lauantai 4. tammikuuta 2020

Fiini Naturally

Yhteistyössä  Fiini Naturally
Tuotteet saatu

Fiini Naturallyn luonnonkosmetiikka tuotteet tulevat Pohjanmaalta Isostakyröstä.
Fiini Naturally on kahden ystävyksen perustama yritys. Ystävyksiä yhdisti mielenkiinto kemikaalittomaan kosmetiikkaan. Fiini Naturallysta löytyy tuotteita niin ihmisille kuin eläimille.

Kotimaista luonnonkosmetiikkaa on aina ihana testailla ja samalla tukea yrittäjyyttä.

Onko pyykkietikka sinulle tuttu tuote? 


Itselleni ei ollut tuttu, ennen kuin testasin Fiini Naturallyn Omenankukka pyykkietikkaa. Pyykkietikkaa käytetään samalla tavalla kuin huuhteluainetta. Pyykkietikkaa annostellaan pyykinpesukoneen huuhteluainelokeroon 2-3 ruokalusikallista.


Tuotteen luvataan poistavan tekstiilien sähköisyyttä, estävän nukkaantumista, kirkastavan värejä ja pehmentävän tekstiilejä. Lisäksi pyykkietikan luvataan poistavan pesuainejäämiä koneesta. Olen nyt käyttänyt muutaman koneellisen verran pyykkietikkaa ja kyllä olen ihastunut. Tuote on sitä, mitä luvataan. Mikä tietysti on myös hienoa, että pyykkietikka on ekologista 99,6 % biohajoavaa. Tuote valmistetaan väkiviinaetikasta ja tuoksuöljystä. Pelkäsin hiukan testatessani, että tuleeko pyykkiin etikanhajua mutta sitä ei tullut.


Sitten voi jippii! Mikä tuote :)  Kaura-Tyrni öljyseerumi. Kuivalle talvi iholleni niin ihana tuote. Kotimainen kauraöljy kosteuttaa, pehmentää ja näin ikääntyvälle iholle antioksidantit antavat uudistavan vaikutuksen. Seerumin tuoksu on täynnä luontoa :)


Testasin myös mustikkasiemenöljy silmänympärysvoidetta. Luin, että voidetta on hyvä hiukan lämmittää sormenpäillä ennen levitystä. Voide on hyvin rauhoittavaa ja sen luvataan hidastavan ihon ikääntymistä. Tämäkin voide on nyt mukana ikääntymistä vastaan taistelussa. Voide sopii myös käytettäväksi huulirasvana.


Piparminttu siivoussaippua oli myös kiva uusi tuttavuus. Mikäpäs oli siivotessa piparminttukarkin tuoksussa tai ainakin minulle tuli piparminttukarkit mieleen.

Kiitos kivasta yhteistyöstä Fiini Naturally❤

Ostoksille pääset tästä


4 kommenttia:

  1. Tyrniöljy on itselläni ollut vuosia talvisena tehohoitona, todella hyvä.
    Piparminttusaippua, oi vitsit, olis kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! tästä tarinasta!
    vilkaisin Fiinin -kauppaa.
    sinkkivoiteen tilaan Väinä-koiralleni..iho ongelmien vuoksi/tämä jatkuva loska/märkyys pitää tuuheaturkkisen koiran kosteana,mahanalta;)
    Minulla tuota pihkavoidetta!Sen antaa olla,ei nuole ;))pois,niinkuin hunaja-voiteen,kunnes amppari pisti sitä sen jälkeen meiän Väinölle ei puhuta "hunajavoiteesta".se on kielletty sano:) (osaa yhistää ampparit ja hunaja)
    Oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta sinne kauas etelään....
    Ja leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti viesteistä!