iltalukemisena on tiiliskivi, joten tämän kanssa vietetään sopivia lyhyitä pyrähdyksiä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Nämä bloggariklubit taitaakin olla aika kivoja tapahtumia! Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä😊Jos tykkää lukea kirjoja ja käydä teatterissa⚘Kivaa iltaa sinnekin ja terveyttä❤

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.