sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Le Coq - taistelu ravintolasta

Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatteri
Lippu saatu

Odotin mielenkiinnolla tämän Le Coq -taistelu ravintolasta ensi-iltaa, sillä kirjoittajat ovat Kummelista tutut Heikki Vihinen ja Timo Kahilainen.


Ravintoloitsija Maxmilian von Salmen (Jouko Klemettila) ravintola oli pahasti velkaantunut. Laskut olivat perintätoimistoilla. Ravintolan keittiössä ei ollut enää mitään, ei edes kokkia. Asiakkaat olivat kadonneet. Ravintola oli menettänyt Michelin tähtensä, jonka se oli Maxmilianin isän mestarikokki Herbert von Salmen aikaan saavuttanut. Virolainen Kriitikko Pirke Öökpalun oli kirjoittanut negatiivisen arvostelun ja näin ollen maineikas Le Cog menetti Michelin tähtensä. Maxmilian von Salmen piti kuitenkin ravintolaansa auki uskollisen tarjoilijansa Kerstin von Salmen (Eija Vilpas) kanssa. Kerstin oli Maximilianin äitipuoli.


Maxmilian ei luovuta vaan ottaa töihin ravintolaansa kokin Esa Kynnen (Jarkko Niemi), vaikka 23 edellistä kokkia on saanut joko potkut, heitetty ulos niska- perseotteella tai lähteneet pois omasta halustaan. Kokki Esa Kynsi muuttaa asumaan ravintolan kylmiöön, koska se ei ole ollut vuosiin enää käytössä.
Tämä asia herätti yleisössä suurta hilpeyttä.


Kuinka ollakaan ravintola kriitikko Pirke Öökpalu ( Riitta Havukainen) saapuu Le Coqiin antaakseen ravintolalle vielä uuden mahdollisuuden saavuttaa Michelin tähti. Sitten alkaakin tapahtua! Esan kokkaukset olivat hulvattomia HK:n maksamakkaraa tarjottiin hanhenmaksana ja Gato Negron hanaviiniä tarjottiin erittäin kalliina viininä. Esa soitteli ukulelea ja se jos mikä kuulosti oikein hyvältä.


Rottia metsästävä tuholaisen torjujakin (Pertti Koivula) saapuu ravintolaan, itse ajattelin ensin mikähän tarkoitus hänellä on, mutta se, selvisikin sitten näytelmän edetessä. Pertti Koivulan ääni on kyllä aivan huikea, kylmänväreet menivät selkää pitkin hänen laulaessaan.


Yllättäen ravintolaan purjehtii Maxmilianin venäläinen velipuoli Misha (Heikki Hela) lakinaisensa Svetan (Kaisa Hela) kanssa. Yllätys oli tietenkin suuri, kun ei Maxmilian hänestä mitään tiennyt. Velipuoli alkoi vaatimaan ravintolaa itselleen. Tämän jälkeen laulettiin Kalinkaa ja katsottiin vanhoja dioja. Diojen katsominen vähän hämmästytti itseäni ja mietinkin oliko asia ollenkaan tarpeellinen.
 Maxmilian päätyy säilyttääkseen ravintolansa epätoivoiseen ratkaisuun ja keittelikin aikamoista soppaa. Loppuratkaisu sai yllättävyydessään hyvälle tuulelle.


Riitta Havukainen oli roolissaan loistava kuten aina. Hän puhui viroa, josta en saanut juuri mitään tolkkua, mutta jotenkin kuitenkin ymmärsin missä mennään. Jarkko Niemi veti roolinsa niin että sai minut hymyilemään monta kertaa ja Jouko Klemettilän ranskan puhuminen veti väkisinkin suun korviin.

Esityksen jälkeen ajattelin, että olisi kiva mennä syömään Le Coq ravintolaan ja kyllä minulle ihan viininä Gato Negro kävisi Esan soitellessa ukulelea.

* Kuvat Hkt/ Jaakko Vuorenmaa

Ohjaus:Heikki Vihinen
Sävellys: Timo Kahilainen
Musiikin sovitus: Timo Kahilainen
Lavastus: Timo Kahilainen ja Vilma Mattila
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Valosuunnittelu: Valdemar Virtanen
Äänisuunnittelu: Joonas Outakoski
Naamioinnin suunnittelu: Henri Karjalainen
Dramaturgi: Ari-Pekka Lahti
Esityksen kesto noin 2 tuntia 35 minuuttia sisältäen väliajan


10 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta,esitykselyä.
    tuo kylmiö -asustaminen kuulostaa ihan..;)kummelimaisen hauskalta;)))
    Tämän minäkin voisin katsoa,Tykkään Pertsa Koivun äänestä myös...hmmm sellainen kaihomielen/syvyyksien tulkki:))
    Kiitos Kristiina!
    Mukavaa sunnuntaita;),Sinulle

    VastaaPoista
  2. On varmasti hyvä esitys.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Pirre⚘Pitääkin tulla katsomaan sun blogia pian

      Poista
  3. Ihan mielettömän hyvät näyttelijät tässä näytelmässä ja varmasti myös mukaansatempaava tarina.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
  4. Oi näyttää todella hauskalta, kiinnoistuin. :) Kivaa uutta viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
  5. Näytelmä oli kyllä todella hauska ja oli mukava tavata teatterissa ihan sattumalta. Kivaa sunnuntaita sateesta ja harmaudesta huolimatta :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.