keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Miten kohdata ihminen

Ihmisen kohtaamisesta on kirjoitettu paljonkin. Itse olen pyöritellyt mielessäni asiaa ja miettinyt omaa ihmistuntemustani. Olen yli kolmekymmentä vuotta tehnyt töitä ihmisten parissa ja usein luenkin ihmistä jo ensikohtaamisella kuin avointa kirjaa.
Pedagogisilla opinnoilla on varmasti myös osuutta asiaan.



Viime vuonna töissä tiesin jo syksyllä, että joudun aika tavalla luovimaan erään ihmisen kanssa ja niin jouduinkin, itseasiassa tunne tästä tuli jo ensikohtaamisella.
Joonas Palosaari Värväämö Oy:n toimitusjohtaja kirjoittaa eräässä artikkelissaan näin: "Hyvän kohtaamisen seurauksena tapahtuu hyviä asioita. Pysyviä ihmissuhteita, yhteistyökumppanuuksia, jonkun päivän pelastuksia, luottoa parempaan huomiseen". Näinhän se on, mutta kun kaikki kohtaamiset eivät ole hyviä vaan kohtaamisessa voi tulla tuo minun viime vuoden kokemuksen tunne.
Miten sitten kohdata ihminen jotta nuo Joonas Palosaaren kertomat asiat toteutuisivat?

             * Ole läsnä omana itsenäsi ilman
                 statuksia
             * Välitä tunne, että välität
             * Anna toiselle tilaa
             * Katso silmiin
             * Muista hymy
             * Aito läsnäolo palkitaan

  

Uskon, että nuo edellämainitut asiat auttavat tavallaan, mutta uskon myös ihmisten välisiin kemioihin kaikki ei vain aina toimi. Kannattaa siis olla itselleen armollinen.

               




Kesälomani alkajaisiksi kävelin hiljakseen keskustassa ja otin kuvia kotikaupungistani. Helsinki on niin kaunis kesällä. Kävimme myös tyttäreni kanssa syömässä Ravintola Cavernassa Yliopistonkadulla. Lounasbuffet oli kuin laivalla, mutta huomattavasti edullisempaan hintaan.

Aurinkoa päivääsi☀️

       


         














         


                   



         
     


20 kommenttia:

  1. Olen nelssäkymmenissä ja elämä on vuosi vuodelta, etenkin viime aikoina, antanut oppia siitä, että kaikkien kanssa ei vaan kohtaa. Olen hyvin pitkälti ajatellut, että kaikkien kanssa löytyy yhteys. Näin ei vaan ole, jotkut ihmiset on syytä pitää etäämmällä eikä yrittää väkisin. Ne ihmiset, joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut jopa sanattomalla ymmärryksellä, tuovat valtavasti voimaa ja sisältöä eämään. He kannattelevat yhteisellä elämän taipaleella. Kaikkiin ihmissuhteisiin mahtuu myös näkemyseroja, mutta tärkeät ihmiset näkevät näidenkin yli. Mulle on vaikeaa jättää ihmisiä elämästä pois tai etäämmälle, eripurat jäävät helposti jäytämään. Kuitenkin olen erityisesti viime aikoina ajatellut, että olemalla aidosti oma itseni ja myös kunnioittamalla itseäni elän parhaiten elämääni eteenpäin. Olen tullut ajatteluissani myös siihen tulokseen, että puhdas omatunto jää itselle silloin, kun irtautuu räiskähtelevistä asioista rauhallisena. Otin itselleni talteen juuri Dalai Laman lausahduksen "Do not let the behavior of others destroy your inner peace". Tätä kannan mielessäni.

    Hyvää ja rentoa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Leena❤ Niin hieno kirjoitus sinulta! Ihanan rentoa kesää myös sinulle☀️☀️☀️❤😘

      Poista
  2. Aika usein tuota tulee mietittyä, itse pidän itseäni hyvänä ihmistuntijana, mutta ihan tässä viimeaikoina olen pahasti erehtynyt, ajattelin eräästä ihmisestä hyvää, mutta hänen lähipiirinsä kertoikin aivan toista tästä ihmisestä, minä näin vain "ulkokuoren" hänestä, olen kyllä todella pettynyt, että näin hyvin joku osaa "näytellä", ja tosielämässä onkin aivan toinen ihminen. Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävää...Hyvää ja aurinkoista juhannusta sinulle☀️☀️Ainakin nyt näyttää sää oikein lupaavalta

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus.

