sunnuntai 4. elokuuta 2019

7 viikon keveys takana

Kirjoittelen tätä lomani viimeisenä päivänä. Huomenna töihin taas, en mitenkään usko, että tuleva työvuosi on helppo. Olen saanut kuitenkin  levättyä ja kesään on mahtunut paljon mieltä virkistäviä asioita, joten ihan hyvällä mielellä palailen töihin. Varhaiskasvatuksen opettajista on huutava pula! Mielestäni vain palkkauksen tuntuva nostaminen sekä ryhmäkokojen pienentäminen auttaisi asiaa. Mielestäni erityistä tukea tarvitsevien lasten inklusio tavallisiin ryhmiin tulisi lopettaa. Näillä lapsilla tulisi olla oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatuksen eritysopettajaan pienessä ryhmässä. Näin meillä kaikilla olisi paljon parempi olla.
Syksystä vuodenaikana tykkään kovasti. Molemmat lapsenikin ovat syntyneet kesän kallistuessa syksyyn.


Tyttären synttäreitä juhlistimme leffassa. Vihdoinkin näin Elton Johnista kertovan Rocketmanin. Elokuva oli hyvin koskettava. Kävimme myös pikaisesti syömässä. Onnea Heidi❤ Syyskuussa juhlitaan pojan synttäreitä❤



Ajelimme myös mökille. Olikin koleahko viikonloppu mutta kesäsaunan lempeät löylyt tuntuivat sitäkin paremmilta.



                 Mukavaa sunnuntaita☀️💛



30 kommenttia:

  1. Onnea tyttärellesi! Henkilökunnan lisääminen auttaisi myös varhaiskasvatuksessa, ei tosiaankaan niin, että otetaan pois porukkaa. Lisäkädet ja silmät ovat aina tarpeellisia.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea tyttärelle! Hyvää alkavaa lomanjälkeistä arkea!

    VastaaPoista
  3. Onnea tyttärelle. <3 Rocketman oli niin hyvä, kahdesti katsottu ja vieläkin menisi.

    Kivaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea tyttärellesi. Hyvää töihinpaluuta ja alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Mukavia hetkiä olet viettänyt!
    Antoisaa työhön paluuta!

    VastaaPoista
  6. Äkkiä lomasi meni🙄onneksi jäi monta hy vää muistoa. Lykkyä tykö työhön, ei taatusti ole helppoa.

    VastaaPoista
  7. Loma on mennyt nopeasti, niin myös täällä! Ihanaa kun olet nauttinyt täysillä viimeisistä lomapäivistäsi. Minullakin alkoi arki tänään. Työniloa <3

    VastaaPoista
  8. Lomat loppuu aikanaan. Ihania löylyjä kuitenkin luvassa koko vuoden.

    VastaaPoista
  9. En pysty ymmärtämään miksi ryhmät ovat niin isoja, ja lapset jotka tarvitsisivat enemmän ohjausta ja rauhallisemman ympäristön,pakotetaan niihin.
    Mieleen on elävästi jäänyt, miten nyt 15v poikani kertoi yhtenä syksynä ollessaan kai 5luokalla miten kummalliseksi koulun touhu on mennyt. Ihmetteli uusia pieniä eli ekaluokkalaisia, jotka yhtäkkiä käyvät kenen tahansa päälle, lyövät toisiaan kasvoisin oksilla, eivät suostu välitunnin jälkeen sisälle, vaan erityisopen täytyy kantaa..
    Mietin, miten paljon hämmennystä ja pelkoa kokevat sekä he jotka hyötyisivät pienemmistä luokista että lapset jotka ovat ihmeissään tälläisestä käytöksestä. Puhumattakaan siitä, ettei tunneilla kukaan saa kunnolla opetuksesta mitään irti.

    Toivottavasti lomasi antaa voimia pitkälle.
    Voimia arvokkaaseen työhön! ❤

    VastaaPoista
  10. Niin..tämä on tosiaan niin nähty tämä inklusio..siitä ei hyödy kukaan! Ja kiitos❤Ihana

    VastaaPoista
  11. Iloa työhön kaikesta huolimatta. Kesä on melkein mennyt ja se saa haikeutta ilmaan. Joskus työn aloitus takkuaa, mutta toisaalta pian kaikki tuntuu taas ihan sujuvan. Toivottavasti oikeat tahot tarttuvat ongelmakohtiin välittömästi. Työniloa!

    Ja onhan syksyssä aika kivaa sekin, että elokuvat nousevat ihan uuteen arvoonsa. Kiinnostavaa leffasyksyäkin siis ;)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut tyttärellesi!
    Mukavaa työhön paluuta ja uuden toimintakauden aloittelua sinulle Kristiina! <3

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus ja olet niin oikeassa tuosta palkkauksesta. On kyllä kummallista, että opettajista, terveysalan ammattilaisista ja poliisipulastakin (itsekin poliisi, mutta nyt eläkkellä) puhutaan loputtomiin vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen. Mitä se kertoo päättäjien arvomaailmasta kun nuo hyvän yhteiskunnan tukipilasit, sivistys, terveydenhoito ja turvallisuus murenevat aina vaan ja ihmiset ovat niin kovilla työelämässä. Anteeksi vuodatukseni. Ja sitten: Tuo leffa on kyllä nähtävä! Näin pääosanesittäjän laulavan omana itsenään musiikkivideolta ja oli varsin komea poika :), ei yhtään karaktäärin näköinen :). Ihana nuoruus tulee mieleen siis noista biiseistä :). Kivaa elokuuta ja onnea töihin <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kirjoittelet ja niin asiaa! Ihana sinä🌹⚘Ja kiitos❤Mukavaa viikonloppua☀️

      Poista
  14. Varmasti nuo löylyt tuntuivat ihanalta kylmän ilman jälkeen.
    Nuo lisäkädet erityislasten kanssa ovat kultaakin kalliimmat.
    Mukava viettää synttäreitä noin.

    VastaaPoista
  15. käsipareja..tarvitaan/erityis-lasten kanssa vielä enempi.TEET ARVOKASTA JA TÄRKEÄÄ TYÖTÄ!:) (minun ollessa päiväkodissa 12 v.olin just se apukäsi,ja tykkäsin mahottomasti työstäni,olin 12 vuotta,,,sitten sain lähempää kotoa työ.jutun...vieläkin muistelen niitä ihanaia juttuja,lasten kanssa touhutessa,kun omia lastenlapsia ei ole....vielä:)
    oi,noin ihana syntymäpäivän vietto jää muistoon:))
    Sinulla kaunis tytär--Äitinsä tyttö:))
    Saunassa unohtuu hetkeksi...kaikki...
    Työn -iloa Sinulle!!
    Ihanaa elokuisen tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Oi kiitos Liisa❤Miten ihana on lukea viestejä❤Samoin sinulle mukavaa viikonloppua..ihanan lämmintä on.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.