maanantai 19. helmikuuta 2018

Sumulaakson kartanossa



"Kartano rakennuksineen kylpi valossa,ja mietin olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini"
"Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin. Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerrystä?"
Edellä oleva teksti on kirjailija Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano romaanin takakannesta. Kirjan päähenkilö Elsa pyristelee irti sukunsa kahleista ja elää aivan toisenlaista elämää. Sumulaakson kartanossa alkaa kuitenkin puhaltaa uudet tuulet ja pian Elsa huomaakin olevansa keskellä myllerrystä. Tämä kirja on nykyajan kartanoromantiikkaa ja jossa on mm. hyvin avoin suhtautuminen seksiin. Olen lukenut Tuija Lehtisen tuotantoa ennenkin ja olen hänen suuri ihailijansa. Itse tykkäsin kirjasta, ensin tosin tökki vähän ennen kuin pääsin juoneen kiinni, mutta tämän jälkeen tunnelma säilyi vahvana loppuun asti. Kirja on hauska ja viihdyttävä niin kuin lukemani Tuija Lehtisen muutkin teokset. Olin nytkin suuresti ihastunut siitä, miten hän rakentaa kirjassa olevat henkilöt. En paljasta tässä juonesta enempää, sillä itseäni harmittaa aina kovasti lukea kirja-arvostelua jossa on selkeät juonipaljastukset. Kirja on saatavilla
OTAVA

Kirjailija Tuija Lehtinen on koulutukseltaan luonnontieteiden kanditaatti ja hän on työskennellyt myös toimittajana. Lehtinen on hyvin tuottelias kirjailija, häneltä on ilmestynyt useampikin kirja vuodessa kuitenkaan laatu ei ole siitä kärsinyt. Sumulaakson kartano kirja on hänen uutuuskirjojaan, ilmestyi vuonna 2017.


Tällä kirjalla on omat facebook sivut, joissa kirjailija Tuija Lehtinen avaa hiukan kirjan syntyä. Facebook sivuille pääset Sumulaakson kartano

              ❤ Kiitän lämpimästi       yhteistyöstä Kustannusosakeyhtiö Otava

15 kommenttia:

  1. En tiedä olenko lukenut tuon kirjan, vai onko telkusta tullut mahdollisesti joku filmi joka ainakin muistuttaa mahdottomasti tämän kirjan juonta..
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartanoromantiikka muistuttaa toisiaan. Tämä oli nykyajassa siitä aika mielenkiintoinen😊Mukavaa viikkoa Kristiina💕

      Poista
  2. Tarina kuulostaa jotenkin tutulta.
    Mukavaa pakkastiistaita sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyajan kartanoromantiikkaa💕💕Kivaa keskiviikkoa Outi☀️☀️

      Poista
  3. Kiitos esittelystä! Lukeminen on mukavaa puuhaa, varsinkin talvivilakoilla kun saa kietoutua lämpöisen shaalin sisään, takka tulen lämmittäessa:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  4. En ole vielä lukenut tuota kirjaa,käyn kysymässä kirjastosta sitä kirjaa.
    Mukavaan viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Eipä olekkaan tullut pitkiin aikoihin luettua mitään.
    Hyvä kirja kyllä vie niin mennessään, että innolla kahmii tarinaa eteenpäin.
    Mukavaa talvista viikonjatkoa! <3

    VastaaPoista
  6. Katselin juuri tuota kirjaa kun oli niin hyvässä alennuksessa ja olisi pitänyt vaan ostaa mutta jäi vielä kaupan hyllylle :( ihania talvipäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
  7. En ole kerinnyt lukemaan mitään vähän aikaan. Mutta mielenkiintoinen kirja varmasti .

    VastaaPoista
  8. Olipa tosissaan mukaansa tempaavaa tekstiä! Kiitos vinkistä!
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Pitää käydä katsomassa kirjastossa muitakin kirjoja. Otan lomalle mukaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.