perjantai 8. joulukuuta 2017

Kaunis arki

Kaunis arki on minulle sitä, että jokainen päivä on merkityksellinen. Se ettei ole väliä onko arki vai viikonloppu vaan voin tuntea joka päivä itseni onnelliseksi. Olen myös elänyt elämää, jossa arki ei maistunut, odotin viikonloppua, lomia ja hoin itselleni,sitten kun on viikonloppu tai loma sitten on ihanaa ja teen tätä ja tuota. Kunnes aloin miettiä mistä kaikki johtui. Aloin nähdä asiat uudessa valossa ja tajuta näinhän minun pitää tehdä. Oli vain päästettävä irti tavoista ja tottumuksista joita elämänsä aikana oli keräillyt. Tämän kun tein aloin ikäänkuin loistamaan ja aloin luomaan omaa elämää juuri sellaiseksi kuin halusin ja vapauduin muutenkin konservatiivisistä toisten luomista ajatuksista omassa päässäni. Arjen ja juhlan onnellisuus lähtee loppujen lopuksi suhteellisen pienistä asioista❤ Täällä laitellaan joulua ja sitten minulla on elämäni ensimmäinen selfietikku :) sitä tässä aiotaan kokeilla. Kaunista perjantaita sinne ❤ja sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat❤

            Minun yksi silmäteristäni❤
 Tytär poikaystävineen kävi kylässä
 Joulukuusta odotellessa..:)
Helisikö jossain tiuku? Kilisikö kulkunen? Vilahtiko nurkan takaa piippalakki punainen..ehkäpä :)

26 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja <3 Voi kun itsekin pystyisi muutamasta asiasta päästämään irti, no ehkä joku päivä :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Itsekin pitäisi osata irrottautua kaiken maailman kahleista.

    Ja ihania kuvia. Kisumisulle terkkuja ja ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Näinhän se on, että elämä on tässä ja nyt. Ei sitkun... ja arkikin on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Sen, kun vaan aina muistaisi ja osaisi valita ne itselleen merkitykselliset asiat.
    Hyvin taas kirjoitit!
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Minäkin täällä makoilen rentona enkä stressaa yhtään. Ei ole joulustressiä eikä tule 😀

    VastaaPoista
  5. Ihan oli kuin minun suustani: arki on hyvä ja jokainen hetki tärkeä <3
    Ja silmäterä on hurmaavista hurmaavin <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Hyvin sanottu:) Elämä on tässä ja nyt ja joka hetkestä ilo irti mahdollisuuksien mukaan:)
    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  7. Totta tuo! Vanhemmiten on osannut itsekin karsia turhia pakkomielteitä ja osaa olla itselleen armollisempi. Saa tehdä juuri niitä asioita, jotka itselle on tärkeitä.
    Onpa muuta houkutteleva herkkupöytä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Niin, kaikki lopunperin lähtee omasta asenteesta. Mukavaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus <3
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Ihan samaa mieltä, onni on myös arjen pikkuhetkissä tai siellä piilee se todellinen onni. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus. Onni on todellakin ne pienet asiat.

    VastaaPoista
  12. Pienet asiat tekee onnelliseksi. Suloinen kissa sinulla. On kauniit ja tunnelmalliset valot.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.