sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Rakkaudentäyteinen feel good romaani

Kirja-arvostelu
Ruth Hogan
Kadonneiden tavaroiden vartija
Bazar kustannus


Kadonneiden tavaroiden vartija on Ruth Hoganin esikoisromaani, joka ilmestyi Englannissa vuonna 2017 ja on ollut siitä lähtien myydyimpien kirjojen joukossa. Suomessa kirja ilmestyi tammikuussa 2020, joten aika uudesta teoksesta on nyt kyse.
Kirja päähenkilö Anthony asuu ruusupuutarhan ympäröimässä talossa. Hänen rakastettunsa oli kuollut 40 vuotta sitten liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen Anthony oli keräillyt ihmisten kadonneita tavaroita. Hänestä oli tullut kadonneiden tavaroiden vartija. Hän oli jokaiseen tavaraan kirjoittanut löytöpäivämäärän, paikan sekä pienen saatekirjeen. Kirjailijan apuna työskentelee Laura, joka on paennut elämän haasteita Anthonyn ruusutarhaan. Kirjan muita henkilöitä on puutarhuri Freddy ja valloittava naapurin tyttö Päivänpaiste. Päiväpaiste kertoo, että hänellä on yksi "kroppasomi" enemmän kuin muilla.

Kirjassa kulkee myös toinen tarina rinnakkain 1970-luvulta nykypäivään, jossa kerrotaan lontoolaisesta pienkustantamosta. Tälläkin tarinalla on yhteys kehystarinaan.

Kirjan takakannessa lukee: "Rakkaudentäyteinen feelgood - romaani parhaaseen brittityyliin" ja kyllä kirja sitä olikin, mutta hiukan erikoisemmin. Romaani ei esimerkiksi sisältänyt yhtään siirappimaista romantiikkaa. Kiva oli lukea, suosittelen lämpimästi.




Kiitos kirjasta Bazar kustannus
Tämä olikin minulle ensimmäinen yhteistyö Bazar kustannuksen kanssa ja hyvin kiva sellainen❤



7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja, vaikuttavan oloinen teos. Kaunis kansi - ruusuja ruusutarhasta <3

    VastaaPoista
  2. Leppoisaa iltaa sinulle Kristiina ja tsemppiä ensi viikkoon!

    VastaaPoista
  3. Viehättävä teos. Kauniit kannet. Zemppiä tähän viikkoon!

    VastaaPoista
  4. Voisi olla ihan mukavaa luettavaa jos vain kerkiäisi, mutta ehkä jossain vaiheessa ja silloin on kiva muistella mitä lukisi kenties. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.