sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

BLOGINI 1 v SYNTTÄRIT JIPPIII ja ARVONTA


Tänään 8.4.2018 Kauniimpaa kuin koskaan blogi täyttää 1 vuotta! Kiitän kaikkia teitä lukijoitani, instagram seuraajia ja yhteistyökumppaneita koko sydämestäni❤Vuosi on ollut aivan ihana. Bloggaamisesta on tullut minulle kiva harrastus. Tuolla alhaalla on sitten ihan ensimmäinen videoni. Kiitokset teille ihan livenä. Videon julkaiseminen vaati minulta todella paljon rohkeutta ja ehkä jos ja kun teen toisen videon osaan sitten kuvatakin suoraan enkä sivusta :)


Blogini syntymäpäivän kunniaksi sain ihanan yhteistyön kangasalalaiselta maahantuontiyritykseltä Mirazilta.


Sain testiin korkealuokkaista luonnonkosmetiikkaa sekä mahdollisuuden järjestää arvonnan samanlaisista ihastuttavista tuotteista.


Ensimmäiseksi testasin suurella mielenkiinnolla mustaa hammastahnaa joka valkaisee. Tämä Ecodenta Black whitening toothpaste on balttialaisen kosmetiikkayrityksen Biok laboratorijan valmistama. Tämä hiilihammastahna poistaa plakkia ja tummentumia sekä ehkäisee hammaskiveä. Musta hiili hoitaa ja valkaisee hampaita. Kun ensimmäistä kertaa harjasin hampaita musta väri vähän pelotti mutta sai minut myös hymyilemään. Harjauksen jälkeen suu tuntui pitkään puhtaalta ja raikkaalta. Useamman käyttökerran jälkeen totesin, että kyllä tämä hammastahna valkaisee hampaat. Kiva tuote!

Samalta valmistajalta testasin Margarita Ego tuotesarjan Moisturising face cream with oat milk and calendula extract kasvovoidetta. Tämä tuote toi keltaisella pakkauksellaan aurinkoa meikkauspöydälle. Tuote sisältää kauramaitoa ja kehäkukkauutetta. Kauramaito kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja mikä parasta vähentää punoitusta. Kehäkukkauute taas rauhoittaa ihoa ja lievittää ärsytystä iholla. Voide kosteutti todella paljon ihoani ja vähensi punoitusta. Tuoksultaan voide on mielestäni ylellinen. Tämä Margarita Egon kosteuttava kasvovoide on aivan huikea meikinalusvoide. Suosittelen lämpimästi.


Testasin myös kesältä tuoksuvaa tanskalaisen valmistajan Unique haircare sea salt spray merisuolasuihketta hiuksille. Tämä suihke antaa kampaukselle kestävyyttä ja ryhtiä. Itse tykkäsin käyttää tätä suihketta kosteisiin hiuksiin mutta suihketta voi käyttää myös kuiviin hiuksiin. Mukava tuote kikkuroille :) ja nämä tuotteet ovat myös mukavia kukkarolle!
Verkkokauppaan pääset klikkaamalla MIRAZ


Ja sitten ARVONTAAN❤ Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat, mutta jos seuraat Kauniimpaa kuin koskaan blogia joko kirjautuneena lukijana, Instagram seuraajana tai facebook seuraajana saat aina yhden lisäarvan eli jopa 4 arvalla voit olla mukana. Eikä tässä vielä kaikki! :) Arvon lisäksi vielä YLLÄTYSPALKINNON❤ Jätä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi  ja tieto monellako arvalla olet mukana.
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.4 klo: 18.00.
Onnea arvontaan!




Kauniimpaa kuin koskaan Youtube kanavalle pääset tästä



116 kommenttia:

  1. Paljon onnea vuosietapista! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Osallistun arvalla, tuo kasvovoide on laadukas, tiedän sen.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea ihanalle blogille!<3
    Kivoja tuotteita.Mukana tottakai! Onneani kokeilen kahdella arvalla.
    Uutta videota odotellaan! :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤Kiitos..voi mennä kuule aikaa uuteen videoon..en osaa edes kattoo kameraan..no jospa harjoitus tekisi mestarin

      Poista
  4. Onnea blogillesi.ja kahdella arvalla mukaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea 1-vuotiaalle kauniille blogille! ♡