    Ajattelen niin, että kaikkien kanssa voi kyllä tulla toimeen, mutta se on ihan eri asia kuin tulla luontaisesti toimeen. Jälkimmäinen tapahtuu vain silloin, kun kemiat aidosti kohtaa ja tulee heti ensitapaamisella tunne, että ollaan "samassa veneessä".

    VastaaPoista
  4. Tuota on varmasti kaikki pohtineet enemmän tai vähemmän. Nuorena on usein naiivi ja uskoo kaikista vain hyvää...
    Elämä kuitenkin hioo ja osumia tulee, vaikka kuinka väistelee.
    Pääsääntöisesti kuitenkin itse olen oppinut tekemään parhaani sellaisenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei oikein suju. Silloin ei tarvitse sen enempää miettiä hänen sanomisiaan tai reaktioitaan, kun tiedän, etten ole niihin syypää. Ja olen myös oppinut välttelemään ihmisiä, jotka tuovat negatiivista energiaa.
    Arjessa ja työelämässä valitettavasti joutuu tekemisiin kaikenlaisten ihmisten kanssa ja se voi olla toisinaan rankkaa.
    Onneksi ystävät ja hyvät tyypit antavat virtaa ja kannattelevat eteenpäin!
    Voimaannuttavia lomapäiviä sinulle Kristiina!🌞😍🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Onneksi ympärillä on ihmisiä joista saa niin paljon positiivista virtaa. Erityisesti naisten illat on sellaisia lataus🙂 hetkiä. Ja kiitos sinulle myös ihanaa lomaa sitten kun se alkaa⚘❤

      Poista
  5. Minä luotan vahvasti ensikohtaamisen tuomaan fiilikseen. En ole koskaan ollut vielä väärässä. Jos tuntuu, että tuon kanssa saan tahkota, niin yleensä siinä on juuri niin käynyt. Olen myös yrittänyt olla aina avoin ja oma itseni, mutta kun se yrittäminen on yksipuolista, olen tullut siihen tulokseen, että luovin vain läpi tilanteet tämän ihmisen kanssa ja muuten saa olla!
    Helsinki on kaunis läpi vuoden, mutta erityisesti kyllä kesäisin.

    VastaaPoista
  6. Näinhän ne toimii ja joidenkin kanssa kemiat, kun osuu kohdalleen, kuin olisi aina tunnettu ja joidenkin kanssa ei koskaan tule jutustelusta oikein luontevaa.

    kivaa juhannusviikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta..me ollaan vain ihmisiä😘Kiitos samoin sinulle kivaa juhannusviikkoa🌼🌸

      Poista
  7. Kun lähipiiriini tuli kolmas narsisti niin opin ottamaan etäisyyttä (paljon) ja jättämään heidän pahat sanansa ja riidanhalunsa omaan arvoonsa. Minua on aina komenneltu ja heidänkin helppo nälviä ja pilkata muiden kuullen. Nyt olen niin kyllästynyt kaikenmaailman riitoihin ja sosiaalisiin leikkeihin, että pysyn suosiolla erossa tälläisistä ihmisistä oman hyvinvointini vuoksi.
    Kiitos ravintolavinkistä:)

    VastaaPoista
  8. Helsinki on kaunis kaupunki ja siellä on paljon mielenkiintoisia
    nähtävyyksiä. Hienoja kuvia olet ottanut.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Auts, minussa on joku idioottimagneetti ja siksi olen tosi varovainen kun tapaan uuden ihmisen. Siis jos näyttää ettei tulossa ole vain satunnainen kohtaaminen. Olen pistänyt muutamia ihmisiä ulos elämästäni oman mielenterveyden ja - rauhan vuoksi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.