sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Meikkausta Lily Lololla

Yhteistyössä Sugarhelsinki
Tuotteet pr- näytteitä


Mineraalimeikit on itselleni tuttuja mutta ensimmäistä kertaa kokeilin englantilaisen Lily Lolo - sarjan tuotteita. Lily Lolon tuotteista sanotaan, että ne ovat mineraalimeikkien aatelia. Lily Lolo sarjan on perustanut Vikki Khan vuonna 2005 ja nykyisin tämä brändi tunnetaan ympäri maailmaa.
Minkälainen on sitten mineraalimeikkituote? Itse olen kokenut, että mineraalimeikki antaa ihon ikään kuin hengittää eikä se tunnu kasvoilla raskaalta. Lisäksi sitä voi kerrostaa esimerkiksi tehdä kevyempää arkimeikkiä tai sitten peittävämpää juhlameikkiä. Itseäni ilahduttaa myös se, että Lily Loloa ei ole testattu eläimillä ja tuotteet on tehty myös mahdollisimman luonnonmukaisesti. Sarjaan kuuluu tunnetusti Baby Buki -kabukisivellin, jota minulla ei valitettavasti ole, joten jouduin tyytymään itselläni olevaan siveltimeen. Lily Lolon poskipuna levittyi yllättävän tasaisesti iholle sekä antoi kivaa kuultoa. Testasin myös sarjan aurinkopuuteria ja hohdepuuteria. Aurinkopuuteri on aika vaaleahko sävyltään näin ollen sopinee hyvin monenlaiselle iholle.  Puuteri levittyi iholle hyvin, tuli jotenkin ihan prinsessamainen olo :) Lily Lolon hohdepuuteri on aika mielenkiintoinen tuttavuus. Tuote on ihonvärinen hohtava korostuspuuteri, jolla saa kivasti valoa kasvoihin.





Myöhempään ajankohtaan jäi minulta testattavaksu Lily Lolo Big Lash mascara, kun on nyt tällä hetkellä ripsienpidennykset. Mascaran luvataan antavan näyttävät ripset ja sen luvataan myös kuivuvan nopeasti sekä sopivan myös herkille silmille. Kivannäköinen ripsiharja on mascarassa.


Kiva oli meikkailla :) Lily Lolo on ihan sopiva sarja näin 55++ ikäisellekin.

Aurinkoista sunnuntaita sinulle☀️

4 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.