perjantai 18. lokakuuta 2019

Kauniita hetkiä

En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut tuon otsikon alla vaikka se jossain vaiheessa oli  punainen lanka tässä blogissani. Mitäs kauniita hetkiä sitten elämässäni on ollut? Päälimmäisenä on mielessä, että töitä tässä on tehty ihan hirveästi  ja iltaisin toivuttu työpäivästä kissa kainalossa. Ihan kaunistahan sekin on tietysti. Töissä meillä oli kehittämispäivä aika kivoissa maisemissa Helsingin Vuosaaressa. Paikka oli nimeltään Villa Vuosanta. Merellinen kokous ja juhlakartano. Jos joku tietää taiteilija Miina Äkkijyrkän ( hän jonka teoksissa on lehmiä) niin maatila jossa hän asui lehmineen on lähellä Villa Vuosantaa.







Lippu saatu

I love me - messut ovat juuri käynnissä Helsingin messukeskuksessa 18 -20.10.2019.
I love me on kolme päivää hyvinvointia, terveyttä, kauneutta ja muotia. Messuilla on myös työpajoja ja muotinäytöksiä.






Tämän vuoden muotinäytös oli oikein kiva. Esillä oli mm. Gant, Nanso, Micas, Jukka Rintala, Your face ja Change Lingerie.






Messuilla viihdyin hetken kun toisenkin Tonymolyn osastolla. Tämän brändin tuotteet on kyllä niin hyvää mieltä tuottavia.



Syyslomalla olin töissä mutta yhden lomapäivän kuitenkin pidin ja kävin sen alkajaisiksi ripsi- ja kynsihuollossa. Tällä kertaa laitettiin oikein räväkän punaiset kynnet.

         ❤Kivaa viikonloppua sinulle❤


Lempparikauppa Cellbes






18 kommenttia:

  1. Vau, punaviininaamio😁oletko päässyt kokeilemaan?
    Punaiset kynnet sopivat hyvin tyyliisi👍

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynnet.
    Olen nauttinut ruskasta, joka nyt on täällä ohi. Piha on täynnä kuolleita lehtiä. Nyt täytyy nauttia ulkovaloista ja kynttilöistä.
    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniit punaiset kynnet. Se piristää mieltä kun hemmottelee itseään. Hyvää viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Värikästä syksyä! Upeat punaiset kynnet!

    VastaaPoista
  5. Nuo lip maskit ovat kivoja. Olen käyttänyt ja tykkään erityisesti. Aika kiva rasiat n jää 😊

    VastaaPoista
  6. Villa Vuosanta ja miljöö on upea! Messuilla pyörähdin minäkin ja Tonymolya jo meinasin ostaakin mutta sitten pitäydyin päätöksessäni olla ostamatta kosmetiikkaa, mikä sinänsä oli pieni ihme :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten kauniita hetkiä sinulla on ollut! Minäkin vähän muistelin oman blogini "muuttumista" vuosien varrella...Jotkut otsikot jää vähän vähemmälle. Hmm...

    VastaaPoista
  8. Varmasti antoisa päivä teillä. Työ on uuvuttavaa joten piristystä kaivataan.

    VastaaPoista
  9. Olisi kiva päästä noille messuille joskus, mutta täältähän sitä olisi oikein lähdettävä, sillä matkaa on sen verran paljon. Siellä olisi paljon nähtävää. Mukavaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynnistä. Tulin vastavierailulle.
    Miinan lehmiä kävin useinkin ihailemassa, kun tuolla vielä asustivat. Kyytöt on hienoja.

    VastaaPoista
  11. Ihania juttuja sinulla ollut. Meillä jäi messut tänä vuonna käymättä, mutta ehkä ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
  12. Minulta on aina mennyt ohi nuo messut... ikävä kyllä. Näyttävät niin mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
  13. Kyllä nyt saa nauttia melkein talvesta. Meillä on nurmikko valkoisena.
    Ihanan väriset kynnet, vau !!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.