    VastaaPoista
  6. Onnittelut 1 vuotiaalle kauniille blogillesi! Uskon mustaan hammastahnan vaikutukseen. Hienoa kosmetiikkaa ja video sinusta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle hyvän mielen blogille! On ollut mukavaa seurata alusta asti. :) Kaikilla 4 arvalla mukaan ihanaan arvontaan.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 1-vuotiaalle. Minunkin blogi täyttää vuosia tässä kuussa ja arvonta on tulossa tuota pikaa, joten pysyhän kuulolla.
    Neljällä mukana ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kauniille blogillesi Kristiina!💟💖💟
    Neljällä mukaan ihanien tuotteiden arvontaan!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut!
    Mukaan neljällä arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea yksivuotiaalle ja kiva video ♥ Mukana kaikilla arvoilla :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut 1-vuotiaalle,mukana 2 arvalla, hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea 1-vuotiaalle:)
    Mukana kolmella arvalla.
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille ja ihanalle emännälle! kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  15. Vuosi on aina saavutus, onnea! yhdellä arvalla mukana. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  16. Onnea 1-vuotiaan blogin johdosta! Neljällä arvalla mukana!
    ella.lk.00@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea! :) Mukana kahdella
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea! :) Kaksi arpaa kiitos.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Seuraan blogia ja instaa! Ihana blogi ❤️ Ellen ja s postini ellenlalellen@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea! Seuraan instagramissa sinua. emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea 1-vuotiaalle ihanalle blogille !

    Neljällä arvalla mukana. :)

    virpi.yv (at) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea sinulle ja blogillesi! On niin hyvät palkinnot, että osallistun. Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  23. Onnea :) ja 4 arvalla mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea blogillesi!
    Kahdella arvalla mukana;)

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea! Mahtavaa kun rohkaistut laittamaan videonkin :) Yhdellä arvalla mukana. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnittelut!
    Luen bloggerin kautta, tykkään ja seuraan fb:ssä ja instassa.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Video oli oikein onnistunut. Paljon onnea 1 vuotiaalle! Mukana kolmella arvalla <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Paljon onnea vuosipäivästä! Yhdellä arvalla mukana.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Sylintäydeltä onnea blogin 1-vuotispäivänä! <3
    Mielenkiintoista tuo musta hammastahna!

    Kahdella arvalla mukana, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤Kiitos..totta väri on hammastahnalle suorastaan sykähdyttävä😊

      Poista
  30. Onneksi olkoon yksivuotiaalle <3 !
    Jännää tahnaa! :) Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  31. Seuraan ig.ssa.

    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Paljon onnea yksi vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  33. Onnea! Blogger-lukijana mukaan arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut ihanalle 1-vuotiaalle! Neljällä arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnea blogille! :) Yhdellä arvalla mukaan.
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea 1-vuotiaalle!! Mukana arvonnassa kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Onna! Kauniinmpana kuin koskaan.. sisäisesti kaunis.. kivoja juttuja testattavana sulla! Mukana siis .bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. onnea 1-vuotiaalle! mukana kahdella arvalla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Sylintäydeltä onnitteluja sinulle ja ihanalle blogillesi♥ Täällä on niin mukava vierailla, sinulla on upea blogi! kolmella mukana kivassa arvonnassa, Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  40. Onnea 1-vuotiaalle! Blogisi on ihana! ❤
    Kolmella arvalla mukaan arvontaan. 😊

    VastaaPoista
  41. Onnea yksivuotiaalle ja pitkää ikää toivottelen. Kaunis blogi, jota ilo lukea :) Mukana arvonnassa kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos❤❤Kävin vkl Kasvihuoneilmiössä siellä oli teidän Kaikki Paketissa kirja hienosti esillä myynnissä😊

      Poista
  42. Paljon onnea blogille! :) Mukana kahdella arvalla
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Onnea 1 vuotiaalle blogillesi. 2 arvalla mukana. ❤

    VastaaPoista
  44. Paljon onnea 1-vuotiaalle ihanalle blogille!❤️🌸💐
    Mukana kivassa arvonnassa kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  45. Onnea blogille! Fb-lukijana mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  46. Onnea 1_vuotiaalle, kahdella koetan onneani :)

    VastaaPoista
  47. Onnea! 1 arpa :) Aurinkoista kevättä! minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Paljon onnea blogisynttöreiden johdosta.
    Kolmella arvalla mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  49. Onnea! Yhdellä arvalla mukaan. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onneksi ehdein vielä mukaan. Arvonnassa kahdella mukana.

    VastaaPoista
  51. Onneksi olkoon! Osallistun neljällä arvalla :)

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  52. Paljon onnea!
    Kaksi arpaa :)
    juulia.myllykangas(at)outlook.com

    VastaaPoista
  53. 2 arvalla mukana :)
    Paljon onnea blogille! ❤
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Onnea onnea, monta tuhatta kiloa! 4 arvalla yritys :P kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti viesteistä!